Salainen kävelytie West Vancouverissa

Vaikka paikallisia uutisia tuleekin seurattua sangen tarkalla silmällä, jää joskus  silti huomiotta uutisia kiintoisista tapahtumista. Vähän näin meille kävi West Vancouveriin avautuneen upouuden kävelytien kanssa, josta kuulimme sattumoisin ystäväpariskunnaltamme, joka oli puolestaan sattunut näkemään sen mainoksen Facebookissa. Paikka näytti kuvissa mielenkiintoiselta, joten uusi kävelytie piti tietenkin käydä koetallaamassa.

West Vancouver on metropolialueen hiljaisempia kaupunkeja. 44,100 asukkaan kaupunki levittäytyy Cypress Mountainin juurelle sekä ylös sen rinnettä, tarjoten monin paikoin upeita maisemia. Alue on erityisen kallis asua ja suurin osa rinteeseen rakennetuista kartanoista hinnoitellaan kymmenen miljoonan dollarin yläpuolella.

West Vancouverin uusia asuinalueita

Upeista maisemistaan huolimatta asuinalueet ovat hiljaisia ja ilman varsinaista nähtävää. Siksi olikin yllättävää lukea, että rakenteilla olevan Uplandsin asuinalueelle on avautunut kaikessa hiljaisuudessaan kahden kilometrin mittainen kävelyreitti, joka yhdistää uuden asuinalueen sen alapuolella rakentuvaan Cypress Villagen uudiskylään.

Uusia ulkoilureittejä

Alue on osa British Pacific Properties -yhtiön valtavaa 2,000 hehtaarin maa-aluetta, jonka kauppa lienee Vancouverin kaikkien aikojen paras maakauppa. Irlantilaisen Guinness-panimon omistajan Walter Guinnessin organisoima ryhmittymä osti vuonna 1931 konkurssin partaalla olleelta pieneltä taajamalta tuolloin pelkkää metsää kasvaneen suuren maa-alueen  vaivaisella $75,000 dollarilla. Ajatuksena oli rakentaa vancouverilaiselle ylimystölle asuntoja Burrard Inletin pohjoisrannalta, mikä vaati nykyisen Lions Gate Bridgen rakentamista yhtiön rahoilla.

Uusia asuinalueita 1940-luvulla

Investointi on kuitenkin kannattanut ja vuosikymmenien aikana BPP on rakentanut rinteeseen huikeita asuinalueita sekä tuhansia koteja, joiden arvo lasketaan nykyisillä asuntojen hinnoilla muutamissa miljardeissa.

Salainen kävelytie

Maisema Vancouverin suuntaan

Onneksi arvoalueen kadut eivät ole kuitenkaan porttien takana, mikä on Kanadassa vielä kohtuu harvinaista. Siksi uuden kävelyreitin kaltaiset julkiset ulkoilutilat ovatkin ilahduttava lahja koko kaupungin asukkaille. Reitin ehdoton erikoisuus on metsän keskellä kulkeva noin 200 metriä pitkä puinen silta Trestle Bridge, joka on saanut vaikutteita Kelownan vanhoilta puisilta junasilloilta. Silta on valaistu ja joulun aikaan sitä koristavat juhlavat jouluvalot.


Uusi puusilta on pieni nähtävyys

Reitti onkin mukava pieni reippailu, johon sisältyy noin satametriä korkeuseroa. Sen alapäässä sijaitsee Cypress Pop-Up Village, joka on asuntoesittelyn ja tilapäisen ravintolan yhdistävä pieni tapahtumakeskus. Paikalle tulee myöhemmässä vaiheessa nousemaan noin 7,000 asukkaan Cypress Village, jossa tulee sijaitsemaan kymmenkunta tornitaloa, korkeuksiltaan 15-25 kerrosta. Nämä tulevat näyttämään aavistuksen oudolta vuoren rinteessä, mutta niistä tulee aukeamaan mahdottoman upeat, mutta takuulla kalliit maisemat.

Tuleva Cypress Village

Lyhyt iltapäiväkävelymme olikin sangen kiintoisa ja meistä tuntui kuin olisimme löytäneet uuden salaisen nähtävyyden. Moni jolle paikasta kerroimme ei ollut siitä koskaan kuullutkaan, joten kävelytien avautuminen puolisen vuotta sitten on mennyt monilta ohitse. Paikkaa voi silti suositella lämmöllä ja pop-up kylän pizzeria oli kerrassaan erinomainen.

Pop-Up Villagen vilinää

Letkeä paikka viettää iltapäivää

(Yhteensä 293 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.