Uusi uljas virtuaalisukupolvi

Heinäkuussa 2017 hankkimani Playstation VR oli ensimmäinen kunnon kosketukseni virtuaalimaailmoihin ja voi pojat, että se häikäisi tuolloin! VR:ään tulikin laitettua ensimmäisen vuoden aikana useita satoja tunteja noin kymmenen pelin ja elämyksen kesken, joista kaikkein eniten pelitunteja kertyi loistavaan Rec Roomiin. Vaikka alustalle julkaistiinkin lopulta toistasataa peliä, jäi laite silti pian ensimmäisen vuoden jälkeen keräämään pölyä ja lahjoitinkin sen lopulta siskonpojalle, jonka  käytössä siitä on ollut runsaasti uutta iloa.

Jatka lukemista ”Uusi uljas virtuaalisukupolvi”

 

Kolmen tähden Per Se

New Yorkissa vuonna 2018 viettämämme vuodenvaihde osui samaan rakoon Niinan syntymäpäivien kanssa. Tätä piti tietysti juhlistaa ja hienon fine dining -ruoan ystävinä tutkimme jo ennen matkaa kaupungin huippuravintoloiden tarjontaa. New Yorkista löytyy monenlaista hienostoravintolaa ja esimerkiksi arvostettuja Michelin-ravintoloita on kaupungissa kymmeniä. Näistä täyden kolmen tähden ravintoloita on kuitenkin ainoastaan viisi kappaletta ja niistä illallispaikaksemme valikoitui huippukokki Thomas Kellerin vuonna 2006 avaama Per Se.

Jatka lukemista