19 vuotta maailmalla

Syyskuun  vaihteessa lasiimme kilahti jälleen lisävuosi ulkomailla asumista, mikä meinasi jäädä huomiotta kaiken arkikiireen keskellä. On silti syytä tehdä perinteinen tilinpäätös kuluneesta vuodesta samaan aikaan, kun hämmästelemme nyt käynnistyneen vuoden olevan peräti kahdeskymmenes vuosi maailmalla!

Suureen virstanpylvääseen on siis enää alle vuosi aikaa, mutta kiireinen on ollut myös mennyt yhdeksästoista vuotemme maailmalla. Menneen vuoden kaksi kärkiteemaa ovat olleet perhe sekä matkailu, mihin jälkimmäiseen on myötävaikuttanut vuoden loppuun asti yltävä Niinan 18 kuukauden mittainen äitiysvapaa.

Iloinen perhevuosi

Viime syksynä ensimmäinen matkamme nyt nelihenkisenä perheenä oli pitkä viikonloppu rauhaisassa Tofinossa ilman sen kummempaa ohjelmaa. Tätä suurempi reissu oli tiedossa joulukuussa, kun lensimme neljäksi viikoksi Suomeen. Kyseessä oli ensimmäinen joulumme Suomessa lasten syntymän sekä koronan jälkeen, mutta valitettavasti pimeys, kylmyys sekä sairastelu latistivat muutoin ihanaa matkaamme.

Loppuvuoden matkoja

Sangen uuvuttavan matkan jäljiltä peruimmekin suunnitellun laskettelumatkan sisämaahan, joten seuraava matkamme oli vasta huhtikuussa tehty työn ja huvin yhdistävä reissu Anaheimiin ja siellä sijaitsevaan Disneylandiin. Tämä matka oli ratkiriemukas sekä ikimuistoinen, joskaan lapset tulevat tuskin muistamaan kaikkea matkalla nähtyä ja koettua ilman valokuvien apua.

Ikimuistoinen Disneyland

Hieman sama tapaus on myöskin toukokuun alussa tehty huikea Alaskan risteily, joka oli rentoa lomailua mitä upeimmissa luonnonmaisemissa. Reissusta saimmekin risteilykärpäsen pureman ja seuraava risteily onkin jo varattuna helmikuulle 2027!

Töissä on ollut tämä vuosi rauhallista, mikä on hyvä juttu, sillä kesäkuussa matkasimme jälleen Suomeen, nyt tosin peräti kahdeksaksi ja puoleksi viikoksi! Näistä kaksi viikkoa tein töitä etänä, mutta koko kesän käsittänyt matkamme oli muutoin melko uskomatonta ja ainutlaatuista aikaa, jonka aikana teimme valtavasti erilaisia asioita. Tämän matkan ainakin Fiona muistanee, sillä tämä oppi mummon ja ukin luona ajamaan pyörällä ja uimistakin ehdittiin harjoitella kesän aikana runsaasti.

Lopulta oli kuitenkin palattava takaisin kotiin kolmisen viikkoa sitten, mutta senkin jälkeen ehdimme jo käväistä Kelownassa, tapaamassa kaupunkiin tänä vuonna muuttaneita tuttujamme.

Kesä päättyi Kelownassa

Kun asiaa pohtii, on mennyt vuosi ollut melkoista matalalentoa, eikä vauhti hidastu vieläkään. Ensi kuussa edessä on nimittäin kovasti odotettu löhöilymatka kaukaiselle Fidzin paratiisisaarelle ja marraskuussa vietämme neljä yötä San Diegossa, katsastaen sikäläisiä huvipuistoja.

Kiireisen vuoden päättää lopulta kahden viikon mittainen joululoma ihan vaan kotosalla, jolloin saamme luoksemme myös jo tutut jouluvieraat eli Niinan vanhemmat. Tätä ennen luonamme saattaa vierailla myös hieman harvinaisempia Suomen vieraita, minkä lisäksi ensi vuonna tiedossa saattaa olla enemmänkin vierailuja.

Vierailujen sekä matkustamisen lisäksi ensi vuosi sisältää huomattavia muutoksia arkeemme, kun Niina palaa tammikuussa töihin ja Livia menee samalla päivähoitoon. Ensi syksynä Fiona siirtyy puolestaan Kindergarteniin eli esikouluun, jota tämä onkin jo kovasti odottanut.

Ensi vuonna lomailua ja reissuja on tiedossa paljon tätä vuotta vähemmän, mutta suunnitelmissa on silti kaksi suurempaa, joskin vielä tätä kirjoittaessa varaamatonta reissua. Ensi vuonna pitää alkaa myös suunnitella asioita hieman pidemmällä horisontilla etenkin, kun täyteen tulee mainitut huikeat kaksi vuosikymmentä maailmalla. Niistä tunnelmista lisää vuoden päästä ja varmasti myös sitä ennen.

(Yhteensä 38 lukukertaa, 3 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “19 vuotta maailmalla”

    1. Kyllähän se ”puolet elämästä ulkomailla” rajapyykkikin lähestyy, joskin vain puoli vuotta kerrallaan joka vuosi…

      Ja joo, eiköhän ensi vuodellekin keksitä jotain kivaa, joskin lomaa on käytettävissä huomattavasti tätä vuotta vähemmän ja pitää keskittyä hyödyntämään pitkiä viikonloppuja aiempaa tarkemmin.

       

Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.