Käyttökokemuksia Netflixistä

Amerikkalainen online-videopalvelu Netflix ilmoitti menneellä viikolla, että se laajentaa syksyn aikana toimintaansa pohjoismaihin ja tulee sitä myöden myös Suomeen. Tätä aiemmin palvelu on toiminut Yhdysvalloissa ja Kanadaankin se saatiin vasta vuonna 2010. Meistä tuli Netflix-käyttäjiä tämän vuoden huhtikuussa ja kohta viisi kuukautta palvelua käytettyämme lienee pienen kirjoituksen aika.

Jatka lukemista ”Käyttökokemuksia Netflixistä”

 

Ennätysten Peak 2 Peak

Whistler-Blackcomb on yksi maailman tunnetuimpia laskettelukeskuksia ja se sijaitsee 125 kilometriä Vancouverista pohjoiseen. Keskus on Pohjois-Amerikan suurin noin 33 neliökilometrin laskettelualueellaan ja se levittäytyy kahden vuoren, Whistlerin ja Blackcombin alueelle. Keskus sai alkunsa vuonna 1965, kun Whistler Mountainille avautui alueen ensimmäinen laskettelukeskus. Viisitoista vuotta myöhemmin kilpaileva yritys avasi naapurivuori Blackcomb Mountainille kilpailevan keskuksen. Lopulta kahden keskuksen vuosia jatkunut kilpailu päättyi vuonna 1997, kun Blackcomb osti Whistlerin ja ne yhdistyivät uudeksi jättimäiseksi laskettelukeskukseksi.

Jatka lukemista ”Ennätysten Peak 2 Peak”

 

Samsung Store

Keskiviikkona vietettiin Burnabyn Metrotownin kaupunginosassa sijaitsevassa jättimäisessä Metropolis-ostoskeskuksessa uuden Samsung Storen avajaisia. Liike on eteläkorealaisen elektroniikkavalmistajan ensimmäinen ”elämyskauppa” koko Pohjois-Amerikassa. Kyseessä on hyvin Apple Storen kaltainen konsepti ja myös Samsungin pyrkimys on tehdä tuotteitaan entistä tunnetumpia suurelle yleisölle sekä nostaa imagoaan.

Jatka lukemista ”Samsung Store”

 

Kameralaitteisto: Canon EF 16-35mm f/2.8 L II USM

Korkeita rakennuksia sekä arkkitehtuuria paljon kuvaavana yksi tärkeimmistä linsseistäni on kunnollinen laajakulmaobjektiivi. Canon tarjoaa tässä kategoriassa muutamia eri vaihtoehtoja, mutta itse rajasin jo heti alkuun kuvaa pahasti vääristävät kalansilmäobjektiivit pois vaihtoehdoista. Itselleni kaikkein tärkeimmiksi kriteereiksi muodostuivatkin terävä linssi sekä hyvä valovoima ja näillä kriteereillä Canonin paras vaihtoehto on Canon EF 16-35mm f/2.8 L II USM.

Jatka lukemista ”Kameralaitteisto: Canon EF 16-35mm f/2.8 L II USM”

 

Nestejäähdytys pöytäkoneeseen

Viimeisen kuukauden aikana bloggaamiseni on jäänyt vähemmälle. Syynä on ollut muuttomme Kanadaan, jota edeltäneet maaliskuun kaksi viimeistä viikkoa olivat melko intensiivistä asunnonmetsästystä. Muuttoa seuranneet viikot ovat puolestaan kuluneet uuteen asuntoon asettautuessa ja vaikka muuttolaatikot purettiinkin pääosin jo pääsiäisenä, on blogin pariin palaaminen ollut hidasta siksi ettei asunnossamme ole pöytää! Muuttotavaroidemme mukana kun tuli ainoastaan kaksi huonekalua: nojatuoli ja telkkaritaso.

Jatka lukemista ”Nestejäähdytys pöytäkoneeseen”