Kevättä on nyt ilmassa kaikkialla ja kaiken viimeiaikaisen laskettelun lomassa kävimmekin Niinan kanssa lauantaina tämän vuoden ensimmäisellä vaelluksellamme. Lyhyt, noin viiden kilometrin reittimme kulki Mount Seymourin laskettelukeskukselle johtavalta tieltä sisälle ympäröivään metsään ja pitkin kuuluisaa Baden-Powell Trailia pitkin kohti Deep Covessa sijaitsevaa Quarry Rockia. Olemme vierailleet tällä kivellä jo aiemminkin, mutta emme ole vaeltaneet sinne koskaan kyseistä polkua pitkin.
Kategoria: Ulkoilu
Maaliskuista laskettelua Whistlerissä
Kevät on kiintoisaa aikaa Vancouverissa. Kaupungissa lämpötila kohoaa päivisin jo +15 asteen tienoille ja ylikin, ja kukat kukkivat kaikkialla kirkkaina ja puiden lehdet aukeavat joka päivä yhä enemmän. Kuitenkin samaan aikaan vuorilla on vielä täysi talvi ja yleensä juuri maaliskuu on se kaikkein lumisin kuukausi.
Viikonloppu Okanagan rinteissä
Helmikuun alkuun sijoittuva Family Dayn pitkä viikonloppu on yksi talven suosituimpia lasketteluviikonloppuja. Kelit ovat yleensä tuolloin kaikkein parhaimmillaan ja ylimääräinen vapaapäivä mahdollistaa lapsiperheiden matkata lumen perässä hieman kauemmaskin. Meillekin viikonlopusta on muodostunut perinne lähteä hieman lähivuoria kauemmas ja esimerkiksi viime vuonna etsimme parempaa lunta Kamloopsin lähellä sijaitsevalta Sun Peaksilta. Sitä edeltävänä keväänä olimme puolestaan Kelownan lähellä sijaitsevassa Big Whitessä, joka miellytti meitä molempia niin paljon, että tiesimme palaavamme sinne vielä uudelleen. 🙂
Tuoreita latuja
Laskettelupäiviä kertyy tänä vuonna liukuhihnalta ja viime lauantaina suuntasimme jo kolmannen kerran Whistleriin. Kuten alkukaudesta kerroin, ostimme alun pitäen kolme laskettelupäivää Whistleriin, joista viimeinen tuli nyt käytettyä. Lisäpäiviä joutuukin varmaan ostamaan, sillä tämä kausi vaikuttaa olevan paras vuosiin. 🙂
Mount Bakerin syvässä lumihangessa
Kuten tunnettua, kaikki on Amerikassa suurempaa. Lumihangetkin. Tämä pitää paikkansa ainakin kun puhutaan legendaarisesta Mount Bakerin uinuvasta tulivuoresta, joka sijaitsee 120 kilometriä Vancouverista kaakkoon, täpärästi Yhdysvaltojen puolella. 3285-metrinen Baker on Vancouverin ympäristön erottuvimpia vuoria ja sen paksu lumihuippu kimaltelee etäällä vuoden ympäri. Olemme vierailleet Bakerilla yhteensä kaksi kertaa, edellisen kerran edelliskesänä ja ylhäällä kesälläkin odottavat lumiröykkiöt ovat aina yhtä hämmästyttävä näky.
