Kompurointia Grouse Mountainin illassa

Mennyt joulu oli Suomessa lumeton, mutta täällä länsirannikolla lunta on riittänyt senkin edestä. Joulun pyhinä Vancouverin kaikilla vuorilla saatiin runsaasti uutta lunta ja laskettelukeskukset olivatkin lukemani perusteella tupaten täynnä. Tämä polttelikin mielessämme heti kotiin palattuamme ja muutaman päivän jetlagista toipumisen jälkeen suuntasimmekin eilen illalla iltamäkeen Grouse Mountainille. 😛

Jatka lukemista ”Kompurointia Grouse Mountainin illassa”

Kaunis pakkaspäivä Whistlerillä

Kuten viime kirjoituksessa mainittua, päätimme ottaa varaslähdön joululomalle ottamalla eilisen keskiviikon ylimääräisenä vapaapäivänä ja suuntaamalla Whistlerille. Siellä on nimittäin nautittu viime viikkoina valtavasta lumentulosta, jonka piti tehdä olosuhteista melko täydelliset. Päätöksen sinetöi lopullisesti tieto siitä, että keskiviikosta oli vieläpä muodostumassa viikon ainoa poutapäivä, jolloin Whistlerissä saisi lasketella aivan täydellisissä olosuhteissa. 😛

Jatka lukemista ”Kaunis pakkaspäivä Whistlerillä”

Yökyöpelinä Cypress Mountainilla

Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet Vancouverissa erittäin sateiset. Pineapple Express toisensa jälkeen on tuonut lounaasta runsaita sateita, jotka ovat piiskanneet länsirannikkoa. Whistlerillä tilanteesta on kuitenkin nautittu, sillä siellä sateet ovat tulleet lumena, jota on satanut parin viikon aikana lähemmäs kaksi metriä. Kahden viikon takainen laskettelukauden avauksemme Whistlerillä olikin puhdasta parhautta.

Jatka lukemista ”Yökyöpelinä Cypress Mountainilla”

Sukset ensilumilla

Poikkeukselliseksi povattu talvi on ainakin alkanut vahvasti ja marraskuun alkupuolella sopivasti juuri Chilen matkamme aikaan osuneet sankat lumisateet mahdollistivat monen paikallisen hiihtokeskuksen avata mäkensä etukäteen. Keskusten kuningas Whistler-Blackcomb avasi ovensa marraskuun 19. päivä ja viime viikolla avattiin myös Blackcombin puoli. Koko menneen viikon täällä länsirannikolla saatiin myös nauttia kauniista pakkaskelistä, joka teki lopulta kiusauksesta liian suuren ja niinpä suuntasimme eilen aamusta Whistleriin.

Jatka lukemista ”Sukset ensilumilla”

Whyte Lake

Puolipoutainen sunnuntai tarjosi mitä parhaimman kelin lähteä tallaamaan polkuja metsään ja tällä kertaa kohteemme oli West Vancouverissa sijaitseva pieni Whyte Laken metsälampi. Kyseinen reitti ei ole ollut tiedossamme vielä pitkään, mutta se on ollut jo pitkään paikallisten suosima ulkoilureitti ja polku on hyvässä kunnossa.

Jatka lukemista ”Whyte Lake”