Nyt kun Vancouverissa on tullut asuttua jo lähes neljä vuotta, alkavat aivan likellä sijaitsevat uudet ulkoilureitit käydä jo vähiin. Pientä happihyppelyä kaipaavana suuntasimmekin tänään kolmen vuoden tauon jälkeen North Vancouverissa sijaitsevalle pienelle Rice Lakelle, jonka olemme kiertäneet edellisen kerran kolme vuotta sitten.
Kategoria: Ulkoilu
Pyöräilyhulluus
”Must on tuuullut, urheiluhuuullu…”
Eppu Normaalin sanat ovat varmaan paras selitys viime aikojen pyöräilyinnolle. Kauniit syyskelit ovat nimittäin saaneet viime viikkoina iltaisin pyörän selkään siinä määrin, että matkamittariin on kertynyt itselle ihan uusia lukemissa. 😮 Esimerkiksi viimeisten 7 päivän aikana munamankelia tuli sotkettua yhteensä kuudella eri matkalla hieman yli 200 kilometrin matkan – viikkoon siis. Pisimmät polkaisut olivat 54 kilometriä keskusta Richmondin Stevestoniin ja takaisin sekä lauantaina Niinan kanssa tehty 51 kilometrin lenkki New Westminsteriin ja takaisin.
Eeppiset ulkoilumahdollisuudet
Vancouver on luonnonkaunis kaupunki, jota ympäröivät huikeat ulkoilumahdollisuudet ikiaikaisissa metsissä, lumihuippuisilla vuorilla sekä aavalla valtamerellä. Melkein kaikki kuviteltavissa oleva on mahdollista yhden päivän aikana, kuten alapuoleinen Grouse Mountainin mainosvideo osoittaa. Normi meininkiä täällä länsirannikolla.
Kuvankaunis Joffre Lakes
Elokuun alussa vietetty British Columbia Dayn pitkä viikonloppu sai meidät varaamaan lyhyellä varoitusajalla kahden yön majoitus Pembertonista. Vaikka Pembertoniin voikin ajaa ihan päiväseltään Vancouverista (etäisyys noin 150 kilometriä), mahdollistaa perillä yöpyminen kuitenkin tutkia ympäröiviä vuoristoja aivan eri tavalla.
Pyöräillen yli Port Mann Bridgen
Maailman toiseksi levein silta, Vancouverin metropolialueen itäpuolella sijaitseva uusi 10-kaistainen Port Mann Bridge on ollut auki jo kaksi vuotta ja poistanut siinä ajassa aiemmat aamuruuhkat yli leveä Fraser Riverin. Vaikka autoliikenne onkin rullannut uuden tullisillan ylitse sujuvasti jo muutaman vuoden ajan, avautui sillan ylitse vievä pyörätie vasta muutama viikko sitten. Lähdinkin innoissani kokeilemaan tätä uutta yhteyttä yli tämän suursillan.
