Aktiivinen leirintäviikonloppu Pembertonissa

Vaikka olemmekin Niinan kanssa aktiivisia ulkoilijoita, innostuimme vasta viime kesänä usean vuoden tauon jälkeen telttailusta ja leirielämästä luonnon helmassa. Olemme vuosien ajan nauttineet Vancouveria ympäröivästä upeasta luonnosta kymmenillä vaelluspoluilla kulkien, mutta mielessämme ei ole käynyt leiriytyä samoissa maisemissa. Viime vuonna ostamamme teltta kuitenkin muutti kaiken ja kerkesimme kiireisen kesän aikana ulkoilmaan kaksi kertaa.

Jatka lukemista ”Aktiivinen leirintäviikonloppu Pembertonissa”

 

Telttayö Birkenhead Lakella

En liene paljoa väärässä jos sanon, että edellisestä yöstä teltassa on lähemmäs 15 vuotta. Tarkka vuosi ei muistu mieleeni, mutta muistan kyseessä olleen juhannus ja paikka oli Lieksan Ruunaan koski. Jostain syystä tuon ammoisen vaelluksen jälkeen ei ole tullut vietettyä öitä ulkosalla, mutta ajatus on toisinaan pyörinyt mielissämme. Puheesta siirryttiin kuitenkin tekoihin vasta kaksi viikkoa sitten, kun Niina antoi minulle synttärilahjaksi lahjakortin paikalliseen Mountain Equipment Co-opin retkeilutarvikeparatiisiin. 🙂

Jatka lukemista ”Telttayö Birkenhead Lakella”

 

Vuoristotie Seton Portageen

Kertakaikkisen upean Joffre Lakesin vaelluksen jälkeen oli seuraavana päivänä suunnitelmissamme jatkaa Pembertonin seudun tutkimista. Yksi itseäni jo pidempään kiehtonut ajatus on ollut ajaa Pembertonista syrjäiseen D’Arcyn pikkukylään johtava maantie ja jatkaa sieltä edelleen vuorten ja järvien ympäröimään Seton Portagen taajamaan. Ainoa kysymysmerkki on kuitenkin ollut sinne johtavan tien kunto, sillä tien on mainittu olevan 4x4 only” mikä yleensä tarkoittaa todellista nelivetoa, millainen pieni katumaasturimme ei oikein ole. Päätimme kuitenkin ottaa härkää sarvista ja lähteä ainakin kokeilemaan onneamme tällä ”pahamaineisella” Highline Roadilla. 🙂

Jatka lukemista ”Vuoristotie Seton Portageen”

 

Kuvankaunis Joffre Lakes

Elokuun alussa vietetty British Columbia Dayn pitkä viikonloppu sai meidät varaamaan lyhyellä varoitusajalla kahden yön majoitus Pembertonista. Vaikka Pembertoniin voikin ajaa ihan päiväseltään Vancouverista (etäisyys noin 150 kilometriä), mahdollistaa perillä yöpyminen kuitenkin tutkia ympäröiviä vuoristoja aivan eri tavalla.

Jatka lukemista ”Kuvankaunis Joffre Lakes”

 

Helteinen vappu

Kanadassa ei juhlita vappua, mutta toukokuun ensimmäisenä päivänä oli silti aihetta juhlaan. Tuolloin nimittäin koitti vuoden ensimmäinen hellepäivä, kun elohopea kohosi moni paikoin yli maagisen +25 asteen. Vancouverissakin oltiin hellerajan tuntumassa +22 asteen lukemissa, mutta huomattavasti korkeammalle mentiin metropolialueen itäosassa, jossa vuorten lähettyvillä mitattiin +29 asteen lämpöjä. Myös Whistlerissä ja Pembertonissa oli kesäisen kuumaa, kun mittari näytti +27 ja +29 astetta.

Jatka lukemista ”Helteinen vappu”