Lehtivihreää

 

Kevät näyttää olevan viikkoa viime vuotta aikaisemmassa, sillä tänään voi sanoa että lehti on tullut puuhun. Silmuja on näkynyt puissa jo parin viikon ajan, mutta vasta tänään koittanut pieni sade sai ne aukeamaan ja kaupunkikuva on vihertyi päivässä silminnähden.

Viimeinen viikon ajanjakso on ollut täällä länsirannikolla erittäin kaunis sekä lämmin ja pääsiäisenä saatiinkin nauttia laajasti 15-20 asteen lämpötiloista. Loppuviikoksi sekä ensi viikoksi luvataan kuitenkin sateita, mikä ei tosin haittaa ollenkaan. Saadaanpahan luonto vihertämään ja voidaan jättää talvi jälleen taakse. 😛

Berliini ja Potsdam – In Motion

 

Berliini oli kotikaupunkimme neljän ja puolen vuoden ajan, joten ei ole ihme että kaupunki ehti jättää jälkensä sydämiimme. Kaikkea kaupunkiin liittyvää tuleekin edelleen seurattua siinä määrin kun vain kerkeää ja varsinkin erilaisia valokuvia ja videoita on mukava nähdä tästä mahtavasta kaupungista, joka on täynnä elämää. Tänään tulikin vastaan hieno ja energinen video kesäisestä Berliinistä, joka näyttää kuvatun joko viime tai edelliskesänä.

Samainen henkilö on tuottanut upean videon myös Berliinin naapurikaupunki Potsdamista, jonka tunnelma on kartanoineen ja arvorakennuksineen huomattavasti historiallisempi kuin isoveljensä. Videota katsoessa minusta tuntuukin, että olen laiminlyönyt tämän kauniin ja mielenkiintoisen kaupungin esittelyn täällä blogissa, vaikka siellä lukuisia kertoja tulikin käytyä.

Pääsiäinen suksilla

 

Ensimmäinen päivä takana Pohjois-Amerikan suurimmalla ja parhaaksi rankatulla Whistler-Blackcombin laskettelukeskuksella. Whistlerissä on tullut käytyä muutamia kertoja viime kesänä, mutta vasta nyt pääsiäisenä selvisimme täällä mäkeen saakka. Paikka on aivan uskomaton ja sen kokoa on mahdoton käsittää. Kaksi vuorta, 3307 hehtaaria virallista laskettelualuetta, yli 200 rinnettä, 37 hissiä, 17 ravintolaa… Alueella olisi helppo eksyä ilman loistavaa kyltitystä.

Selvää on, että kahden päivän aikana ehtii laskea vain ja ainoastaan Whistler Mountainilla ja Blackcomb saa jäädä toiseen kertaan, ehkä vielä tänä vuonna. Blackcombilla kun kausi jatkuu jäätiköllä jopa heinäkuuhun saakka! Viikonloppu ei vaan riitä koko paikan koluamiseen, ei alkuunkaan. Hissimatkat ovat todella pitkiä ja laskuissa menee aikaa. Pisin lasku tänään oli arviolta noin 13 kilometriä mitaltaan ja siinä vierähti puoli tuntia. 😯

Keli tänään puolipilvinen, huomenna sininen taivas. Huipulla aste pakkasta, laaksossa +15 astetta lämmintä. Sanalla sanoen täydelliset olosuhteet laskettelulle. 8)

Verotus Saksassa

 

Kevät on veroilmoituksen teon aikaa. Aina niin mukavan paperiruljanssin tuloksena on joskus mätkyjä, toisinaan riihikuivaa rahaa joululahjaostoksiin. Saksassa homma ei kuitenkaan toimi aivan näin, sillä täkäläinen verokotka on suomalaista verokarhua toimeliaampi ja veronpalautukset pamahtavat normaalisti tilille vain pari kuukautta veroilmoituksen lähettämisen jälkeen. Vaikka Saksa onkin yleisesti ottaen byrokraattinen maa, tämä asia toimii moitteettomasti.

Jatka lukemista ”Verotus Saksassa”

Vancouver avaruudesta

 

Pienestä Sarnian kaupungista, Kanadan Ontariosta, kotoisin oleva 53-vuotias Chris Hadfield on ilmavoimien entinen hävittäjälentäjä ja nykyinen astronautti. Hän on yksi vain kahdeksasta avaruudessa käyneestä kanadalaisesta ja ensimmäinen avaruuskävelyn suorittanut kanukki. Hadfield on myös tämän hetkinen kansainvälisen avaruusasema ISS:n komentaja, joka johtaa käynnissä olevaa avaruustehtävä numero 35:tä.

Jatka lukemista ”Vancouver avaruudesta”