Kenkää tykkää-napille

Monille ystävilleni on ainainen ihmetyksen aihe, miten en ole vieläkään liittynyt ”kaikkien käyttämään” Facebookiin. Tai miksi en ole mukana uudessa ja ”trenditietoisten edeltäkävijöiden” suosimassa Google+ palvelussa? Päätökseni olla liittymästä molempiin on perustunut moneen syyhyn, mutta tässä kaksi painavinta.

Jatka lukemista ”Kenkää tykkää-napille”

 

Rauhallinen juhannus

Kuten viime vuonna kerroin, ei juhannuksella ole Saksassa sen erikoisempaa statusta. Kyseessä on aivan normaali kaksipäiväinen viikonloppu, joka on mennyt tänä vuonna hyvin rauhallisissa merkeissä. Perjantai-iltana työpaikan suomalaiset järjestivät pienimuotoiset juhannusjuhlat, jossa grilli oli kuumana ja takapihalla poltettiin jopa pienimuotoinen juhannuskokko naapureiden ihmetykseksi. En ollut itse paikalla, mutta Niinan mukaan ruoka oli erittäin hyvää ja kokon poltosta selvittiin ilman että kukaan soitti paikalle palokuntaa.

Eilinen lauantai meni puolestaan rauhallisissa merkeissä kotosalla niitä näitä puuhaillessa. Myös tuleva kesälomareissu tuli oikeastaan sekä suunniteltua että kiinnitettyä eilen. Suunnitelmana on matkata nauttimaan Suomen suvesta ensi kertaa viiteen vuoteen. Lomalla ollaan 21.7. – 8.8. välinen aika ja näiden kahden ja puolen viikon ainoa suunnitelma on mökkeillä Etelä- ja Itä-Suomessa. Toivon mukaan kelit ovat tuolloin kohdallaan, tosin ajankohdan pitäisi olla niitä keleiltään parhaimpia..

Jatka lukemista ”Rauhallinen juhannus”

 

Myrkkykurkut

Saksaa ja koko Keski-Eurooppaa on tällä viikolla huolestuttanut vakava ruokaepidemia, jonka aiheuttajaksi ovat paljastuneet Espanjasta tuodut vihannekset, lähinnä kurkut. Ensimmäisiä tietoja epidemiasta alkoi tulla alkuviikolla ja tähän mennessä sairaaloihin on joutunut jo yli 300 ihmistä. Suurin osa sairastapauksista on ollut Pohjois-Saksassa Hampurin ja Mecklenburg-Vorpommernin alueilla, mutta myös Berliinissä on ihmisiä joutunut sairaalahoitoon. Suurimmalle osalle on tähän mennessä riittänyt sairaalahoito, mutta yhdeksän ihmistä on myös kuollut EHEC-tyyppisen kolibakteerin aiheuttamaan oireyhtymään.

Jatka lukemista ”Myrkkykurkut”

 

Näkemiin IMAX, tervetuloa Event Cinema

90-luvun loppupuoliskolla valmistunut Potsdamer Platz on uusin Berliinin monista kaupunkikeskustoista. Aukion moderni lasiarkkitehtuuri on itsessään turistinähtävyys, mutta berliiniläisille alue kunnostautuu kaupungin yhtenä parhaana viihteen ja iltaelämän keskuksena. Alueelta löytyy kauppakeskus, kymmeniä ravintoloita, lukuisia teattereita sekä lähes 30 elokuvateatterisalia. Jokaiselle Berliinissä asuvalle ulkomaalaiselle (sekä hyvän päälle ymmärtävälle saksalaiselle) Potsdamer Platz onkin se paikka käydä elokuvissa, sillä kahdeksan salin Cinestar Original -elokuvateatteri näyttää kaikki elokuvansa alkuperäisellä kielellä.

Jatka lukemista ”Näkemiin IMAX, tervetuloa Event Cinema”

 

1-6!!

On hetkiä jotka muistaa läpi elämän ja vuoden -95 jääkiekon MM-kisat sekä niitä seurannut juhlahumu on jotain sellaista, mitä muistan edelleen. Vaikka en lätkäfani olekaan, oli Suomen ensimmäinen MM-kulta sen luokan tapahtuma, että jäi pysyvästi tuolloin 12-vuotiaan mieleen. Sittemmin on vastaavia muistoja saatu odottaa 16 vuotta, kunnes tänään potti räjähti vihdoin uudelleen. Ja millä tavalla: rakas Ruotsi joutui nöyrtymään lukemin 1-6! Meno oli kolmannessa erässä suorastaan uskomatonta katsottavaa ja varmasti jotain mitä tullaan muistelemaan Suomessa vielä piiiitkään!

Jatka lukemista ”1-6!!”