Meillä nyt alla uusi auto ja elämä hymyilee. 😛 Oli kyllä aikakin, sillä vanhan auton kanssa ei elämä hymyillyt niin paljon viimeisen puolen vuoden aikana ja suoraan sanottuna meistä alkoikin tuntua siltä, että leasingautomme on kirottu. 😈
Avainsana: BMW X1
2014 BMW X1 xDrive35i
Viisi kuukautta siinä meni, mutta meillä on alla uusi auto. Odotus oli pitkä, sillä laitoimme sisään tilauksen uudesta autosta jo joulukuun lopussa. Tuolloin meidän annettiin ymmärtää, että tehtaalta tilattaessa uuden auton toimituksessa kuluu noin kolme kuukautta. Olimme tätä arviota vastaan hieman myöhässä, sillä vanhan automme lease oli umpeutumassa jo helmikuun lopussa. Se ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä leasea voidaan kyllä jatkaa aina auton saapumiseen saakka, jos vain asiakkaalla on sisällä tilaus uudesta autosta. Ja niinhän siinä kävi, että toimituksen viivästymisen vuoksi jouduimme lopulta jatkamaan vanhaa sopimustamme kahdella kuukaudella aina uuden auton saapumiseen asti.
Vuosi BMW X1 kanssa
Olen tässä odotellut, että täyteen tulisi tasalukemia jolloin kirjoitella aiheesta, mutta koska näin ei näytä millään tapahtuvan, on tämä nyt sitten 2012 BMW X1 xDrive28i automme 16850 kilometrin ja 14 kuukauden käyttöarvio. Olemme olleet onnellisia pikku-bemarin omistajia nyt reilun vuoden verran, joten lienee paikallaan kertoa tuntojamme autosta tältä ajalta. 🙂
Talvirenkaat British Columbiassa
Kanadalainen talvi on Suomen tapaan pitkä ja yleensä hyvin luminen kautta koko valtavan maan. Vancouver poikkeaa kuitenkin koko muusta Kanadasta ilmastoltaan, sillä sijainti Tyynen valtameren läheisyydessä tekee kaupungin ilmastosta Kanadan neljänneksi leudoimman. Kaikki kolme tilastollisesti vielä leudompaa kaupunkia (Victoria, Nanaimo ja Duncan) sijaitsevat nekin kaikki lähistöllä Vancouverin länsipuolella sijaitsevalla suurella Vancouver Islandin saarella.
Vaikka Vancouverin talvilämpötilat eivät normaalisti pakkaselle laskekaan, tilastoidaan kaupungissa kuitenkin lumisadetta joka vuosi keskimäärin 11 päivänä. Melkein merenpinnan tasolla sijaitsevassa Downtownissa lunta nähdään harvoin yli vuorokauden ajan, mutta metropolialueen lukuisilla kukkuloilla ja niiden asutuskeskittymissä (kuten Metrotownissa ja Coquitlamissa) lumentulo ei ole mitenkään poikkeuksellista talven aikana.
2012 BMW X1 xDrive28i
Vaikka Vancouverissa onkin Pohjois-Amerikan parhaisiin lukeutuva joukkoliikenne, tarvitsee valitettavan moni metropolialueen asukas autoa joko päivittäin tai ainakin toisinaan. Koska työpaikkamme sijaitsee Etelä-Burnabyssä, alueella johon SkyTrainilla ei ole kätevää pääsyä, lukeudumme mekin näihin päivittäin autoa tarvitseviin. Auto kuuluu toki myös vahvasti pohjoisamerikkalaiseen elämäntyyliin, sillä se tarjoaa lyömättömän mahdollisuuden nauttia Vancouveria ympäröivistä vuorista ja luonnosta, ilman aikatauluja. Meille olikin selvää jo ennen tänne Kanadaan muuttoa, että täällä joutuisimme viimein hankkimaan ensimmäisen automme.
