Kuten moneen kertaan ennustettua, viime viikonlopun kelistä näytti tulevan niin hyvä, että se olisi loistava tilaisuus käydä rinteessä ensimmäistä kertaa tänä talvena ja aloittaa laskettelukausi. Ensimmäiset rinteet North Shore Mountainseilla avattiin jo reilu viikko aiemmin, mutta sittemmin sää on ollut sateinen ja pilvinen, kuten esimerkiksi edellisviikonloppuna Cypress Mountainilla vieraillessamme. Kuitenkin viime viikonlopusta tuli kaunis ja aurinkoinen, mikä tarjosi tilaisuuden lähteä suksille.
Avainsana: Cypress Mountain
Cypress Mountainin vuori ja laskettelukeskus Kanadassa.
Kaksi vuodenaikaa
Paikallinen laskettelukausi alkoi viime viikolla, kun kaksi Vancouverin kolmesta paikallisesta laskettelukeskuksesta avasi osan rinteistään innokkaimpien laskettelijoiden iloksi. Kuten tuolloin kirjoitin, on tätä ollut vähän vaikea uskoa täällä sateisesta keskustasta käsin. Sillä vaikka vuorilla onkin silminnähden valkeaa, voiko siellä kuitenkaan olla jo netissä mainitut yli 30 senttiä lunta? Asiaa ei auttanut kuin lähteä itse toteamaan ja niinpä ajoimmekin eilen ylös Cypress Mountainille.
Lämpöä oli alhaalla Vancouverissa noin +7 astetta, mutta puolivälissä pilvien tasolle päästessä lämpötila oli pudonnut jo noin +3 asteen tienoille. Sakeassa sadepilvessä lämpötila jatkoi tippumistaan aina nollan tienoille saakka ja ylhäällä satelikin jäätävää tihkua. Ja ihme ja kumma, lunta oli kuin olikin tien vierellä noin 700 metrin korkeudelta aina perille 900 metriin saakka. Perillä lunta olikin sitten ihan reilusti ja oli kuin olisi siirtynyt viidessä minuutissa vuodenajasta toiseen.
Laskettelukausi alkoi Vancouverissa
Viimeinen viikko on ollut Vancouverissa melko sateista aikaa ja esimerkiksi lähivuoria ei ole pilvien takaa juuri näkynyt. Kuitenkin juuri siellä pilvien seassa kaatosade on laskeutunut veden sijaan paksuna lumena niin, että Grouse Mountainilla päästiin aloittamaan jo eilen laskettelukeskuksen 86. talvikausi. Vain päivää huonommaksi jäi hieman suurempi Cypress Mountain, joka avattiin osittain tänään. 😛
Ensimmäinen räntäsade
Oho, katselin äsken ikkunasta vuoden ensimmäistä (lyhyttä ja hetkellistä, mutta ensimmäistä) räntäsadetta! Syksy alkoi rankoilla sateilla vasta puolitoista viikkoa sitten ja näemmä jo nyt antaa talvi itsestään ensimmäisiä viitteitä. Whistlerissä tuleekin jo koko ensi viikon lunta ainakin vuorilla ja ollaan pikkupakkasilla ihan laaksoa myöden. Ja itse asiassa, mitä nyt pilviverhon läpi näen, on Cypress Mountainin rinteille laskeutunut viime yönä tämän vuoden ensilumi! 😛
Tätä näkyä vasten onkin aika sopivasti, että meillä on vain kahden tunnin päästä varattuna talvirenkaiden vaihto bemariimme. Ei olisi voinut paljon paremmin sattua! 😮
Eagle Bluffs
Kuluva kesä on ollut meillä aktiivisen vaelluskauden aikaa ja viime viikonloppukaan ei ollut poikkeus tähän. Suuntasimme tällä kertaa West Vancouverissa sijaitsevan Cypress Mountainin laskettelukeskukselle, josta lähtee monia viereisille huipuille kohoavia vaelluspolkuja. Me päätimme ottaa kohteeksemme näyttäväksi kehutun Eagle Bluffsin kalliokielekkeen, josta piti ennakkotietojen mukaan aueta upeat maisemat merelle.
Auton parkkiin saaminen ei ole kesäisin ongelma, sillä hiihtokeskuksella riittää parkkitilaa. Autoja oli paikalla joitain kymmeniä, mutta missään nimessä alueella ei tuntunut sunnuntaina mitenkään ruuhkaiselta. Vaihdoimme vaelluskengät jalkaamme ja lähdimme kohti polun päätä, kunnes pian katseemme kiinnittyi mustaan pisteeseen – karhu!
