Kesävieraat Suomesta

Kanadaan muuton jälkeen olemme saaneet todeta, ettei luona ramppaa vieraita aivan samaan tahtiin kuin aikoinaan Berliinissä. Esimerkiksi koko viime vuonna luonamme ei käynyt ketään, joten olikin virkistävää vaihtelua saada heinä-elokuun taitteessa luoksemme Saksassa luonamme useaankin otteeseen vieraillut ystäväpariskuntamme, jolle nyt tehty Kanadan matka on vasta ensimmäinen.

Jatka lukemista ”Kesävieraat Suomesta”

 

High Note Trail

Monet mieltävät Whistlerin laskettelukeskuksena jossa on tekemistä vain talvella. Vaikka talvi onkin Whistlerissä vilkkainta aikaa, on keskus kehittänyt kovasti myös kesäaktiviteettiensa puolta. Tarjolla on nykyisin muun muassa maastopyöräilyä laskettelurinteiden yhteyteen tehtyjä pitkiä polkuja pitkin sekä tietysti vaeltamista. Vaeltamista löytyy niin Whistlerin kylän ympäriltä kuin ylhäältä vuoriltakin. Maisemat ovat tietysti eeppisimmät ylhäällä, jonne päästäkseen pitää kuitenkin ostaa viidenkympin hintainen hissilippu. Samalla pystyy kuitenkin katsastamaan myös huikean Peak 2 Peak gondola-hissin Blackcomb ja Whistler vuorten välillä. Itse vaelluspolkuja löytyy molemmilta vuorilla, mutta kaikkein suosituin polku on 9,5 kilometrin mittainen High Note Trail Whistler Mountainin puolella.

Jatka lukemista ”High Note Trail”