Keskuskirjasto sai viimein kattopuutarhan

Vancouverin keskustakirjaston vuonna 1995 valmistunut soikionmuotoinen päärakennus esiintyy monen Vancouverissa vierailevan valokuvissa. Sangen näyttävä yhdeksänkerroksinen rakennus on nähty myös monessa kaupungissa kuvatussa televisiosarjassa ja on kuuluisan kanadalais-israelilaisen arkkitehti Moshe Safdien käsialaa. Safdie on suunnitellut monia merkkirakennuksia ympäri maailmaa, esimerkiksi Singaporen kuuluisan Marina Bay Sands -hotellin.

Jatka lukemista ”Keskuskirjasto sai viimein kattopuutarhan”

 

Uusivuosi Times Squarella

Uusivuosi ja vuoden vaihtuminen on maagista aikaa. Olemme Niinan kanssa vastaanottaneet uuden vuotta monissa paikoissa Suomen ulkopuolella, esimerkiksi Berliinissä, kotona Vancouverissa, minä veljeni kanssa Dallasissa sekä viime vuonna Niinan kanssa ankeasti Palaun lentokentällä. Berliinissä vuodenvaihdetta juhlistetaan aina suurilla ilotulituksilla, jotka muistuttavat sotatannerta, kun taas Vancouverissa uudenvuodenjuhla on hyvin maltillinen ja tapahtuu ilman suuria ilotulituksia.

Jatka lukemista ”Uusivuosi Times Squarella”

 

Kanadan kansalaisuuskokeessa

Kerroin loppukeväästä, miten olimme tuolloin juuri postittaneet hakemuksemme Kanadan kansalaisuudesta. Tämä oli meille iso alkel ja hakemuksen käsittelyajaksi luvattiin tuolloin 12 kuukautta. Hieman yllättäen saimme kuitenkin jo marraskuussa tiedon, että tulossa olisi hakemuksemme seuraava vaihe eli kansalaisuuskoe Kanadan historiasta sekä yhteiskunnasta, johon osallistuimme viime viikon tiistaina.

Jatka lukemista ”Kanadan kansalaisuuskokeessa”

 

Kesämatkailua Suomessa

Kaukana kotoa asuttaessa lomasuunnitelmia on usein runsaasti, mutta itse lomaa vähän. Vierailut Suomessa joutuukin usein rajoittamaan vain yhteen vuodessa, sillä lomaa haluaa viettää myös muualla kuin Suomessa. Tilanne oli eri Berliinissä, josta käsin oli mahdollista käydä Suomessa vaikka lyhyellä viikonloppureissulla, mutta täältä Kanadasta käsin tällainen ei ole mahdollista. Niinpä olemmekin vierailleet Suomessa lähes poikkeuksetta jouluisin ja joinain vuosina minulta on jäänyt sekin matka välistä.

Jatka lukemista ”Kesämatkailua Suomessa”

 

Trooppinen jouluaatto Guamissa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Mennyttä joulua juhlittiin vähemmän perinteisissä merkeissä, kun vuosittaisen Suomen joulumatkamme vaihtui lämpimämpiin maisemiin. Syynä muutokseen oli halumme kääntää jokavuotinen Suomen matka vaihteeksi kesällä tehtäväksi kesälomareissuksi. Tuumasimme myös että olisi kenties hauskaa vaihtelua viettää joulua tropiikissa varsinkin, kun vietimme juuri juhannuksen koleissa merkeissä Islannissa ja Grönlannissa. Tänä vuonna vuodenajat onkin tullut käännettyä toden teolla päälaelleen.

Jatka lukemista ”Trooppinen jouluaatto Guamissa”