Cokiksen alkulähteellä Atlantassa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Koska mennyt kesämme kului täällä Vancouverissa ja sen lähiseuduilla, oli poikkeuksellisen mukavaa lähteä viime viikolla pitkästä aikaa ulkomaille. Hieman poikkeuksellisesti matkamme Atlantaan syntyi Niinan sinne suuntautuneen työmatkan ympärille, jonka peesissä minä lähdin turistiksi mukaan. Tästä johtuen päädyimme lentämään perille myös eri reittejä, Niinan lentäessä Seattlen ja minun Chicagon kautta.

Jatka lukemista ”Cokiksen alkulähteellä Atlantassa”

Ensivaikutelma Atlantasta

Ensimmäinen päivä Atlantassa on ohitse ja kirjoittelen tätä Hiltonin 24. kerroksesta. Ympärillä avautuu hieno maisema vaihtelevalla rakennuskannalla, mutta on kyllä pakko todeta että Atlanta on autokaupunki henkeen ja vereen! Keskustassa on lähinnä pilvenpiirtäjiä ja valtavia parkkihalleja, mutta itse katutila on ihan kuollutta jopa näin tiistai keskipäivällä. Ilta-aikaan keskustassa oli erittäin hiljaista, lähinnä kodittomien kansoittaessa katuja.

Jatka lukemista ”Ensivaikutelma Atlantasta”

Kolme yötä Atlantassa

Alhaisesta Kanadan dollarin kurssista johtuen Yhdysvallat ei ole houkutellut meitä viime aikoina, mutta nyt maanantaina lähdemme kuitenkin kolmeksi yöksi katsastamaan Atlantan kaupunkia Georgian osavaltiossa. Tämä Yhdysvaltojen kaakkoiskulmalla sijaitseva kaupunki on tunnettu muun muassa Coca-Colan kotikaupunkina sekä zombie-sarja The Walking Deadin kuvauspaikkana. Näitä ja paljon muuta kolutaan kesäisissä lähes 30 asteen lämmöissä, mistä myöhemmin tänne blogin puolelle. 🙂

Kilpajuoksu parlamenttivaaleihin alkoi

Kanadassa eletään vaalivuotta ja lokakuun 19. päivä kanadalaiset äänestävät maalleen uuden parlamentin. Kanadalainen järjestelmä on sangen omanlaisensa, pienellä amerikkalaisella vivahteella. Se ei kuitenkaan ole amerikkalainen (käytännössä) kaksipuoluejärjestelmä, vaan ennemminkin kolmipuoluejärjestelmä. Kanadan konservatiivipuolue (tämän hetkinen hallituspuolue), Kanadan liberaalipuolue sekä Uusi demokraattinen puolue NDP jakavat keskenään 98% Ottawan 338 parlamenttipaikasta, Vihreän puolueen sekä Quebeciläisen separatistipuolueen hallitessa vain viittä paikkaa.

Jatka lukemista ”Kilpajuoksu parlamenttivaaleihin alkoi”

Viihdeuutisia ja valheellisia lehtikirjoituksia

Riippumaton, puolueeton ja tutkivaa journalismia harjoittava media on yksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista. Suomessa ja Saksassa televisio- ja printtimedia ovat uutisoinnissaan pääosin asiallisia ja YLE sekä saksalainen ARD tuottavat molemmat laadukasta yleisradio-ohjelmaa. Suomessa sanomalehtiartikkelit ovat yleensä informatiivisia, mutta pienen lukijamääränsä vuoksi vain harvalla sanomalehdellä on resursseja tutkivaan journalismiin. Saksassa suurempi väestö turvaa lukuisten merkittävien sanoma- ja aikakauslehtien ilmestymisen, joista monet harjoittavat tutkivaa journalismia niin paikallis- kuin maailmanpolitiikankin kiemuroista.

Jatka lukemista ”Viihdeuutisia ja valheellisia lehtikirjoituksia”