Kanadassa käydään maanantaina ennenaikaiset parlamenttivaalit tilanteessa, jossa sekä koronatapaukset että talous ovat nousussa. Korkean rokotusasteen myötä kesällä löysennetyt koronarajoitukset ovat alkaneet vaikuttaa talouteen ja työllisten määrä on ylittänyt British Columbiassa pandemiaa edeltäneen tason jo kolmen kuukauden ajan.
Avainsana: työ
Kanadan työllisyystilanne (2020)
Vuosi 2020 on ollut huonojen uutisten täyttämä. Vuosikymmenen mittainen maailmantalouden ennätyspitkä kasvukausi törmäsi maaliskuussa seinään, kun pandemiaksi ryöstäytynyt koronavirus sai ison osan maailman maista eristäytymään ja sulkeutumaan. Toimien vaikutus talouteen on ollut massiivinen ja eri maiden tilastoissa nähtiin loppukeväästä historiallisia työttömyyslukemia jopa miljoonien ihmisten menetettyä työnsä.
Juhlat Maan kiertoradalla
Viime viikon lauantaina järjestettiin jälleen työnantajani vuosittaiset talvijuhlat, joista olen kertonut täällä blogissa aiemminkin. Juhlapaikkana toimi jälleen kerran Coal Harbourissa sijaitseva Vancouverin konferenssikeskus, jonka länsisiipi tarjoaa hyvät puitteet reilusti yli tuhannen vieraan juhliin.
Kanadan työllisyystilanne (2019)
Vuosittainen loppukesän perinteeni on ollut tarkastella Kanadan työllisyystilastoja, antaen kevyen näkymän siihen miten maan taloudella tällä hetkellä menee. Kanadan tilastokeskus Stats Can julkistaa työllisyyslukemia joka kuukausi ja tuoreimmat lukemat löytää aina keskuksen nettisivuilta.
Juhlat Louisianan tapaan
Sateisen tammikuun lopun jokavuotinen huipentuma ovat työnantajani järjestämät suuret talvijuhlat, jotka ovat pitkän ja synkän talvikauden piristys. Koska Vancouverin toimistomme on kooltaan parisen tuhatta henkeä, on juhlien pitopaikaksi melkolailla vakiintunut Vancouverin konferenssikeskuksen länsisiipi, joka tarjoaa hyvät puitteet sekä keskeisen sijainnin muutaman tuhannen juhlavieraan juhlille. 🙂
