Juhlat Maan kiertoradalla

Viime viikon lauantaina järjestettiin jälleen työnantajani vuosittaiset talvijuhlat, joista olen kertonut täällä blogissa aiemminkin. Juhlapaikkana toimi jälleen kerran Coal Harbourissa sijaitseva Vancouverin konferenssikeskus, jonka länsisiipi tarjoaa hyvät puitteet reilusti yli tuhannen vieraan juhliin.

Jokavuotisen juhlan aika

Yleinen konsensus tuntuu olevan, ettei viimevuotinen Louisiana-teemainen juhla onnistunut yltämään aivan joidenkin aiempien vuosien juhlien tasolle, joten järjestäjillä lienee ollut jälleen suuret paineet keksiä tälle vuodelle jotain uutta ja nokkelaa. Inspiraatiota teemaan lienee antanut viime kesänä ympäri maailmaa juhlittu kuulaskeutumisen 50-vuotisjuhla, jonka innoittamana tämänvuotiset juhlat kantoivat nimeä ”Out of this World” eli maapallon ulkopuolella.

Siirtyminen juhlatilaan

Juhlat alkoivat tuttuun tapaan iltaseitsemältä, jolloin vieraat ohjattiin juhlatilaan erikoisen lonkerokäytävän kautta. Konferenssikeskuksen valtaisa juhlatila oli jaettu tällä kertaa kolmen sijaan ainoastaan kahteen suureen tilaan, keskellään näkemättä jäänyt verhottu laser tag -alue.

Avaruusloungessa oli rento tunnelma ja paljon ohjelmaa

Niinan Han Solo -hetki

Pohjoispuolen avaruuslounge tarjosi rennon paikan nähdä työtuttuja sekä osallistua nörttitietokilpailuun, joka oli meistä aivan uskomattoman vaikea! Ehkäpä emme olekaan niin suuria nörttejä kuin tahdomme ajatella? 🙂

Punaisella planeetalla


Tanssilattialla oli illasta ruuhkaa

Selfie astronautin kanssa

Monenlaista sormiruokaa sekä myöhemmin myös jälkiruokaherkkuja sisältäneitä ruokapisteitä oli levitelty ympäri juhlatilaa, jonka toisessa päädyssä oli esiintymislava sekä suuri tanssilattia. Tilaan oli myös levitetty monenlaista pientä tekemistä sekä selfie-pisteitä valokuvien ottamiseen.

Pitopöytien herkkuja

Chewbaccakin diggaa poseerata

Juhlien kohokohta ovat aina lukuisat näyttelijät, jotka liikkuvat juhlayleisön keskellä teemaan sopivasti pukeutuneina. Me päädyimme tänä vuonna pukeutumaan tylsästi teeman ulkopuoleisesti vain mekkoon ja pukuun, mutta juhlavieraiden joukossa näkyi niin Tähtien Sodan hahmoja, avaruusolentoja kuin futuristisia robottejakin.


Monenlaisia hahmoja

Iltakymmeneen mennessä juhlapaikalla alkoi olla jälleen kerran melko tiivis tunnelma ja liukenimmekin Niinan kanssa kaiken nähneinä paikalta yhdentoista maissa kohti kotia. Kyseessä olivat nyt järjestetyksessään kolmannet talvijuhlamme, jotka onnistuivat jälleen kerran häikäisemään lavastuksellaan sekä loistavilla järjestelyillään. Ensi vuonna taas uudestaan!

Nälkäinen juhlayleisö

(Yhteensä 266 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.