Apinavuori ja 1200 pyhää kaurista

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Kolmas Kioton päivä valkeni jälleen harmaana, tosin onneksi edes sade oli päättynyt yöllä. Harmillisesti olimme onnistuneet varaamaan ryokanistamme huoneen vain kahdeksi yöksi, joten jouduimme vaihtamaan majapaikkaa Kioton viimeiselle yölle. Sellainen kuitenkin löytyi läheisestä hotellista, jonne heti aamutuimaan siirsimme tavaramme. Hotellin luota nousimme metroon, joka vei meidät Kitaojin nimiselle asemalle Pohjois-Kiotoon. Asemalta ajoimme lyhyen bussimatkan kuuluisalle Kinkaku-jin temppelille.

Alunperin vuonna 1398 huvilaksi rakennettu, ja sittemmin temppeliksi muutettu, Kinkaku-ji on pieni kultainen rakennus loistavan japanilaisen puutarhan alueella. Tämäkään rakennus ei ole alkuperäinen, sillä ensimmäisen kerran kaunis Kinkaku-ji paloi Onin-sodan aikana 1400-luvun lopulla. Tämän jälkeen uudelleen rakennettu rakennus säilyi aina vuoteen 1950 saakka, jolloin mielisairas munkki tuhopoltti temppelin. Nykyinen temppeli on siten kolmas tällä paikalla ja se on kieltämättä hyvin kaunis näky pienen lammen rannalla.

Kuvankaunis Kinkaku-ji

Itse asiassa kaikki puutarhan yksityiskohdat ovat viimeiseen saakka harkittuja. Jopa kivet sekä pienet saarekkeet lammessa symbolisoivat maan ja taivaan yhteyttä. Valitettavasti upeasta estetiikasta on melkein mahdotonta nauttia, sillä Kinkaku-ji on äärimmäisen turistinen paikka. Jopa näin tiistaiaamuna ihmisiä oli aivan tungokseksi saakka ja suosituimpiin valokuvauskohtiin joutui jonottamaan. Aivan järkyttävää ja ihmismassat onnistuivatkin rikkomaan paikan tunnelman täysin.

Todellisuus Kinkaku-jilla

Kyllä Kinkaku-ji kaunis ja valokuvauksellinen on, mutta väkijoukon takia siitä oli vaikea nauttia. Niinpä Kinkaku-ji jäi ehkä reissumme suurimmaksi pettymykseksi. Koska tungos puutarhalla lienee hyvin yleistä, suosittelisin jopa jättämään Kinkaku-jin välistä. Niin erikoinen se meinaan ei ole.

Kinkaku-jilta jatkoimme kävellen kohti länttä, josta oli tarkoitus löytyä juna-asema. Matkalla oikaisimme paikallisen yliopiston läpi ja lounastimme Subway-ravintolassa. Ai että, Subway yliopiston tiloissa – melkoisen kurkoa! Yliopiston alueella oli muutenkin mukava tunnelma, kun nuoret kiirehtivät luennoille. Vaihto-opiskelijoitakin näytti olevan melko paljon, mikä pisti ihan silmään muuten niin homogeenisessä katukuvassa. Kyseinen yksityinen Ritsumeikan University onkin tunnettu Japanin yhtenä kansainvälisimpänä yleisopillisena yliopistona.

Löysimme lopulta pienen Kitano Line nimellä kulkevan rautatien keskeltä asutusta ja sillä puksutimme Arashiyaman kaupunginosaan. Yksityisten rautatieyhtiöiden Japanissa pelkästään suurkaupunkien lähiöissä toimii lukuisia pieniä yksityisiä rautatieyhtiöitä, jotka saattavat ajaa ihan vain muutamia pieniä linjoja. Juuri tällainen on Kitano Linekin ja sillä ICOCA-kortti ei kelpaa, vaan matka pitää maksaa kuljettajalle kolikoilla. Muistaakseni vain tasaraha kelpasi, joten ole tarkkana.

Arashiyama on kiintoisa kaupunginosa Länsi-Kiotossa, aivan vuorten juurella. Ehkä tärkein alueelle turisteja vetävä kohde on Tenryo-jin UNESCO:n maailmanperintölistaan kuuluva temppeli. Itse temppeli ei säväyttänyt meitä, mutta sen rinteeseen ulottuva puutarha oli kieltämättä kaunis ja rauhallinen. Ehdottomasti katsastamisen arvoinen on suuri bambumetsikkö temppelin takana. Metsikön halkaisevalle tielle päästäkseen ei tarvitse edes maksaa, sillä se ei kuulu itse temppelin alueeseen. Tunnelma bambumetsikössä on jännä, sillä pitkät, pyöreät ja ontot bambut ovat jotenkin niin erikoisen näköisiä.

Kevään viimeiset kirsikankukat

Tunnelmallinen bambumetsä

Arashiyaman halkaiseen kahtia sangen leveä Katsura River. Joen ylittävältä sillalta on hienot maisemat yläjuoksun kukkuloille. Arashiyamassa toimii myös paljon riksoja, joten alueesta voi nauttia kärryjenkin kyydissä.

Riksa-taksi

Veneitä Katsura Riverillä

Joen toisella puolen kannattaa ehdottomasti vierailla aivan kukkulan juurelta lähtevässä Iwatayama Monkey Parkissa. Pääsymaksu puistoon on viitisen euroa, minkä maksettua edessä on puolen tunnin jyrkkä kipuaminen noin 150m korkealle kukkulatasanteelle. Jonkin matkaa ennen kukkulan huippua tulee ensikosketus puistossa vapaana asuviin noin 170:neen Japaninmakaki-apinaan. Ensikohtaaminen on jännittävä, sillä puiston alkupäässä toistuvasti varotetaan syöttämästä tai koskemasta apinoihin. Jopa tuijottaminen on kiellettyä! Onneksi apinat eivät kuitenkaan ole ihan hulluja ja keskellä polkuakin röhnöttävät apinat voi rauhallisesti ohittaa hyvin läheltä. Apinoita ei silti parane yrittää silittää, sillä ne pistävät mekkalaksi heti niitä lähelle tultaessa. Syytä onkin olla hieman tarkkana, sillä kaikesta huolimatta kyseessä ovat villieläimet.

Varoituksia puiston asukkaista…

…jotka ovat kuitenkin melko lepposia…

…ja niiiin laiskoja!

Lopulta ylätasanteelle saavuttaessa vastassa on kymmenien apinoiden lauma, joka piirittää pientä mökkiä. Syynä tähän ovat turistit, jotka syöttävät apinoita mökin verkkoaidan läpi. Syötettäväksi paikan päällämyydään noin eurolla banaanin ja hedelmän palasia. Apinoita roikkuukin jatkuvasti lukuisia verkkoaidassa, käsi ojossa, odottamassa herkkupaloja. Japaninmakaki ei ole kovin suuri apina, mutta hurjan näköinen se on silti remutessaan ruoan perässä. Syöttäessä kannattaakin olla hieman tarkkana, vaikka mökin sisällä onkin täysin turvassa. Pienimpiä apinoita syöttäessä saa olla hieman nopea, sillä suuret häätävät mieluusti naperot pois herkuttelemasta.

Pikkunen odottaa vuoroaan

”Anna jo!”

Mökin ulkopuolella sillä erää kylläiset apinat röhnöttävät kuka missäkin: yksi maassa, toinen puussa, kolmas mökin katolla. Apinoita on todella paljon ja joukossa on pieniäkin poikasia. Makakit ovat hyvin älykkäitä apinoita ja ne aikojen kuluessa ne ovatkin oppineet muun muassa pesemään ruokansa vedessä, erottelemaan riisinjyvät hiekasta, pyydystämään ravintoa vedestä sekä lämmittelemään talvella tulen äärellä tai vuoristojen kuumissa lähteissä.

”Mmmm, pähkinää…”

Apinoissa riittää ihmeteltävää ja varsinkin niiden yhteisruokinta-aika on hauskaa katseltavaa. Ensiksi työntekijä tekee tietynlaisen äänen, joka saa satakunta lähiseudun apinaa kerääntymään ruoalle. Sitten työntekijä ottaa riisiä sisältävän ämpärin, josta tämä kulkiessaan heittää maahan riisiä. Apinat menevät aivan pähkinöiksi ja vilinä on melkoista, kun jokainen kiirehtii poimimaan riisit maasta.

Ruokinta-aikana on vilkasta

Apinat ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia ja niiden katselusta riittää hupia pitkään. Niiden keskuudessa oleskelu on aluksi hieman jännittävää, mutta pienen tottumisen jälkeen oikein mukavaa. Leppoisia kavereita nuo sukulaisemme ovat. Apinoiden lisäksi kukkulalta aukeavat myös hienot näkymät yli Kioton, tosin niitä ei meinaa muistaa katsoa apinoita seuratessaan.

Kioton matala skyline

Apinaa ei maisemat nappaa

Matkalla takaisin alas mietimme japanilaisten englannin taitoa, sillä erityisesti Arashiyamassa näimme monia kylttejä, joiden englannin taso oli erittäin kehno. Hupaisiahan ne olivat, mutta voisi luulla, että turisteja varten laaditut kyltit olisivat edes kieliopillisesti oikein…


Heikkoa kielioppia pitkin reissua

Alas päästyämme otimme junan takaisin Kioton keskustaan, jossa hakeuduimme hotellillemme. Siellä pesimme hotellin pesukoneilla pari koneellista pyykkiä, jonka jälkeen kävimme vielä syömässä Lonely Planet kirjan suosittelemassa intialaisessa ravintolassa. Suosituksen oli lukenut näemmä muutama muukin turisti ja KAIKKI ravintolan asiakkaat olivat länkkäreitä. Noh, ruoka oli ihan hyvää, mutta silti tunnelma oli kuin kotona Euroopassa.

Seuraavana aamuna pakkasimme kimpsumme ja kampsumme, ja suuntasimme Kioton päärautatieasemalle. Sieltä otimme paikallisjunan kohti kaakkoa ja Naran kaupunkia. Kiotosta on pakko sanoa, että kaupunki on erittäin mielenkiintoinen ja ehdottomasti ainutlaatuinen osa perinteistä Japania. Temppeleitä ja pyhäkköjä kaupungissa kyllä riittää, missä on se hyvä puoli, että turistimassoiltakin voi välttyä vierailemalla hieman syrjäisemmissä temppeleissä niiden kaikkein suosituimpien sijaan. Kelit kolmen Kioton päivämme aikana olivat sangen huonot, mutta positiviisella puolella sade kyllä toi lisänsä temppelialueiden tunnelmaan (sekä karkoitti turistilaumoja sisätiloihin). Eli siltä kantilta ajateltuna vallinnut sää ei ollut täydellinen katastrofi.

Naran päivämme sää ei ollut kuitenkaan huono vaan kauniin aurinkoinen. Noin 40 minuutin junamatkan jälkeen olimmekin jo 368 000 asukkaan Narassa. Kioton tapaan Narallakin on ollut suuruuden päivänsä vuosien 710 ja 784 välillä, jolloin se oli peräti Japanin pääkaupunki. Sieltä titteli kuitenkin siirtyi juuri Kiotoon ja sittemmin Tokioon. Noilta ajoilta, tasan 1300 vuoden takaa, Naran temppelit ovat silti säilyneet voimakkaina koko Kansain alueella. Niistä monet ovatkin päässeet UNESCO:n maailmanperintölistalle.

Naran keskusta ja turisteja kiinnostavat alueet ovat sangen simppelillä alueella, suunnilleen kävelyetäisyydellä juna-asemalta. Suurin osa kohteista sijaitsee Nara Park -puiston alueella, keskustan itälaidalla. Ensimmäinen kohteemme oli Kofuku-jin buddha-temppeli, jonka näkyvin rakennelma on viisi kerroksinen pagoda. Emme vierailleet temppelin sisällä vaan lähinnä kävelimme sen piha-alueen halki. Pihan takaosassa näimme ensimmäiset Naran kuuluisista japaninpeuroista (tunnetaan myös japaninkauriina).

Nara Park on noin yli 500 hehtaarinen suuri puisto Naran kaupungin keskustassa. Tämän puiston kuuluisimmat asukkaat ovat noin 1200 villiä japaninkaurista, jotka tosiaan laiduntavat vapaana keskellä suurkaupunkia. Kauriiden tarina juontaa kauas historiaan ja tarinaan, jonka mukaan yksi paikallisista jumalista olisi ilmestynyt aikanaan valkoisella kauriilla ratsastaen. Tuosta lähtien kauriit olivat pyhiä olentoja, joiden vahingoittaminen oli kuolemalla rangaistava teko aina vuoteen 1637 saakka. Sittemmin rangaistus poistettiin, mutta kauriit julistettiin kansallisomaisuudeksi, joita tulee edelleen vaalia. Näin kauriit laiduntavat Nara Parkissa tänä päivänäkin.

Lauma japaninkauriita levolla

Keksit ovat kauriiden suosikkeja

Hampaiden huoltoa kettingillä

Kauriit ovat vuosisatojen aikana kesyyntyneet täysin ja turistien suuri huvi onkin ruokkia niitä alueella myytävillä kekseillä. Kauriit ovat kyllä hoksanneet keksipussit ja niinpä ne tietävätkin tulla kurkkimaan taskuihin ja laukkuihin, jos vain tilaisuus tulee. Ja jos keksejä ei ole tarjolla, niin paremman puutteessa kelpaa vaikka mikä. Meitä ehti juuri naurattaa nainen, jonka taskuja kauriit kovasti tutkivat, kun yksi tuli ja nappasi Niinan kädessä pitämästä nelinkerroin olevasta kartastamme kulmat pois! Onneksi ei sentään ehtinyt koko karttaa popsia…

Hotkaistu karttamme

Kauris kyllä tietää mistä etsiä

Piiritetty mummo

Eli kauriit ovat hieman tunkeilevia, mutta kuitenkin niin laiskanpulskeita, että jos niitä ei ruoki heti, ne kyllä jättävät rauhaan. Joku toinen hölmö turisti on kuitenkin kohta tyrkyttämässä ruokaa, joten turha hötkyillä yhden perässä!

Pienen matkaa Kofuku-jiltä sijaitsee suuri Todai-jin temppeli. Kyseessä on yksi Japanin merkittävimmistä temppeleistä, minkä näkee jo alueelle vievän portin koosta. Portin vierustoilla tulijoita vahtivat upeasti veistetyt hurjan näköiset puuveistokset. Alueen kruunu on kuitenkin valtava päärakennus, joka on yksinkertaisesti maailman suurin puurakennus (pesee Kerimäen kirkonkin). Rakennuksella piisaa kokoa ja on äärimmäisen harmi, etteivät kaksi yli 100-metristä (aikansa maailman korkeimpia rakennelmia pyramidien jälkeen) ole enää jäljellä, sillä maanjäristykset ovat tuhonneet ne.

Maailman suurin puurakennus Todai-ji

Valtaisan rakennuksen sisällä tulijaa tervehtii valtava, maailman suurin, pronssinen buddha-patsas daibutsu. Patsaan mitat ovat hämmentävät, sillä sen korkeus on 14,98 metriä ja paino noin 500 tonnia. Patsaan valamiseen käytettiinkin suurin osa 740-luvulla koko Japanissa saatavilla olevasta pronssista. Patsas on kerta kaikkiaan mykistävä ilmestys valtavan puurakennuksen sisällä. 740-luvulla tehtyyn temppelin ja patsaan rakennusprojektiin osallistuikin temppelikirjojen mukaan peräti 2,6 miljoonaa ihmistä, mikä on helppo uskoa paikkaa katsoessaan.

Valtava daibutsu

Todai-jin sisällä on myös muutamia pienempiä patsaita sekä esineitä nähtävillä. Lisäksi yhteen kantavista puutolpista on tehty pieni reikä lattianrajaan. Reiän halkaisija on täsmälleen sama kuin daibutsun sieraimen ja legendan mukaan reiän läpi menneet kokevat valaistumisen seuraavassa elämässään. Yrittäjiä löytyykin paljon ja ei tuo hankala homma pienille lapsille ole, mutta vanhemmille homma tuottaa ongelmia. Tarina ei kerro, kuinka usein Naran palokunta joutuu irrottamaan reikään juuttuneita turisteja. Me emme könynneet reiän läpi vaan naureskelimme sitä yrittäville.

     

Upeita puuveistoksia

Tie valaistumiseen on ahdas

Todai-ji on ehdottomasti näkemisen arvoinen temppeli ja mykistää vaikuttavuudellaan. Siltä onkin hyvä jatkaa syvemmälle Nara Parkiin, jossa sijaitsee pieni tuntemattomaksi jäänyt temppeli. Sen parvekkeelta on hienot näkymät yli Naran. Maisemista onkin mukava nauttia, sillä suuret ihmisvirrat pysyvät Todai-jin alueella. Hieman aikaa jalkoja lepuuteltuamme jatkoimme polkua pitkin kohti etelää, jossa sijaitsee Kasuga-taisha niminen pyhäkkö. Pyhäkkö ei ole kovin suuri, mutta sitäkin kauniimpi. Erityisesti se on tunnettu sadoista koristeellisista lyhdyistään, jotka roikkuvat jonoissa temppelin kuistien reunoilla. Näky on yksinkertaisen upea ja tarjoaa hienoja tilanteita valokuvaamiseen.

Lohikäärmekaivo

Upea pienen temppelin piha

Erikoinen vaaleanpunainen kukkiva puu

Kivilyhjyä lähellä Kasuga-taishaa

Lyhtyrivejä Kasuga-taishan kuisteilla

Mainitsematta ei voi jättää pyhäkön pihalla kasvavaa mahtavaa 23 metriä korkeaa ja peräti 7,94 metriä ympärysmitaltaan olevaa japaninsetriä, jonka arvioidaan olevan yli 1000 vuotta vanha! Yli 1000 vuotta vanha ja edelleen elävä puu, on mahtava näky. Kun puun yksi oksa on aikanaan päättänyt kasvaa viereisen rakennuksen katon läpi, sen on annettu kasvaa sen läpi. Mitä kaikkea lieneekään puu elonsa aikana todistanut.

Yli 1000-vuotias kasvaa omia reittejään

Kasuga-taisha oli yhdessä Kioton Fushimi Inari-taishan kanssa reissumme ehkä mieleenpainuvimpia perinteisiä kohteita. Kummatkin näyttävät juuri niin mystisiltä kuin entisajan Japanin voi kuvitella olleen ja molemmat sattuivat olemaan erittäin rauhallisia ja täysin ruuhkattomia vierailumme aikaan.

Satoja lyhtyjä

Kasuga-taishalta johtaa pitkä tie halki Nara Parkin kohti Naran keskustaa. Tien varrella on tuhansia kivisiä lyhtyjä. Pyhäköllä järjestetään vuosittain tilaisuuksia, jolloin kaikki alueen sekä sinne johtavan tien tuhannet lyhdyt sytytetään, minkä täytyy olla hämärällä upea näky.

Monen tunnin kävelyn jälkeen kävimme syömässä keskustassa MOS Burger -pikaruokalassa ja katselimme lyhyesti Naran ostostarjontaa. Kävimme jopa turisti-infossa kysymässä hyviä ostospaikkoja. Siellä meille kuitenkin todettiin suoraan, että ”ei meillä täällä pikkukaupungissa (368 000 asukasta!) erikoisia liikkeitä ole – menisitte Osakaan”. 😆 Emme kuitenkaan ottaneet neuvosta vaaria, vaan palasimme hotellillemme iltapäiväunille. Hotellinamme toimi loistava ja aivan uusi Comfort Inn rautatieaseman vierellä. Hotellin hinta-laatu suhde oli loistava, kun yön hinta oli kuudenkympin tienoilla.

Illalla lähdimme netistä poimitun vinkin perusteella hotellin lähellä sijaitsevaan ranskalaiseen Chez Noix nimiseen ravintolaan. Ravintola sijaitsee sivukadulla hieman syrjässä, mikä ei haitannut meitä. Hieman erikoiseksi illallinen kuitenkin meni, kun tajusimme ravintolassa sisällä ollessamme olevamme ainoat asiakkaat. Ja sitä olimme koko illan ajan! Vielä kiintoisampaa oli, että ravintolan henkilökunta ei puhunut sanaakaan englantia ja sen ymmärtäminenkin oli erittäin heikkoa. Tästä huolimatta palvelu oli erittäin ystävällistä ja kovasti hymyilemällä saimme viestit suunnilleen perille.

Ruokalistan ollessa täysin japaniksi, ja henkilökunnan ollessa englannintaidotonta, päädyimme tilaamaan ”mitä ikinä suosittelettekaan”.  Lopputuloksena meille tuotiin viiden lajin illallinen, joka oli aivan mielettömän hyvä. Ravintolan ruoka lähenteli huippuravintolan annoksia ja loppujen lopuksi hintakaan ei ollut mikään erityisen paha. Kaikesta erikoisuudesta huolimatta illallisemme oli erittäin onnistunut! Miten mukavaa olikaan lähtiessämme, kun koko ravintolan henkilökunta keittiötä myöden tuli hyvästelemään meidät – illan ainoat asiakkaat. Ja älkää ymmärtäkö väärin, ravintola on suorittu paikallisten keskuudessa. Sattui vain kohdalle ilta, jolloin satuimme olemaan ne ainoat asiakkaat. Että semmoista.

Osia loistava illallisestamme

Seuraavana päivänä olimmekin jälleen jatkamassa matkaamme kohti Kobea, josta seuraavassa matkakertomuksessa. Nara on ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki, jonka pääkohteet pystyy näkemään päiväreissunkin aikana. Kuitenkin varsinkin rauhallisimmilla temppeleillä oli niin tunnelmaista, että niillä voisi kuvitella istuvansa tuntikausia parinkin päivän aikana.

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Yhteensä 987 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.