Saksan jälleenyhdistymisestä 20 vuotta

Tänään on vietetty Saksan jälleenyhdistymisen 20-vuotisjuhlapäivää ympäri Saksaa. 20 vuotta sitten Itä-Saksa lakkasi olemasta yhdistymällä läntiseen Saksan liittotasavaltaan. Tapahtuneesta käytetään nimitystä jälleenyhdistyminen erotuksena vuonna 1871 tapahtuneesta Saksan yhdistämisestä Saksan keisarikunnaksi.

Itä-Saksan hajoaminenhan sai alkunsa syksyn 1989 mielenosoituksista pitkin Itä-Saksaa. Lopullinen niitti oli onnekas Günter Schabowskin kuuluisa väärin tulkittu lausunto Saksojen välisten matkustusrajoitusten poistamisesta, joka johti samana iltana Berliinin muurin murtuminen. Tuo historiallinen päivä oli 9. marraskuuta 1989. Kun Itä-Saksan jatkuminen muuttui tapahtuneen seurauksena poliittisesti mahdottomaksi, alettiin poliittisissa piireissä neuvoteltiin kuumeisesti länsi- ja itä-puolen, sekä toisen maailmansodan voittajavaltioiden kesken yhdistymisen ehdoista. Uuden yhtenäisen valtion perustamisen sijaan päätettiin yhdistää Itä-Saksan viisi osavaltiota Saksan liittotasavaltaan (Länsi-Saksa), jolloin ei muun muassa tarvinnut esimerkiksi säätää uutta perustuslakia. Jälleenyhdistymisen päivämääräksi sovittiin 3. lokakuuta 1990. Nykyisin tämä Tag der Deutschen Einheit (Saksan yhtenäisyyden päivä) on Saksan ainoa kansallinen vapaapäivä.

Vaikka aikaa Saksan jälleenyhdistymisestä onkin kulunut 20 vuotta on ero idän ja lännen välillä edelleen havaittavissa monessa mielessä. Ossies ja wessies ovat edelleen käytettyjä nimityksiä itä- ja länsisaksalaisista. Meidän, kuten kaikkien saksalaisten, palkasta lähtee nimikkeellä Solidaritätszuschalg vähän alle 3%. Se on osa noin 80 miljardin arvoista vuotuista avustusta, jota liittovaltio edelleen pumppaa entisen Itä-Saksan osavaltioiden kehittämiseen. Silti erot elintasossa ovat edelleen merkittävä ja itäsaksalaisten palkkataso on tänäpäivänäkin vain 83% länsisaksalaisista. Vuonna 1991 lukea oli 57%. Bruttokansantuote on Saksan itäosissa kaksinkertaistunut 20 vuodessa. Vuoden 1991 lukema 9 751 euroa on vaihtunut 19 500 euroon vuonna 2009. Läntisessä Saksassa bkt nousi samassa ajassa vain 12 prosenttia.Työttömyys itäisessä Saksassa on silti roimasti suurimpi ollen 11,5%. Samaan läntisessä Saksassa ollaan lukemassa 6,6%. Näidenkin lukemien sisällä alueelliset erot ovat suuria ja syrjäisillä entisen Itä-Saksan alueilla lukemat ovat yli 20%.

Väkeä Alexanderplatzin syysmarkkinoilla

Meille ulkomaalaisille aiheen täydellinen ymmärtäminen on luonnollisesti hieman vaikeaa, mutta jotkin erot ovat silti meistäkin huomattavissa. Kun olemme asuneet sekä lännessä että idässä, voimme ainakin allekirjoittaa palkkatason eron. Toki samaan aikaan elämisen kalleuskin on eri luokkaa idän eduksi, mikä osin tasoittaa kuilua, mutta ei kuitenkaan täysin peitä sitä. Alempi elintaso on myös nähtävissä kaupunkikuvassa, sillä Berliinin autokanta on silminnähden Dortmundia vanhempaa.

Olutmökki ja sen terassi syysmarkkinoilla

Kaikesta kiistanalaisuudestaan huolimatta kyseessä on kuitenkin suuri juhlapäivä. Brandenburgin portin alueella onkin ollut koko viikonlopun suuri juhlatapahtuma johon on ottanut osaa paljon ihmisiä. Mukavasti viikonlopuksi sattui kaunis ja lämmin (+18 astetta) keli, joten juhlintaa on harjoitettu muuallakin kaupungissa kauniin kelin vallitessa.

Pelimanneja Alexanderplatzilla

Me kävimme tuossa hieman aiemmin Alexanderplatzilla kävelemässä, jossa ihmisiä istui runsain määrin olusella. Alexanderplatzille on pystytetty kuun lopussa lähestyvää halloweenia, sekä Münchenissä paraikaa meneillään olevia Oktoberfestejä, juhlistaen juhla- ja markkina-alue. Tunnelma alueella oli letkeä ja tarjolla oli monia paikallisia markkinaherkkuja, jotka maistuivat varmasti niin ossieille kuin wessieillekin.

(Yhteensä 1 085 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.