7,7 Richterin muistutus

Vancouver, kuten koko Pohjois-Amerikan länsirannikko, sijaitsee tyynenmeren tulirenkaan (Pacific Ring of Fire) varrella, eli mannerlaattojen liitosten lähettyvillä. Täten alue on aktiivista maanjäristysaluetta ja pieniä maanjärityksiä tapahtuu alueella paljon. Yleensä nämä järistykset ovat kuitenkin niin heikkoja, ettei niitä havaita kuin mittareilla. Kuitenkin aina välillä maa järisee Vancouverinkin alueella niin että se tunnetaan ja viimeeksi näin oli viime vuoden syksyllä. Työkaverit ja paikalliset ovat kertoneet, että 9. syyskuuta Vancouver Islandin länsipuolella tapahtunut 6,4 Richterin maanjäristys heilutti lamppuja ja tuntui toimistolla.

Isoja maanjäristyksiä Kanadan länsirannikolla on kuitenkin sangen harvakseltaan ja edellinen suuri järistys on koettu vuonna 1949, jolloin Queen Charlotten saarten edustalla järisi 8,1 Richerin voimakkuudella. Kyseinen järistys on Kanadan suurin mitattu maanjäristys, mutta se ei aiheuttanut kuolemia. Vielä tätäkin suurempi jättijäristys koettiin vuonna 1700, kun maa järisi Seattlen edustalla noin 8,7-9,2 Richterin voimalla. Tapahtumasta on vain suullista perimätietoa esimerkiksi Vancouver Islandin alkuperäisasukkaiden keskuudessa, mutta sen sanotaan olleen hirmuinen. Vastaavalla alueella on tapahtunut suuria järistyksiä historiallisesti keskimäärin noin 300-400 vuoden välein, sillä pienehkö Juan de Fucan mannerlaatta painautuu Pohjois-Amerikan mannerlaatan alle, aiheuttaen jännitteitä laattojen liitoskohdassa. Koska tämä liike jatkuu edelleen, odotetaan uutta suurta maanjäristystä Vancouverin lähistölle sekä Yhdysvaltojen länsirannikolle myös tulevaisuudessa. Kuinka kaukana tulevaisuudessa, sitä ei tiedä kukaan varmasti.

Maailman mannerlaatat sekä tyynenmeren tulirengas

Merkittävä maanjäristys tapahtui eilen lauantaina kello 20:08 paikallista aikaa, kun maa järisi Haida Gwaiin saarten (aiempi nimi Queen Charlotte Islands) edustalla 7,7 Richterin voimalla. Paikka sijaitsee noin 700 kilometriä Vancouverista luoteeseen, mutta se tuntui silti kaupungissa saakka, tosin hyvin vaihtelevasti. Me olimme juuri tuolloin illallisella äänekkäässä ravintolassa ja emme kuulleet tapahtuneesta kuin vasta seuraavana aamuna nettiä lukiessamme. 😯 Tuttavistamme vain yksi oli tuntenut järistyksen kotonaan tornitalossa New Westminsterissä. Vastaavia kokemuksia oli myös muualla netissä ja varsinkin tornitaloissa asuvat näkivät lamppujen sekä verhojen heiluvan tai tunteneet pientä keikuntaa.

Kanadan 10 suurinta maanjäristystä

Se on hyvä uutinen, sillä arvioiden mukaan Kanadan länsirannikolla ollaan sangen heikosti varautuneita suureen maanjäritykseen. Esimerkiksi monet vancouverilaiset eivät ole tehneet henkilökohtaista suunnitelmaa maanjärityksen varalta, eikä koteihin ole hankittu juurikaan perusvarautumiseen kuuluvia varusteita. Tällaisia ovat esimerkiksi pullovesi, paristot, ladattava radio, pientä käteistä sekä ensiaputarpeet. Ohjeistus on, että suurjäristyksen sattuessa ihmiset voivat joutua odottamaan ulkopuolista apua jopa pari vuorokautta pahasti vaurioituneessa kaupunkiympäristössä, mihin on varauduttava yksilötasolla. Me olemme varautuneet tähän hypoteettiseen tilanteeseen lähinnä 20 litralla pullovettä sekä toimintaohjeistusta pänttäämällä, mutta tarkoituksena on lähiaikoina hankkia ainakin nuo ensiaputarvikkeet kotiin.

Eilinen järistysrypäs

Jos itse vancouverilaiset ovat heikosti valmistautuneet järistyksen mahdollisuuteen, on myös itse kaupungin valmistautuminen puutteellista. Uudet tornitalot sekä lasiset pilvenpiirtäjät ovat pääosin kohtuullisen hyvin rakennettuja ja niissä on ainakin osassa teknisiä ratkaisuja järistysten vaikutuksen minimoimiseksi. Kuitenkin halvemmalla rakennetut uudehkotkin tornitalot esimerkiksi Yaletownissa ja Coal Harbourissa voivat olla herkempiä vahingoille. Ongelmana siellä on maaperä, sillä nämä uudet asuinalueet on rakennettu näillä entisillä satama- ja teollisuusalueille ainakin osittain täyttömaalle. Tällainen höttöinen maaperä saattaa järistyksen aikana liikkua kiinteää maaperää enemmän ja aiheuttaa täten rakenteellisia tuhoja ja mahdollisesti jopa sortumia.

Vaikka järistyksen voimakkuus olikin Richterin asteikolla voimakas, oli mannerlaattojen liike onneksi sivuttaissuuntaista, eikä se aiheuttanut siten suurta tsunamia. Havaijilla kuitenkin varauduttiin tsunamiin, joka jäi kuitenkin ennustettua pienemmäksi. Edes järistyksen lähiseudulla ei koettu merkittäviä tuhoja, vaan tuhot ovat rajoittuneet ihmisten kotona hajonneisiin esineisiin.

Yksi ongelma kaikilla uusilla tornitaloilla on niiden suuret lasipinnat, sillä maanjäristyksen aikana tuhannet ikkunat rikkoutuvat ja lasia sataa runsaasti alapuolisille kaduille, missä on suuri loukkaantumisen riski. Ongelmallisia ovat myös kaupungin muutamat historialliset rakennukset, kuten myös monet koulut ja sairaalat. Nämä rakennukset on yleensä rakennettu ilman ajatustakaan maanjäristyksistä, joten niiden vaurioitumisen riski on suuri ison maanjäristyksen iskiessä. Kanadassa onkin meneillään suuri miljardiluokan kansallinen hanke, jossa näitä vanhoja rakennuksia korjataan ja niihin asennetaan maanpinnan liikkeitä kestäviä rakenteita. Työ on kuitenkin hidasta, sillä remonttia vaativia rakennuksia on satoja.

Ongelmallinen alue on myös liikenneinfrastruktuuri. Vancouverin metropolialue sijaitsee vuorien ja jokien pirstomalla alueella ja on suuri mahdollisuus että ainakin osa silloista vaurioituisi suuressa maanjärityksessä käyttökelvottomaksi. Uusien siltojen, kuten uuden Port Mann Bridgen, yhteydessä asiaan on kuitenkin kiinnitetty huomiota ja uuder rakennelmat on suunniteltu ainakin kohtuullisen voimakkaiden järistysten varalle. Siltojen lisäksi myös Vancouverin lentokenttä on ongelmallinen, sillä se sijaitsee hyvin alavalla maalla aivan veden vieressä ja voisi muuttua käyttökelvottomaksi vähänkään merkittävämmän tsunamin pyyhkiessä paikallisia rantoja.

Vaikka henkisesti paikalliset ovatkin heikosti valmistautuneita väistämättä joskus tulevaan, yrittävät ainakin viranomaiset varautua pahimpaan. Sattumalta juuri menneellä viikolla järjestettiin monissa yrityksissä maanjäristysharjoitus, jossa harjoiteltiin oikeita toimenpiteitä, eli lähinnä suojautumista pöytien alle. Lisäksi British Columbian, Albertan ja Saskatchewan viranomaiset harjoittelivat menneellä viikolla yhteisessä harjoituksessa pelastustoimia vaurioituneessa kaupunkiympäristössä. Lehdessä oli esimerkiksi kuvia Port Mann Bridgen työmaalta rahdastusta rakennusromusta, jolla oli haudattu bussi, jonne pelastusviranomaisten piti yrittää päästä kuvitteellisten matkustajien apuun.

Vaikka eilinen järistys ei näyttänytkään aiheuttavan merkittäviä tuhoja, osoitti se ainakin että varautumiseen on syytä. Kun kyseessä oli kuitenkin Kanadan toiseksi voimakkain virallisesti mitattu maanjäristys, oli se varmasti monelle muistutus siitä, että maan länsirannikko on aktiivista maanjäristysaluetta ja elämää on suunniteltava siellä sen mukaisesti. Vaikka itse emme mitään eilen tunteneetkaan, toimi se meillekin muistutuksena saattaa henkilökohtainen varautumisemme loppuun saakka. Se onkin varmaan kaikki mitä yksittäinen ihminen voi tehdä asian suhteen, sillä nämä itse maanjäristykset ovat jotain mikä on ihmisten kaikkien toimien ulottumattomissa.

(Yhteensä 1 987 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “7,7 Richterin muistutus”

  1. Luin äsken lehdestä, että maanjäristyksen jäljiltä Haida Gwaiin saarella sijaitseva turistien suosima kuuma lähde on tyrehtynyt järistyksen johdosta tyystin. Maanpinnan arvellaan liikkuneen niin, ettei kuuma vesi pääse enää pinnalle entistä reittiään ja niin nämä vuosisatoja paikallisia asukkaita virkistänyt lähde on nyt menetetty.

    Muuten vauriot ovat olleet lähinnä alueen kodeissa pudonneita ja hajonneita esineitä.

     

Vastaa käyttäjälle Klaus Johansson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.