Captive

Nettiä selaillessa tuli vastaan hauska ja sangen tunnelmallinen video siitä, millaista on tyypillinen elämä lasisessa tornitalossa Vancouverin keskustassa. Videossa nähtävä 24. kerroksen ”asunto 2401” sijaitsee Yaletownin alueella ja sieltä avautuva maisema käsittää joitain samoja elementtejä kuin omakin maisemamme. Tosin meiltä katsottuna videolla näkyvät maisemat näyttäyvät huomattavasti enemmän ylävinkkelistä… 8)

 

Värikkäitä lintuja kuvaamassa

Niinan ollessa paraikaa Washingtonissa, olen nyt viikon ajan yksin kotosalla täällä Vancouverissa. Onneksi yksin olo on kuitenkin vähäistä, sillä reilussa vuodessa on ehtinyt kertyä liuta tuttuja, joita olen nähnyt viikonlopun aikana. Eräs hauska idea oli paikallisen tuttuvapariskuntamme sunnuntainen ehdotus lähteä katsomaan miltä näyttää Vancouverin Queen Elizabeth Parkissa sijaitseva Bloedel Floral Conservatory.

Jatka lukemista ”Värikkäitä lintuja kuvaamassa”

 

Käänteinen asetelma

Eilen, 40 päivää ja 39 yötä myöhemmin, oli viimeinkin aika päättää pitkä työreissuni Washingtoniin, josta olen kerennyt kirjoittaa vasta pienen osan tänne blogiini. Reissu oli työmielessä erittäin onnistunut ja hyvin tarpeellinen, mutta ei käy kieltää, että kyseessä oli hyvin pitkästä ajasta olla poissa kotoa. Onnekseni Niina saapui Washingtoniin tämän viikon maanantaina ja ehdimme nähdä toisiamme pitkästä aikaa neljän päivän ajan. Harmillisesti Niinan piti kuitenkin eilen jäädä Washingtoniin, sillä hänen kaksiviikkoinen työmatkansa kestää vielä viikon verran. Niinpä me ikään kuin vaihdoimme asetelmaa ja minä olen nyt tätä kirjoittaessa yksin kotosalla Vancouverissa ja Niina työmatkalla Washingtonissa. 😐

Jatka lukemista ”Käänteinen asetelma”

 

Washington pimeän jälkeen

Niinan saavuttua tällä viikolla Washingtoniin omalle työmatkalleen, tarjoutui minulle mahdollisuus viettää hänen kanssaan muutama päivä pääkaupungissa ennen omaa kotiinpaluutani loppuviikosta. Koska Niinan hotelli sijaitsi aivan ydinkeskustassa, päätin muuttaa sinne viimeisen viikon ajaksi hieman syrjäisestä Pentagon Cityn alueelta. Sijainti keskustassa mahdollisti meidän myös lähteä katsomaan Washingtonia aivan uudella tavalla eli pimeän jälkeen.

Jatka lukemista ”Washington pimeän jälkeen”

 

National Museum of American History

Viime sunnuntainen museokierrokseni Washingtonissa jatkui Smithsonianin upean luonnontieteellisen museon jälkeen aivan naapurissa sijaitsevassa Amerikan historian museossa. Tämä vuonna 1964 avautunut museo keskittyy nimensä mukaisesti Yhdysvaltojen historian sekä kulttuurin esittelyyn ja on Smithsonianin museoille tyypillisesti ilmainen.

Jatka lukemista ”National Museum of American History”