Yhden aikakauden päätös ja uuden alku

Vuodesta 2012 ei puuttunut käänteitä taikka yllätyksiä. Alkuvuotemme kului järjestellessä muuttoa tänne Vancouveriin, jonne saavuimme lopulta minä edeltä tammikuun lopulla ja Niina kolmisen viikkoa myöhemmin helmikuussa. Muuttomme viivästyi joillain viikoilla aiotusta, koska työluvan kanssa oli säätämistä, mutta lopulta sekin selvisi parhain päin ja pääsimme molemmat Kanadan maaperälle.

Kevättalven aikana uusi työ sekä kaupunki alkoivat käydä hieman tutuiksi ja asettautuminen uuteen arkeen alkoi. Loistava hetki oli, kun Niina löysi itselleen töitä maaliskuun alussa ja vieläpä samaiselta työpaikalta, jossa minäkin olin. Huhtikuuhun mennessä löysimme itsellemme myös mahtavan asunnon, tosin vasta pitkän etsinnän jälkeen. Elämä näytti asettautuvan uusiin uomiinsa ja noin puoli vuotta kestänyt muuttoprosessi tulevan lopultakin päätökseensä. Huhti- ja toukokuu olivatkin mukavia kuukausia uudesta asuinympäristöstä nauttiessa ja vaeltelimme sekä matkailimme ahkerasti lähiseudulla. Elämä näytti hyvältä aina 14. kesäkuuta asti, jolloin kaikki muuttui.

Ensimmäinen työpaikkamme: Nokian toimisto Bochumissa

Blogiani pidempään lukeneille ei liene yllättävä tieto, että olemme Niinan kanssa työskennelleet vuodesta 2007 lähtien Nokialla. Kaikki alkoi Nokian Bochumin toimistolla suoritetusta työharjoittelusta, jota seurasi neljän ja puolen vuoden työrupeama Berliinissä. Myös Vancouverin työpaikkamme olivat Nokialla, jonka tuomina muutimmekin tänne Kanadaan.

Berliinin keskustan toimistomme

Vaikka Nokia onkin kohdannut viime vuosina vaikeuksia, nautimme suuresti työskentelystä yrityksessä. Nokia tarjosi mielenkiintoisia työtehtäviä sekä liudan kiintoisia kansainvälisiä mahdollisuuksia. Niinpä olikin erittäin ikävä herätä 14. kesäkuuta tietoon, että Nokia lakkauttaa Vancouverin toimistomme osana suuria rakennemuutoksiaan.

Tieto Vancouverin toimiston lakkautuksesta tuli kaikille täytenä yllätyksenä, sillä matto vedettiin kaiken käynnissä olevan alta täysin äkkiarvaamatta. Asiantilaan sopeutumisessa menikin aikansa ja kesän kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Kesti pitkään, että saimme enemmän tietoa miten asiat tulisivat etenemään ja vaikka mikään ei ollutkaan ennallaan, piti arkea jatkaa sellaisenaan kunnes saimme lisätietoa töiden loppumispäivämäärästä.

Vancouverin büro Burnabyn esikaupungissa

Suunnilleen elokuun lopulla aloimme katsella uusia työmahdollisuuksia Vancouverin alueella. Syyskuun alussa saimme lopulta tiedon, että työmme lakkaisivat niin, että Niinalla hommat loppuisivat syyskuun lopussa ja minulla vuoden lopussa. Se kuulosti tuossa vaiheessa hyvältä, sillä olimme jo löytäneet uusia mahdollisuuksia, joiden kanssa tämä aikataulu kävi hyvin yhteen.

Meidän ei ollut pakko lähteä Nokialta, sillä meille tarjoutui mahdollisuus muuttaa työn perässä Bostoniin. Ajatus muutosta Yhdysvaltoihin ei kuitenkaan innostanut meitä ja viimeistään työmatkallani Bostonissa totesin, ettei kaupunki ole meitä varten. Niinpä päätimme lähteä Nokialta ja vaihtaa työnantajaa. Tämä monen kuukauden mittainen prosessi tuli lopulta päätökseensä kaksi viikkoa sitten, kun minäkin aloitin uudessa työpaikassa.

Nokian toimisto Bostonin laitamilla

Aivan sattumalta päädyimme Niinan kanssa jälleen kerran samaan työpaikkaan, tosin aivan erilaisiin työtehtäviin. Työskentelemme molemmat edelleen softan parissa, mutta aihepiiri on nyt mobiilin sijaan finanssimaailman puolella ja työnantajamme suuri amerikkalaisyritys. Niina on ehtinyt olla uudessa työssään jo reilut kolme kuukautta ja tykännyt siitä kovasti. Itselläni on nyt takana kaksi ensimmäistä viikkoa ja ensitunnelmani ovat myös hyvin samansuuntaiset.

Vaikka tarinallamme onkin onnellinen loppu, oli 2012 kaikista käänteistä johtuen melko stressaava vuosi. Vaikka Nokia hoitikin irtisanomisjärjestelyt äärimmäisen hyvin, oli tulevaisuudesta huolta koko kesän ja aina pitkälle syksyyn saakka. Huolen lisäksi oli tietenkin harmi jättää työpaikka, jossa oli viihtynyt koko sen melkein kuusi vuotta, jonka ehdimme Nokian palveluksessa olla. Vaihtelu on silti aina välillä paikallaan ja on mahtavaa että meille tarjoutui mahdollisuus jatkaa elämäämme täällä Vancouverissa, jossa olemme niin hyvin viihtyneet. Vaikka oma tiemme veikin pois Nokialta, on ollut hienoa nähdä, että yrityksen tulevaisuudessa näkyy valoa ja toivommekin kaikkea hyvää sinne jääneille sadoille tutuille.

Vuosi 2012 olikin meille yhden aikakauden päätöstä ja uuden alkua. Luulimme alunperin että se olisi johtunut muutostamme Pohjois-Amerikkaan, mutta lopulta melkeinpä koko elämämme meni vuoden aikana uusiksi. Toivon mukaan vuodesta 2013 tuleekin huomattavasti tasaisempi ja arkisempi vuosi. Sellainen kun ei haittaisi yhtään tällaisen vuoden jälkeen.

(Yhteensä 566 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

3 vastausta artikkeliin “Yhden aikakauden päätös ja uuden alku”

  1. Tämä suuri muutos elämässämme on myös syynä siihen, että blogini päivittäminen on ollut viimeisen puolen vuoden aikana erittäin vaihtelevaa. Motivaatio vähän kaikkeen oli kateissa viime kesänä uutisten kuulemisen jälkeen, mutta loppusyksystä aikaa kirjoittamiseen oli jälleen enemmän. Nyt taas uuden työn alettua ensimmäiset kuukauden ovat niin kiireisiä, että blogin päivitystahti on ainakin maaliskuuhun saakka hitaampi.

    Ehkä sitten koittaa tasaisempi arki ja on aikaa saattaa kirjoitukseni ajantasalle kaikesta tapahtuneesta. 💡

     
    1. Kiitos kommentistasi, Riina ja tervetuloa lukemaan kokemuksistamme. 😛

      Missä suunnalla olet itse asustellut tai asut edelleen?

       

Vastaa käyttäjälle Klaus Johansson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.