Joulun laittoa Burnabyssä

Jouluaattoon on enää vain viikko ja jouluvalmistelut ovat kaikkialla täydessä vauhdissa. Tapamme mukaan otimme varaslähdön jouluun jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna, kun koristelimme joulukuusemme olohuoneen kulmaukseen. Kanadalaisittain kyseessä ei ole edes kovin aikaisesta ajankohdasta koristella kuusi ja laittaa jouluvalot, sillä täkäläiset tykkäävät koristella talonsa kauniilla valoilla pimeyden selättämiseksi. Itsellämme ajankohdan määrittää yleensä Suomeen suuntautuvan joululomamme ajankohta, jota ennen on mukava saada nauttia omankin kodin joulukoristuksista muutaman viikon.

Jatka lukemista ”Joulun laittoa Burnabyssä”

 

Lumikaaos yllätti Vancouverin

Vancouverissa ei olla totuttu lumeen, sillä kaupunkialueella sitä sataa yleensä vain muutamana päivänä vuodessa ja siitäkin jää vain harvoin mitään maahan. Tämän vuoksi harva on myöskään varautunut kunnolliseen talveen esimerkiksi kunnollisilla talvirenkailla, koska lunta ei yksinkertaisesti sada muuta kuin vuorilla, joilla lunta sataa aivan metrikaupalla.

Jatka lukemista ”Lumikaaos yllätti Vancouverin”

 

VanDusenin kaunis joulufestivaali

Vancouverin joulunalus on kaunista ja rauhallista jouluvalojen valaisemaa aikaa. Värikkäät jouluvalot valaitsevat tuolloin paitsi ihmisten koteja niin myös metropolialueen lukuisia puistoja ja puutarhoja. Osa tapahtumista on kävijöille ilmaisia, kuten hauska Light at Lafarge Coquitlamissa ja osaan on pieni sisäänpääsymaksu, kuten keskustan perinteisille joulumarkkinoille tai Capilanon riippusillalle.

Jatka lukemista ”VanDusenin kaunis joulufestivaali”