Piparintuoksuinen joulunalus

Joulumyyjäiset kuuluvat monen joulunalusaikaan ja Burnabyn Skandinaviakeskuksella järjestettävät suomalaiset joulumyyjäiset ovat yksi Vancouverin alueen lukuisista myyjäisistä. Vaikka asummekin vain kymmenen minuuttia keskukselta, olemme käyneet myyjäisissä ainoastaan kerran aiemmin. Itse keskus on kuitenkin tullut meille tutuksi, sillä käymme siellä joka toinen viikko iloisessa musiikkileikkikoulussa, jossa on ollut tänä syksynä mukana leikkimässä 16 suomalaista taaperoa ja vauvaa.

Joulupuuhissa kotosalla

Pitkä jono joulumarkkinoille

Keskuksella järjestettävät joulumyyjäiset ovat suosittu tapahtuma ja jokainen Pohjoismaa järjestää omansa marras-joulukuun taitteessa. Suomalaiset joulumyyjäiset ajoittuvat yleensä marraskuun loppuun, kuten myös tänä vuonna. Paikalle on syytä saapua hyvissä ajoin ja meidän tullessa paikalle minuutilleen kello yksitoista, oli keskuksen ovilla jo parin sadan ihmisen jono. Pääsimme kuitenkin nopeasti sisälle, missä myyjät olivat virittäneet tavaransa kauniisti esille.


Myynnissä monenlaista esinettä ja syötävää

Myynnissä oli totuttuun tapaan käsitöitä, taide-esineitä sekä tietenkin suomalaista ruokaa, kuten karjalanpiirakoita ja ruisleipää. Leipää sekä joulutorttuja lähtikin korillinen matkaamme kotona herkuteltavaksi, minkä lisäksi ihailimme näytillä ollutta laajaa karkkivalikoimaa, johon kuului tänä vuonna myös erilaisia karkkikalentereita – sangen houkuttelevaa!

Tilaisuus täydentää herkkuvarasto

Myyjäisissä oli tänäkin vuonna kova vilinä ja suuri osa vieraista vaikutti olevan joko paikallisia suomalaisia tai omaavan suomalaisia sukujuuria, joskin joukossa oli myös uteliaita kanadalaisia sekä muita pohjoismaalaisia. Satuimme myös näkemään muutaman muskarista tutun vanhemman ja lapsia, joita jännitti kovasti itse joulupukin näkeminen. Meidän Fionaa ystävällinen valkoparta pelotti siinä määrin, ettei pukin polvelle ollut asiaa, mutta saimmepahan otettua hauskan joulukuvan muistoksi tapaamisesta.

Kiltti valkoparta

Burnabyn suomalaisia joulumyyjäisiä voi kyllä suositella lämpimästi, sillä ne ovat perinteisen suomalaiset. Eikä vierailu niillä maksa mitään, toisin kuin viime vuosina kylmäksi rahastukseksi muuttuneilla Vancouverin joulumarkkinoilla.

Kaksi viikkoa myyjäisten jälkeen keskuksella järjestettiin muskarin sekä sen yhdessä toimivan Suomi-koulun yhteiset joulujuhlat. Meilläkin oli harjoiteltu kotona juhlien esityksiä, kuten Soihdut sammuu -laulua sekä Revontulitanssia, jonka pienokaiset esittivät. Muuten juhliin kuului vanhaa kunnon yhteislaulua ja piipahtipa paikalla myös itse joulupukki, muistaen muskarilaisia pienellä pikkujoulupaketilla.

Muskarin perinteinen joulujuhla

Toiminta Skandinaviakeskuksella on todella mukavaa ja se on uskomaton tuuri, että Vancouverista voi löytää palan suomalaista kulttuuria. Olemme mukana muskarissa nyt toista vuotta ja tarkoitus on jatkaa toiminnassa myös Suomi-koulun kautta, Fionan kasvaessa. Toiminnan kautta tulee tutustuttua myös muihin suomalaisiin, joita muuttaa Vancouveriin vuosittain samaan tapana kuin mekin pian 12 vuotta sitten.

Muskarivuosi on ollut hauska

(Yhteensä 121 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Piparintuoksuinen joulunalus”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.