Kanada on kulkenut viime vuosina monessa asiassa väärään suuntaan ja kanadalainen yhteiskunta onkin monen kansalaisen mielestä lähes peruuttamattomasti rikki. Erityisesti Justin Trudeaun pitkä valtakausi nähdään maata syvästi jakaneena aikana, jolloin vastakkainasettelu voimistui kaikilla elämänaloilla, etenkin alkuperäiskansojen kohdalla.
Vuosien ajan virallinen tarina Kanadassa on ollut, että maan alkuperäiskansat eli sadat eri intiaaniheimot, ovat olleet vuosikymmenien ajan systemaattisen alistamisen ja hyväksikäytön kohteena. Aiheen ympärille on kehitetty jopa tarina kansanmurhasta, joka ei kuitenkaan pidä vettä objektiivisesti tarkasteltuna.
Kiistetty kansanmurha
Tästä huolimatta Kanadassa on vakiintunut ajatus siitä, että intiaaniheimot ovat oikeutettuja miljardien dollareiden loputtomiin korvauksiin, joilla hyvitetään menneisyyden vääryyksiä ilman lopullista tulosta ja sovintoa. Vuosien varrella näistä tulonsiirroista on muodostunut niin merkittäviä, että ne eriarvoistavat kanadalaisia ja useista intiaaniheimoista sekä etenkin päälliköistä on tullut niiden myötä piilomiljonäärejä.
Silti joidenkin mukaan miljardienkaan rahavirta ei ole riittävä kompensaatio sukupolvia muovanneesta alistuksesta ja heimojen kuuluisikin saada takaisin kolonisaatiossa menetetyt maansa. Ennen eurooppalaisten saapumista intiaanit elivät omavaraistaloudessa ilman perinteistä käsitystä omistuksesta, oikeuskäsityksen ollessa lähinnä alueiden käyttöoikeuteen perustuvaa. Heimot kävivät keskenään sotia, millä nämä laajensivat metsästysalueitaan ja myöskin orjuuttivat toisiaan.
Eurooppalaisen asutuksen siirtyessä 1700- ja 1800-luvuilla kohti länttä, sopivat nämä yleensä intiaaniheimojen kanssa kirjallisia sopimuksia maan omistuksesta. Läntisimpään British Columbiaan tultaessa ajat olivat kuitenkin muuttuneet ja yleiskäsitykseksi oli muodostunut, että alkuperäiskansojen jo alkujaan epäselvä omistajuus maahan oli päättynyt, joten British Columbian nuori hallinto ei päätynyt tekemään maasopimuksia alueestaan, mikä on nykyisen hölmöilyn keskiössä.
Maasopimusten tilkkutäkki
Pienen, mutta äänekkään, joukon mukaan tämä tarkoittaa, että British Columbia on luovuttamatonta maata (eng. unceded land), joka kuuluu ja pitää myös palauttaa intiaaniheimojen omistukseen siitä riippumatta, kuka maata nykyisin asuttaa. Vaatimukset kohdistuvat etenkin kruunun eli Kanadan valtion julkisiin maihin, jotka muodostavat peräti 95% British Columbian pinta-alasta.
Ajatus käytännössä koko provinssin luovuttamisesta on tietenkin täysin järjetön ja kestämätön, mutta vaatimuksena on antaa maa ilmaiseksi pienen eturyhmän omistukseen jonkun 200 vuotta vanhan perimätiedon perusteella, minkä jälkeen tällä eturyhmällä on kaikki päätäntävalta sen käyttöön tästä ikuisuuteen. Toki tässäkään tapauksessa miljardikorvausten virta ei päättyisi, sillä samojen tahojen mielestä sovinnon saavuttaminen on mahdotonta, haavojen ollessa niin syviä siitäkin huolimatta, että jokainen elossa oleva henkilö on kasvanut modernin Kanadan puitteissa.
Alkujaan hulluille vaatimuksille lähinnä naureskeltiin, mutta viimeisen vuoden aikana on nähty useita ennakkotapauksia, jotka ovat nyt saaneet jokaisen kanadalaisen maanomistajan varpailleen. Ensimmäinen oli kesällä 2024 kirjoitettu sopimus, jossa British Columbian provinssi tunnusti paikallisen intiaaniheimon oikeuden kaikkeen maahan pohjoisella Haida Gwaiin saariryhmällä. Sopimus kattoi myös yksityiset maaomistuksen saarella, joskin sopimuksen muotoilussa korostetaan nykyisten hallinnollisten rakenteiden ja oikeuksien jatkumista muuttumattomina. Intiaaniheimolla on kuitenkin jatkossa yhdenvertainen oikeus olla mukana kaikessa päätöksenteossa maankäyttöön liittyen, mikä on omiaan lisäämään huolta tulevaisuudesta.
Haida Gwaii luovutettiin keväällä 2024
Saaret sijaitsevat länsirannikon edustalla
Toinen merkittävä tapaus nähtiin jo viime vuoden alussa, kun provinssia vuosia hallinnut vasemmistohallitus yritti ajaa läpi lisäystä viralliseen maankäyttölakiin, joka olisi antanut intiaaniheimoille laajan veto-oikeuden päätöksentekoon maankäytöstä koko provinssissa. Asiaa oli valmisteltu salassa, mutta asia tuli julki juuri vaalivuonna, joten hallitus joutui pistämään hankkeen jäihin. Tapaus oli kuitenkin omiaan lisäämään monien huolta tulevasta, sillä esimerkiksi Sunshine Coastin alueella paikallinen heimo on vaatinut kymmenien yksityislaitureiden poistamista ”arkeologisista syistä”, minkä lakimuutos olisi mahdollistanut.
Sunshine Coastilla on ollut kiistaa vesialueista
Toteutuessaan muutos olisi vaikuttanut koko julkiseen maa-alaan ja kaikenlaiset kaivoshankkeet, öljyputket sekä esimerkiksi laskettelukeskukset olisivat joutuneet neuvottelemaan jatkosopimuksista ja mahdollisesti alkaa maksamaan käyttömaksua toimintansa jatkamisesta.
Jo ennen nykyistä taistoa maan omistajuudesta, on provinssissa väännetty kättä sen käyttöoikeudesta ja kuuluisa tapaus on provinssin nolo antautuminen Joffre Lakesin luonnonpuiston kohdalla. Muutama vuosi sitten pieni paikallinen intiaaniheimo päätti yksipuolisesti estää pääsy tähän erittäin suosittuun luonnonpuistoon, johon provinssi oli juuri investoinut runsaasti rahaa sen kunnostamiseksi. Heimon syy oli ”rauhoittaa maaperä” ja antaa heimon jäsenille aikaa perinteiseen heimotoimintaan kuten metsän kanssa jutteluun sekä marjanpoimintaan. Päätös tuli täytenä yllätyksenä, mutta heikko provinssijohto päätyi nopeasti antautumaan asiassa ja intiaaniheimolla onkin ollut nyt kaksi vuotta yksinoikeus puistoon merkittävän osan vuodesta.
Suosittu Joffre Lakes on nykyisin kiinni
Tapaus nähtiin pienen heimon voimannäyttönä sekä ennakkotapauksena siitä, miten provinssia on mahdollista pompottaa jopa ilman omistusoikeutta. Lopputuloksena tuhannet ihmiset joutuvat nykyisin etsimään itselleen muita paikkoja nauttia yhä vain ruuhkaisemmasta luonnosta.
Viimeisin ja kaikkein merkittävin tapaus nähtiin kuitenkin tämän vuoden elokuussa, kun British Columbian korkeimman oikeuden tuomari määräsi maanomistuksesta Richmondin kaupungissa. Kanteessa pieni Vancouverinsaarella asustava Cowichanin intiaaniheimo väitti omaavansa vuosisatainen perinneoikeuden mantereen puolella sijaitsevaan 7,5 neliökilometrin kokoiseen Fraser Riverin ranta-alueeseen. Paljon huomiota saaneessa päätöksessä korkeimman oikeuden tuomari kirjoitti, että alkuperäiskansoilla on alkuperäinen omistusoikeus alueisiin ja kaikki provinssin ja kaupunkien maankäyttö sekä maakaupat viimeisen 150 vuoden ajalta on ollut laitonta ja täten mitätöntä.
Vaatimus maa-alueesta
Päätös on erittäin huomattava sen tullessa provinssin ylimmältä oikeuslaitokselta ja se on tuomittu laajasti, ja siihen tullaan hakemaan muutosta Kanadan korkeimmalta oikeudelta. Se on nimittäin pelottava ennakkotapaus, joka pysyessään asettaisi kaiken maanomistajuuden British Columbiassa kyseenalaiseksi. Hieman huvittaen päätöstä on kritisoinut voimakkaasti myös toinen intiaaniheimo, Musqueam, jolla on paljon valtaa Vancouverin metropolialueella ja joka itse pitää kyseistä aluetta omana perinnealueenaan, mikä kuvastaa täydellisesti asioiden sekavuutta.
Pääministeri Eby hartaana
Päätös vaikuttaa tällä hetkellä noin 150 asukkaaseen alueella, joista osa on asunut paikalla jo yli 50 vuoden ajan, kaupungilta ostamalla tontillaan. Näille ajatus siitä, että oma ei olisikaan yhtäkkiä omaa on kauhistuttava. Päätöksellä on ollut myös välittömiä vaikutuksia ja muutama alueella asuva on joutunut tilanteeseen, ettei mikään pankki uusi näiden asuntolainaa epäselvän omistajuuden keskellä. Vaihtoehtona ei ole myöskään myydä tonttia, sillä kukaan ei osta mahdollisesti laitonta tonttia.
Tuomion saanut alue Richmondissa
Poliitikkojen ja aktivistien onkin onnistunut rakentaa melkoinen soppa, jossa hyvesignalointi on johtanut todellisiin seurauksiin ja lumipallo voi alkaa vyöryä vaarallisella tavalla. Seurauksena voi olla investointien täydellinen romahtaminen, kun kukaan ei uskalla investoida provinssiin, jossa omistajuus ei ole taattua. Tämä on ollut ongelma jo aiemmin esimerkiksi miljardien dollareiden öljyhankkeiden kohdalla, kun investointeja tekeville yhtiöille on ollut epäselvää kuka päätöksiä oikein tekee, maan omistava valtio vaiko sitä asuttavat alkuperäiskansat.
Kanada on maailman toiseksi suurin valtio, jonka valtavassa maaperässä on biljoonien arvosta resursseja. Maa voisi olla varakas hyvinvointivaltio etenkin, kun lähes kaikki maa on julkisesti omistettua ja valtion hallinnoimaa. Nyt vaarana on kuitenkin koko järjestelmän romuttaminen ja kaiken tuon hyvän valuminen pienen eturyhmän haltuun sekä monien lakien ulottumattomiin, sillä intiaaniheimoilla on omilla maillaan monia erivapauksia verotukseen ja maankäyttöön liittyen. Nyt tehtävien päätöksillä tuleekin olemaan erittäin pitkät ja koko valtion tulevaisuutta muokkaavat seuraukset.
Onhan tuo aivan pöljää. Jotenkin luulen, että tuolle hölmöydelle tulee jossain vaiheessa kyllä loppu. Tuollainen hyvesignalointia on vähän vaikea ymmärtää, kun suurin osa kansasta pitää sitä sitä hölmönä, mutta silti sille toistaiseksi jostain syystä on tilausta.