Kanadan juhlapäivä

O Canada! Tänään juhlitaan Kanadan itsenäisyyspäivä Canada Dayta. Tiedossa on riehakasta juhlintaa ympäri maailman toiseksi suurinta valtiota, vaikka tämänvuotinen juhlinta kalpeneekin viime vuoden suurille 150-vuotisjuhlille, jotka kestivät koko vuoden ajan.

Meille juhlapäivä tarkoittaa mukavasti pitkää viikonloppua, joka on sujunut tähän mennessä hieman sateisissa tunnelmissa kotona tavaroita tulevaa muuttoa varten pakkaillessa. Kanadalaisuus on silti yhä lähempään omaa sydäntä, sillä ensi vuonna saatamme viettää itsenäisyyspäivää ylpeinä tuoreina kanadalaisina! 😛

Jatka lukemista ”Kanadan juhlapäivä”

Hakemus Kanadan kansalaisuudesta

Olemme Niinan kanssa keskustelleet jo useamman vuoden ajan, josko  jo sangen pitkään Kanadassa asuneina aiomme jossain vaiheessa hakea  myös maan kansalaisuutta. Kanada tunnustaa Suomen tavoin kaksoiskansalaisuuden, joten paikallisen passin hankkiminen ei vaadi Suomen kansalaisuudesta luopumista. Kansalaisuus on maahanmuuton lopullinen, jonka myötä tulija on viimeinkin täysin yhdenvertainen paikallisten kanssa, pystyen osallistumaan täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan sekä matkustamaan vaivattomasti.

Jatka lukemista ”Hakemus Kanadan kansalaisuudesta”

Kanadan suurimmassa juoksutapahtumassa

Vancouverissa vuosittain huhtikuun lopussa järjestettävä Sun Run on Kanadan suurin 10 kilometrin yleinen juoksutapahtuma. Vuodesta 1985 järjestetetty tapahtuma kerää Downtowniin yli 40 000 juoksijaa ja kymmeniätuhansia katsojia keskustaa kiertävän juoksureitin varrelle. Tapahtumaa ei voi olla huomaamatta sen aikana, sillä melkein koko keskusta suljetaan liikenteeltä aina pitkälle iltapäivään saakka, kun juoksijat valtaavat kadut.

Jatka lukemista ”Kanadan suurimmassa juoksutapahtumassa”

Crystal

Montrealissa pääpaikkaansa pitävä maailmankuulu akrobaattisirkus Cirque du Soleil kiertää ahkerasti kotimaassaan Kanadassa ja sirkuksen ikoninen sinikeltainen teltta onkin tuttu ja lähes jokavuotinen näky myös täällä Vancouverissa. Emme ole kuitenkaan käyneet sirkuksessa vuosiin lähinnä siksi, että kävimme Berliinin viimeisinä vuosina peräti neljässä näytöksessä vain parin vuoden sisään. Koska esitykset ovat aina osittain samanlaisia, päätimmekin antaa ajan kulua ennen seuraavaa kertaamme.

Jatka lukemista ”Crystal”

Hyvästit Sedineille

Vancouverilaiset jääkiekon ystävät saivat tänään huonoja uutisia, kun jo muutaman vuoden ajan uumoiltu vääjäämätön uutinen Vancouver Canucksin tehonyrkki Daniel ja Henrik Sedinin lopettamisesta kuluvan NHL-kauden jälkeen tuli julki. Uutinen sai monet muistelemaan menneitä, sillä Sedinin identtiset kaksoisveljekset ovat pelanneet Vancouverin väreissä koko 18-vuotisen ammattilaisuransa, jonka aikana heistä on tullut paikallisia urheilulegendoja.

Jatka lukemista ”Hyvästit Sedineille”