Kahden Michelin-tähden synttärit

Keskiviikkona vietettiin Niinan syntymäpäiviä, minkä kunniaksi vein hänet illalla ulos syömään. Illallispaikaksi ei tietenkään kelvannut mikään tavallinen ravintola, vaan olimme tehneet varauksen työpaikkamme sisäpihalla sijaitsevaan Reinstoff nimiseen ravintolaan. Tämä sangen uusi ravintola avautui vuonna 2009 entisen hehkulampputehtaan paloaseman tiloihin ja se on yksi Berliinin tämän hetken kuumimpia gourmet-ravintoloita. Tunnustuksena korkeasta laadustaan ravintola sai ensimmäisen Michelin-tähtensä vain kuusi kuukautta ovien avaamisesta, mikä on nosti suuresti kiinnostusta sitä kohtaan.

Jatka lukemista ”Kahden Michelin-tähden synttärit”

 

Viimeinen työpäivä – melkein

Perjantain piti olla viimeinen työpäiväni Berliinissä, mutta loppuviikosta meille selvisikin, ettei asia ole aivan näin. Kanadaan tarvittavan työluvan prosessi on nimittäin venähtänyt ja meidät tarvitsee toimittaa leimattavaksi lisää paperia. Näin ollen näyttääkin siltä, että pääsen aloittamaan uudet työt Vancouverissa parhaimmillaan vasta tammikuun puolenvälin jälkeen. Hyvänä uutisena pystyn jatkamaan nykyisessä työssäni tuonne saakka ja palkkakin jatkaa juoksuaan. Tietysti tammikuun lopussa kiintoisaksi käy nykyisen asuntomme luovuttaminen, joka on sovittu kuun viimeiselle viikolle. Toivon mukaan paperityöt selviävät ennen sitä, koska kaikenlaiset lisäjärjestelyt mutkistaisivat asioita entisestään…

Vaikka perjantai ei ollutkaan viimeinen Berliinin työpäivä, oli se kuitenkin viimeinen työpäivä tänä vuonna. Lensimme eilen Suomeen loppuvuoden mittaiselle joululomalle, joka onkin ihan tarpeeseen. Paluu Berliiniin on heti joulun pyhien jälkeen 27. joulukuuta. Berliinissä pitää välipäivinä hoitaa paperiasioita, sekä jatkaa tavaroidemme myymistä eBayn kautta. Tarkoituksemme kun ei ole muuttaa suurtakaan tavaramäärää mukanamme, sillä sähkölaitteet eivät pääosin toimi kanadalaisella sähköjännitteellä eikä IKEA:n huonekaluja kehtaa enää pidempään pitää. Niinpä myymme suurimman osan tavaroistamme vielä Saksassa ollessamme ja ostamme sitten Vancouverissa uudet huonekalut uuteen asuntoomme. Mutta sinne on vielä hieman matkaa ja paljon paperityötä sekä järjestelyjä tehtävänä.

 

Berliinin filharmonikkoja kuulemassa

Nyt kun muutto lähestyy kovaa vauhtia ja päivät Berliinissä käyvät vähiin, olemme viime viikkoina yrittäneet tehdä täällä asuttujen vuosien aikana rästiin jääneitä asioita. Yksi tällainen on ollut Berliinin kuuluisien filharmonikkojen konsertti Berliner Philharmoniella. Tämän suositun orkesterin konsertteihin on kohtuullisen vaikea saada lippuja, mutta onneksemme onnistuimme viikko sitten varaamaan liput menneenä perjantaina pidettyyn konserttiin, joka oli upea kulttuurielämys.

Jatka lukemista ”Berliinin filharmonikkoja kuulemassa”

 

Park Inn katolla

Berliinin yksi näkyvimpiä rakennuksia on Alexanderplatzin reunalla sijaitseva 125-metrinen Park Inn Berlin -hotelli. Vuonna 1970 valmistunut tornihotelli on ehdottomasti paikallinen maamerkki siitäkin huolimatta, että vierellä kohoaa 368-metrinen kaupungin todellinen tunnus, Berliinin televisiotorni.

Hotelli rakennettiin DDR:n aikaan ja se oli osa itäsaksalaista Interhotel ketjua. Tämä neljän tähden hotelli toimi ensisijaisesti itäblokin maistasaapuvien edustustajien majapaikkana näiden Berliinin vierailun aikana ja sen huoneet olivat tiukasti tiedustelupalvelu Stasin salakuuntelemia. Rakennus oli valmistuessaan Saksan korkein muutaman vuoden ajan ja se on edelleen kaupungin korkein, tosin titteli on jaettu Treptowissa sijaitsevan Treptowers toimistotornin kanssa. Jos huomioon otetaan myös hotellin katolle vuonna 2006 asennetut kaksi antennia, jotka kohoavat 149,5 metrin korkeuteen, on rakennus edelleen Berliinin korkein  tornitalo (vuonna 2011).

Jatka lukemista ”Park Inn katolla”

 

Aamurusko Berliinissä

Joulukuun ensimmäinen päivä. Aika avata ensimmäinen kalenterin luukku. Vaikka joulu lähestyykin uhkaavaa vauhtia, ei talvi ole löytänyt vielä tietään Berliiniin. Päivälämpötilat ovat pysytelleet plussalla, mutta öisin ollaan oltu nollan kieppeillä tai hieman sen alla. Menneen pakkasyön jäljiltä tänään saikin herätä upeaan aamuruskoon kaupungin kattojen yllä.