Miltä kuulostaisi sunnuntainen brunssi yli kahdensadan arvoauton keskellä? Berliinissä tämäkin on mahdollista Moabitin kaupunginosassa, jossa kävimme sunnuntaina Niinan ja kahden työkaverimme kanssa. Moabitistä ei aivan heti arvaisi, että sieltä löytää saman katon alta yli 30 punaista Ferraria ja kymmeniä muita harvinaisuuksia. Kaupunginosa kun on tunnettu lähinnä aivan sen itärajalla sijaitsevasta Berliinin päärautatieasemasta, sekä Spreen rannalla sijaitsevasta Saksan sisäministeriön suuresta toimistotalosta. Tietääpä joku sen siellä sijaitsevasta 130-vuotiaasta Berliinin suurimmasta tutkintavankilastakin.
Kategoria: Arki ulkomailla
Arkisia kirjoituksia elämästä ulkomailla.
Lapsiperhe vierasilla
Syksy on ollut kiireistä aikaa, joten en ole vielä ehtinyt kirjoittaa mukavasta viikonlopusta syyskuulta. Tuolloin saimme vieraaksemme ensimmäisen lapsiperheen, kun Niinan veli perheineen saapui luoksemme kolmeksi päiväksi. Perheeseen kuuluvat 3- ja 5-vuotiaat pojat, joten viikonlopun ohjelmamme oli hieman normaalista vierailusta poikkeava.
Kultturelli ilta maailmantähden seurassa
Eilinen oli erittäin kultturelli sunnuntai. Laiskasti kuluneen päivän jälkeen suuntasimme puoli kuudeksi Potsdamer Platzin viiden tähden Marriott-hotellille, jossa tapasimme neljä suomalaista työkaveriamme. Heidän kanssaan nautimme hotellin fiinissä Midtown Grill -ravintolassa makoisan illallisen. Valtavan kokoisilta ruokalistoilta (valtavaa oli niin valinnan laajuus kuin ruokalistojen fyysinen kokokin) löytyi monenlaisia herkkuja, mutta koko porukkamme keskittyi listan lukuisiin burgereihin sekä pihveihin, jotka ovatkin ravintolan erikoisuus. Kunnon pihviravintolassa kun oltiin, niin tarjolla oli tietenkin monenlaista sisäfilettä normaalista aina 79 euroa maksavaan 200 gramman palaan Wagyu -lihaa. Kyseessä on Japanin Kobessa nauttimamme kuuluisan Koben härän kanssa samansuuntaisesta korkealuokkaisesta naudanlihasta.
Talvikaaoksen jälkeen kevät alkoi tammikuussa?
Jossain vaiheessa talvea alkaa aina tuntua siltä, että sitä on jatkunut jo pienen iäisyyden, eikä loppua ole näkyvissä. Ja sitten talvi ottaakin ja päättyy parissa päivässä kuin seinään. Näin näyttää käyneen Berliinissä loppuviikosta.
Talvi alkoi Berliinissä aivan joulukuun alussa ja lunta tuli sittemmin perstuntumani mukaan yhteensä yli puolimetriä. Ensimmäiset 20cm sulivat pois sangen pian, mutta sitä seuranneet ~35cm pysyivät maassa vuoden loppuun saakka, jonne neljän viikon pakkasjaksoa kesti. Sitä seurasi nyt alkuviikosta pieni lumen tiivistyminen lämpötilan keikkuessa nollan tienoilla, kunnes torstaina pankki räjähti. Jostain Lounais-Euroopasta tullut lämmin ilmamassa toi mukanaan lämpimät vesisateet, joiden myötä lumet ovat kirjoitushetkeen mennessä sulaneet lähes tyystin – siis vain muutamassa päivässä!
Jatka lukemista ”Talvikaaoksen jälkeen kevät alkoi tammikuussa?”
Pikkujoulut legendaarisella Café Moskaulla
Niin se vaan alkaa olla vuosi lopuillaan ja sen yhtenä merkkinä oli eilen firman pikkujoulut. Kuten viime vuonna, tänäkin vuonna tapahtuman järjestäjät olivat löytäneet tapahtumalle sangen uniikin pitopaikan. Paikkana toimi entisen Itä-Berliinin paraatikatu Karl-Marx-Alleen varrella, lähellä Alexanderplatzia, sijaitseva legendaarinen Café Moskau. Kyseinen ravintola oli yksi seitsemästä DDR-ajan Berliiniin 60-luvulla rakennetuista ”kansainvälisistä ravintoloista”, joissa itäberliiniläiset pystyivät nauttimaan kansainvälisestä ruoasta sekä vaikutteista. Muut ravintolat tunnettiin nimillä Budapest, Waschau, Bukarest, Sofia, Praha ja Morawa. Kuten nimistä voi päätellä, oli tarjottu kansainvälinen katsaus muiden itäblokin maiden mukainen.
Jatka lukemista ”Pikkujoulut legendaarisella Café Moskaulla”
