Olen kirjoitellut Kanadan työllisyystilanteesta aina noin vuoden välein ja viimeisten parin vuoden aikana uutiset ovat olleet lähes poikkeuksetta positiivisia. Talous kasvaa ja voimakkaasti lisääntyvästä väestöstä huolimatta työttömyys on jatkanut jo pitkään sangen voimakasta laskuaan yhä alhaisempiin lukemiin.
Kategoria: Työskentely Kanadassa
Kirjoituksia työskentelystä Kanadassa.
11 vuotta maailmalla
Vuosi sitten elämässämme koettiin iso merkkipaalu, kun meille tuli Niinan kanssa täyteen kymmenen vuotta Suomesta muutosta. Kirjoitin tuolloin pitkät pätkät seikkailustamme siihen saakka, joten yhden ”lisävuoden” kertyminen tuntuu nyt hieman arkiselta. Aihetta on silti ainakin jonkinlaiseen kilistelyyn, sillä näinä päivinä täällä Kanadassa asumamme aika ylittää Saksassa viettämämme 5,5 vuotta. Kyllä se aika vain kuluu nopeaan, kun viihtyy hyvin.
Selfie-pääministeri vierailulla
Normaalisti työviikot hurahtavat vauhdilla, ilman että niistä jäisi kovin paljoa muisteltavaa. Kuitenkin viime viikon torstai oli sangen tavanomaisesta poikkeava työpäivä ja jää varmasti mieleen. Olimme tiimini kanssa työstäneet koko alkuviikon sisältöä loppuviikon mystiseen vierailuun, johon oli tulossa korkean tason vieraita. Torstaiaamuna meille paljastui, että tulossa olisi itse Kanadan pääministeri.
Verotus Kanadassa
Aiempi kirjoitukseni Saksan verotuksesta on yksi blogini luetuimpia kirjoituksia. Mielessäni onkin ollut kirjoittaa nyt viiden Kanadan vuoden jälkeen näiden kahden asuinmaamme sekä Suomen verotusta vertaileva kirjoitus, josta toivon olevan hyötyä kaikille Kanadaan muuttoa harkitseville.
Kanada lisää maahanmuuttoa
36 miljoonan asukkaan Kanada on ollut aina maahanmuuttajien maa ja esimerkiksi Torontossa sekä Vancouverissa ei-kansalaisten (mihin mekin lukeudumme) määrä ylittää jo puolet kaupunkien väestöstä. Todellinen monikulttuurisuus onkin yksi ensimmäisiä asioita, jonka Kanadaan saapuva huomaa ja esimerkiksi täällä länsirannikolla Aasiasta tulleiden määrä on todella huomattava.
