Lisää työpöytätilaa

Päivitin alkutalvesta pöytäkoneeni sisukset täysin uusiin ja tietokoneen käyttö on ollut sittemmin todella jouhevaa. Blogin kirjoittaminen onnistui kyllä hyvin vanhallakin tietokoneella, mutta monien sovellusten yhtäaikainen moniajo oli tuskaista puuhaa verrattuna nykyiseen 64 gigan keskusmuistiin sekä RTX 2070 Super -näytönhjaimeen, joilla pyörittää myös uusimpia pelejä.

Jatka lukemista ”Lisää työpöytätilaa”

 

Uudet sisukset pöytäkoneeseen

Mitenhän se onkin, että yleensä aina kaikki hankinnat tulevat eteen suunnilleen saamaan aikaan? Ainakin tältä asia tuntuu allekirjoittaneesta, sillä viimeisten 12 kuukauden aikana on tullut päivitettyä taloudesta löytyvää elektroniikkaa rankalla kädellä.

Päivitysrumban aloittanut ensimmäinen ostos oli uusi ja upea OLED-televisio melko tarkalleen vuosi sitten, jota tuli täydennettyä muutama kuukausi myöhemmin kotiteatterin veroisella soundbarilla. Molemmat ovat toimineet moitteettomasti ja tuottavat suurta iloa päivittäin.

Jatka lukemista ”Uudet sisukset pöytäkoneeseen”

 

Elokuvateatterin äänentoisto soundbarilla

Olen omistanut uuden huippuluokan OLED-television nyt kolmen kuukauden ajan ja olen ollut ostokseeni äärimmäisen tyytyväinen. Television silmiähivelevä kuvanlaatu saa suupielet edelleen hymyyn, enkä ole havainnut minkäänlaisia OLED:iin yhdistettäviä ongelmia, kuten häivekuvaa tai kuvaelementtien palamista ruutuun. Olen toki ollut myös erittäin varovainen ja käytössäni ovat kaikki kuvansäästötoiminnot, jotka uudistavat televisionkuvan pikseleitä ongelmien ehkäisemiseksi.

Jatka lukemista ”Elokuvateatterin äänentoisto soundbarilla”

 

Silmiä hivelevä OLED

Viimeisten kymmenen vuoden aikana internetistä on muodostunut ihmisten suurin vapaa-ajan viihdealusta, jonka jaloissa muun muassa perinteiset televisiolähetykset ovat jääneet monessa kotitaloudessa vähälle huomiolle. Meillä lähetyksiä ei ole katseltu kotona viimeiseen seitsemään vuoteen, aina sitten Saksasta muutettuamme. Osin tämä on johtunut siitä ettei Saksasta ostamani telkkari ole yksinkertaisesti tukenut pohjoisamerikkalaisia televisiosignaaleja, mutta tavallinen mainospohjainen televisio ei myöskään ole jaksanut kiinnostaa.

Jatka lukemista ”Silmiä hivelevä OLED”

 

Koukussa Rec Roomiin

Ensikosketuksestani virtuaalimaailmaan on reilut neljä kuukautta ja nyt hieman kokeneempana on sanottava, että onpahan mahtava teknologia! Virtuaalimaailman imua ja ”siellä olemisen” tuntua on vaikea selittää sitä kokeilemattomille, eikä se välity kunnolla edes videoiden kautta. Wow-kokemus on kuitenkin tosiasia ja tämän ovat todenneet myös kaikki luonamme käyneet vieraat, joiden olen antanut kokeilla virtuaalikypärää.

Jatka lukemista ”Koukussa Rec Roomiin”