Tämän talven sangen kohtuullinen laskettelukausi on vienyt meidät suurimmaksi osaksi tuttuun Whistleriin, mutta helmikuun hiihtolomalla kävimme myös Seattlen seudulla kokeilemassa sikäläisiä rinteitä. Valitettavasti työkuviot ovat kuitenkin pitäneet meidät niin kiireisenä, ettemme ole kerenneet ollenkaan normaalisti useita kertoja talvessa nautittavaan työpäivän jälkeiseen iltamäkeen lähivuorilla.
Kategoria: Laskettelu
Metrin syvyisessä puuterihangessa
Tämänvuotinen laskettelukausi on ollut sangen poikkeuksellinen. Kausi alkoi kurjasti ja vaikka Whistler Blackcomb avautuikin suunnitellusti marraskuun lopulla, saatiin siellä ensimmäisen kahden viikon aikana auki ainoastaan 8 rinnettä. Tämä on erittäin vähän 240 rinteen suurkeskuksessa ja normaalisti ensimmäisellä viikolla on auki kymmeniä rinteitä. Lähdimme kuitenkin nauttimaan ilmaisesta alkukauden päivästä, joskin näky oli masentava ja muistutti viime vuoden laskettelumatkaamme Utahiin. Lunta oli vain rinteissä, missä sitä oli pystytty valmistamaan lumitykkien kanssa.
Vähäluminen hiihtoloma Utahissa
Helmikuulle ajoittuva hiihtoloma on talven parasta aikaa ja kuluva talvi on ollut täällä länsirannikolla erinomainen ainakin laskettelijan näkökulmasta katsottuna. Viime vuonna teimme näihin samoihin aikoihin viikon mittaisen suuren laskettelukiertueen Kanadan kalliovuorille, mikä oli kuitenkin varasuunnitelma, sillä alkuperäisenä suunnitelmanamme oli lähteä Amerikan Kalliovuorille joko Coloradoon tai Utahiin. Suunnitelma kuitenkin kaatui matkan kalleuteen, mikä ei haitannut, sillä automatkamme oli täynnä mahtavia laskettelupäiviä.
Lumille Utahin rinteisiin
Laskettelutalvi lähestyy hiljalleen puoliväliä ja olemme tällä kaudella ehtineet rinteeseen jo neljä kertaa. Whistlerin alkukauden laskettelut ovat meille ilmaisia ja niinpä kävimmekin rinteessä joulukuun alussa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Uuden vuoden laskettelut aloitti iltamäki Cypress Mountainilla, jonne suuntasimme torstai-iltana, vain kolme vuorokautta tyynenmeren seikkailulta palattuamme. 🙂
La Niña talven lopputulos
Niinhän siinä sitten kävi, että menneestä talvesta tuli kaikkien aikojen paras laskettelukautemme Vancouverissa asumiemme viiden vuoden aikana. Syksyllä povattu La Niña sääilmiö toteutui odotetun kaltaisesti ja taivaalta satoi valkoista kultaa paksusti läpi koko pitkän talven.
