Tämän talven sangen kohtuullinen laskettelukausi on vienyt meidät suurimmaksi osaksi tuttuun Whistleriin, mutta helmikuun hiihtolomalla kävimme myös Seattlen seudulla kokeilemassa sikäläisiä rinteitä. Valitettavasti työkuviot ovat kuitenkin pitäneet meidät niin kiireisenä, ettemme ole kerenneet ollenkaan normaalisti useita kertoja talvessa nautittavaan työpäivän jälkeiseen iltamäkeen lähivuorilla.
Kategoria: Ulkoilu
Lumisade Capilano Canyonilla
Kaksi edellistä talvea ovat olleet Vancouverissa poikkeuksellisen talvisia. Ensimmäisenä talvena vancouverilaiset eivät olleet alkuunkaan valmistautuneita kunnon talveen, jota riitti kaupunkialueella loppujen lopuksi yli kuukauden ajan. Sittemin kaupunkilaiset ovat olleet valmistautuneita hyiseen talveen ja valmistautumisessa on ollut puutteita itse kaupunkien taholla, joilta on ajoittain loppunut jopa tiesuola kesken taistelussa talvea vastaan.
Metrin syvyisessä puuterihangessa
Tämänvuotinen laskettelukausi on ollut sangen poikkeuksellinen. Kausi alkoi kurjasti ja vaikka Whistler Blackcomb avautuikin suunnitellusti marraskuun lopulla, saatiin siellä ensimmäisen kahden viikon aikana auki ainoastaan 8 rinnettä. Tämä on erittäin vähän 240 rinteen suurkeskuksessa ja normaalisti ensimmäisellä viikolla on auki kymmeniä rinteitä. Lähdimme kuitenkin nauttimaan ilmaisesta alkukauden päivästä, joskin näky oli masentava ja muistutti viime vuoden laskettelumatkaamme Utahiin. Lunta oli vain rinteissä, missä sitä oli pystytty valmistamaan lumitykkien kanssa.
Syysulkoilua ja jättikurpitsoja
Kanadassa vietettiin viime viikonloppuna jokavuotista kiitospäivän pitkää viikonloppua. Viime vuosia sateisemman syyskuun jälkeen lokakuu on alkanut sangen aurinkoisessa säässä ja varsinkin viime viikon lauantaina keli oli mitä loistavin lähteä ulkoilemaan. Kelin innoittamana päätimmekin Niinan kanssa suunnata Maple Ridgen suunnalle, jossa sijaitsee kauniin vehreä Kanaka Creek Regional Park.
Aktiivinen leirintäviikonloppu Pembertonissa
Vaikka olemmekin Niinan kanssa aktiivisia ulkoilijoita, innostuimme vasta viime kesänä usean vuoden tauon jälkeen telttailusta ja leirielämästä luonnon helmassa. Olemme vuosien ajan nauttineet Vancouveria ympäröivästä upeasta luonnosta kymmenillä vaelluspoluilla kulkien, mutta mielessämme ei ole käynyt leiriytyä samoissa maisemissa. Viime vuonna ostamamme teltta kuitenkin muutti kaiken ja kerkesimme kiireisen kesän aikana ulkoilmaan kaksi kertaa.
Jatka lukemista ”Aktiivinen leirintäviikonloppu Pembertonissa”
