Vaihtoehto Googlelle

 

Amerikkalainen internetyhtiö Google on vakiinnuttanut paikkansa monen ihmisen sydämeen. Kaikki mitä Google tekee on yleensä sangen toimivaa, nopeasti latautuvaa ja mikä parasta – ilmaista! Vanhan sanonnan mukaan ei ole kuitenkaan ilmaisia lounaita ja näennäisesti ilmaisistakin palveluista maksetaan aina jossain muodossa. Ei ole edes mikään salaisuus, että Google tekee melkein kaiken tulonsa mainonnasta.

Jatka lukemista ”Vaihtoehto Googlelle”

Viimeinen päivä Pääsiäissaarella

 

Kolmas ja samalla viimeinen täysi päivämme Pääsiäissaarella on takana. Kolme päivää onkin juuri sopivasti koko saaren näkemiseksi, eikä paikkoja tarvitse kiertää hampaat irvessä, vaan rauhalliseen tahtiin. Melkoinen kiehtova paikka tämä maailman syrjäisin saari kyllä on, sillä aivan kaikkialla ympäröi loputtomalta tuntuva syvänsininen meri. Lähin saari on 2000 kilometrin päässä ja mantereelle on 3700 kilometriä. Suomeen etäisyyttä kertyy peräti 15 000 kilometriä eli melko kaukana sitä ollaan. 🙂

Jatka lukemista ”Viimeinen päivä Pääsiäissaarella”

600 kirjoitusta

 

Näyttää etten ollut kovin väärässä, kun totesin tammikuussa että minulta näyttää kuluvan noin kymmenen kuukautta sadan uuden blogikirjoituksen kirjoittamiseen ja sen todistuksena nyt lokakuun lopussa tuli kasaan jo seuraavan rajapyykin verran eli 600 kirjoitusta! Tarkka lukema tänään on jo 1160 kirjoitusta, mikä on melkoinen määrä luettavaa. 😮

Jatka lukemista ”600 kirjoitusta”

Perillä Santiagossa

 

Olihan melkoinen matka Vancouverista tänne Chileen, mutta täällä sitä ollaan. Karibian yläpuolella oli suuri ukkosmyrsky, joka hölskytti matkalla konettamme, mutta salamointia oli hieno katsella koneen ikkunasta. Panaman kohdalla näkyi yöllä kymmenien laivojen valot, jotka odottivat rannikolla pääsyä kanavaan. Maalämpäre jonka läpi kanava kulkee ei kyllä ole kovin iso lentokoneesta nähtynä.

Jatka lukemista ”Perillä Santiagossa”

Loppu tetrafobialle

 

Tiede on viime vuosina ottanut niskalenkin monesta vanhasta uskomuksesta, todistaen mittausten ja tutkimusten avulla monia uskomuksia perättömiksi. Tieteen voittokulusta huolimatta maailmassa riittää silti edelleen monenlaista taikauskoa ja yksi hölmöimmistä peloista on ollut erityisesti kiinalaisten kokema tetrafobia eli numeron 4 pelko. Fobia yksinkertaista numeroa kohtaan johtuu siitä, että numeron kiinankielinen ääntäminen muistuttaa sanaa kuolemalle. Tämän perusteella moni pelkääkin, että nelosen ilmeneminen eri yhteyksissä voi ennakoida jonkinlaista epäonnea, vähän samaan tapaan kuin länsimaissa podettava triskaidefobia eli numeron 13 kammo.

Jatka lukemista ”Loppu tetrafobialle”