Tervehdys täältä tuulisesta Torontosta! Saavuin tänne eilen maanantaina ja olen täällä työmatkalla perjantaihin saakka. En olekaan ollut itse taas hetkeen työmatkalla, sillä kuuden Washingtonissa vietetyn viikon jälkeen ei ole niin sanotusti hotsittanut lähteä minnekään. Nyt oli kuitenkin työn puolesta pakko, mutta mukavakin lähteä ja varsinkin kaupunkiin jossa on ollut viimeeksi viisi vuotta sitten.
Päiväretki Mount Bakerille
Vancouverissa vietetään paraikaa kaunista kesää. Lauantaisen sinitaivaan rohkaisemana päätimme lähteä ihan ex tempore pohjalta lähteä katsomaan miltähän Mount Bakerilla näyttää näin toukokuun viimeisenä päivänä. Starttasimme kotoa aamukahdeksalta ja vaikka rajalla ei kulunutkaan kuin kymmenen minuuttia jenkkilän puolelle pääsyyn, kesti matka perille kuitenkin kolme tuntia.
Rahakuorijahti
Alkuviikosta Suomenkin uutiset kertoivat San Franciscosta alkunsa saaneesta nykyaikaisesta aarrejahdissa, jossa varakkaaksi luonnehdittu yksityinen hyväntekijä piiloittelee ympäri kaupunkia kirjekuoria täynnä riihikuivaa rahaa. Jokaisesta kuoresta tämä anonyyminä pysyttelevä henkilö lähettää vihjeen Twitteriin, jonka jälkeen innokkaat yrittävät löytää piilotetun rahakuoren. Idea on saanut lyhyessä ajassa jo yli 360 000 seuraajaa ja seteleitä onkin löydetty tuhansien dollareiden edestä. 😯
Kameralaitteisto: Gitzo GT2541 ja Arca Swiss Monoball Z1
Kalliissa järjestelmäkamerassa ja ammattitason linsseissä on yksi huono puoli. Ne nimittäin velvoittavat panostamaan myös jokaiseen muuhun lisävarusteeseen, sillä halvin ei ole enää (suositeltava) vaihtoehto. Yksi kaikkein helpoiten ylenkatsottava laitteiston osa on kamerajalusta, joiden hinnat alkavat muutamista kympeistä. On helppo ajatella että se on aivan käypä hinta niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin kameran vakauttamiseen tarvittavasta lisävarusteesta. Vaikka näin onkin perusluokan kameran kohdalla, niin kalliimmissa ammattivälineissä mukaan tuleekin runsaasti harkitsemisen arvoisia seikkoja.
Jatka lukemista ”Kameralaitteisto: Gitzo GT2541 ja Arca Swiss Monoball Z1”
Vancouver: City View
Kuluva viikko on ollut kauniin loppukeväinen ja lämmin sää sekä aurinko ovat hellineet vancouverilaisia. Juuri ajankohtaan sopivasti Vancouverin matkailun edistämiskeskus on julkaissut uuden videon, joka taltio hyvin viime viikkojen kauniit kaupunkimaisemat sekä tunnelman kaupungin urbaanissa sydämessä. 🙂