Ensimmäistä kertaa Kölnissä

 

Lauantaina suuntasimme sitten muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa päiväretkelle Kölniin. Köln on miljoonan asukkaan kaupunki noin 80 kilometrin junamatkan päässä Dortmundista. Matka kesti vaille kaksi tuntia, koska joudumme käyttämään matkaan paikallisjunia. Tässä yhteydessä pitää mollata Saksan valtiollista junayhtiötä Deutsche Bahnia (DB). Saksa on tunnettu täsmällisyydestä, mutta DB:n junia tämä ei koske. Pääasiassa kaikki pidemmät junamatkamme tähän mennessä ovat lähteneet tai tulleet perille myöhässä. Myöhästymiset ovat olleet luokkaa 20-45 minuuttia. Näin saattaa käydä jopa lähijunien kanssa, joita pitäisi ajaa 10 minuutin välein, mutta joskus pari vuoroa putkeen voi vain jäädä puuttumaan. Tätä on vaikea ymmärtää, sillä nyt on kesä ja olosuhteet mitä mainioimmat! Millainen tilanne onkaan talvella? Odotamme ensilunta kauhulla…

Jatka lukemista ”Ensimmäistä kertaa Kölnissä”

Hohensyburgin linnoituksella

 

Palataanpas hetkeksi menneeseen viikkoon. Viime viikko oli Saksassa todella helteinen. Jokainen päivä oli aurinkoinen ja lämpöä piisasi 25-29 asteen välissä. Kesä jatkuu siis vielä täällä suunnalla ja ensimmäinen viite syksystä saatiin vasta lauantain Kölnin matkalta kun junan ikkunasta näkyi parissa puussa keltaisia lehtiä.

Jatka lukemista ”Hohensyburgin linnoituksella”

Päivä Düsseldorfissa

 

Yhdeksäs päivä Saksassa on nyt takana. Tällä viikolla alkoi Dortmundin yliopistolla kuukauden mittainen orientaatiojakso sekä saksan intensiivikurssi. Meno kurssilla on ihan mielenkiintoista ja kummasti sitä vaan muistuu mieleen yläasteen ja lukion saksankursseilla opittua. Uuttakin oppii koko ajan, kun kaikki opetus kurssilla on saksaksi. Tullaan varmaan syyskuun jälkeenkin suorittamaan ainoastaan kielikursseja, jotta tästä puoli vuotta kestävästä Saksassa oleskelusta jäisi jotain käteen. Katsoimmekin jo, että melko kivasti on tarjolla kursseja, jotka pystyy vieläpä järjestelemään niin, että opetusta olisi vain tiistaista torstaihin, minkä päälle vapaata olisi pe-ma. Täydellistä! Näin sitä ehtisi hyvin tehdä pidennettyjä viikonloppureissuja eri puolille Keski-Eurooppaan, eikä opinnot pääsisi liiaksi rasittamaan. 8)

Jatka lukemista ”Päivä Düsseldorfissa”

Dortmundin joukkoliikenteestä sekä retki Florianturmiin

 

Neljäs päivä alkaa olla lopuillaan täällä Dortmundissa. Tänään olikin aika tylsä päivä, sillä sateiseen säähän ei viitsinyt lähteä liikkumaan ja näin sunnuntaina kaikki kaupatkin ovat kiinni. Kauppojen aukioloajat ovat muuten suurien kauppojen kohdalla melkein järjestään kello 8-20 maanantaista lauantaihin.

Jatka lukemista ”Dortmundin joukkoliikenteestä sekä retki Florianturmiin”