Rajan eteläpuolen presidentinvaalien mediamyllytyksen tuoksinassa pienelle huomiolle ovat jääneet täällä British Columbiassa eilen lauantaina järjestetyt provinssivaalit. Vaalitaistoon käytiin ennenaikaisesti, pääministeri John Horganin ilmoitettua syyskuussa uusista vaaleista, joissa Horganin johtama Uusi demokraattinen puolue NDP toivoi voittavansa itselleen enemmistöhallituksen.
Kanadan pisimmällä laiturilla
Tasan kuukausi sitten saimme allemme upouuden automme ja viikkoa myöhemmin hälvenneen paksun metsäpalosavun väistyttyä oli aika lähteä paljon odotetulle ensiajelulle. Kohteeksi valikoimme aivan Yhdysvaltojen rajalla sijaitsevan 20 000 asukkaan White Rockin, jossa emme ole käyneet pieneen hetkeen. Hiljainen pikkukaupunki ei ole kuitenkaan kovin hiljainen viikonloppuisin, jolloin ihmismassat saapuvat katsomaan kaupungin kuuluisaa Kanadan pisintä laituria.
Taittuva toinen aalto
British Columbiassa ylitettiin torstaina henkinen rajapyykki, kun epidemian aikana todettujen koronatapausten yhteismäärä ylitti maagiset 10 000 tapausta. Epidemiaa sen alkuaikoina erittäin menestyksekkäästi hoitaneessa provinssissamme on eletty viruksen toista aaltoa aina heinäkuun puolesta välistä saakka, jolloin rajoituksista liiketoiminnalle sekä ihmisten liikkumiselle luovuttiin laajasti talouden avaamisen kolmannessa vaiheessa.
Huikea 2021 BMW X3M Competition
Kolme viikkoa sitten elettiin jännittäviä aikoja, sillä saapumaisillaan oli upouusi automme. 39 kuukaudeksi liisatun edellisen automme sopimus oli tulossa loppuun elokuun alussa, joten aloimme miettiä uutta kulkupeliä jo varhain keväällä. Peräti kolmen BMW X1:sen jälkeen olimme Niinan kanssa molemmat vakuuttuneita, että alle haluttiin nyt täysin erilainen kulkupeli ja yhteisymmärryksemme oli että autolla tulisi olla hauska ajaa.
Pitkäkyntisten pyörävarkaiden uhrina
Sanotaan, että jotta voisi tuntea itsensä todelliseksi vancouverilaiseksi, on jokaisen käytävä läpi ainakin kertaalleen paikallinen riitti pyörävarkauden uhriksi joutumisesta. Vain muutama viikko sitten kirjoitin minun ja Niinan mukavasta pyöräilykesästä uusilla sähköpyörillämme. Enpä arvannut tuota kirjoitusta laatiessani, että polkupyörämme varastettaisiin vain muutamaa päivää myöhemmin…