Edellisviikonlopun laskettelulomaamme Seattlessa seuraa nyt tulevana viikonloppuna sangen erilaiset tunnelmat, kun lennämme Niinan kanssa huomenna torstaina illasta Nevadan lämpöön, viettämään pitkää viikonloppua Las Vegasissa! Matkaamme ensimmäistä kertaa parin tunnin lentomatkan päässä sijaitsevaan Vegasiin ja ohjelmassamme on konsertti, hauska erikoistilaisuus sekä massiivisten kasinoiden ihmettelyä.
Elokuvateatterin äänentoisto soundbarilla
Olen omistanut uuden huippuluokan OLED-television nyt kolmen kuukauden ajan ja olen ollut ostokseeni äärimmäisen tyytyväinen. Television silmiähivelevä kuvanlaatu saa suupielet edelleen hymyyn, enkä ole havainnut minkäänlaisia OLED:iin yhdistettäviä ongelmia, kuten häivekuvaa tai kuvaelementtien palamista ruutuun. Olen toki ollut myös erittäin varovainen ja käytössäni ovat kaikki kuvansäästötoiminnot, jotka uudistavat televisionkuvan pikseleitä ongelmien ehkäisemiseksi.
Lumisade Capilano Canyonilla
Kaksi edellistä talvea ovat olleet Vancouverissa poikkeuksellisen talvisia. Ensimmäisenä talvena vancouverilaiset eivät olleet alkuunkaan valmistautuneita kunnon talveen, jota riitti kaupunkialueella loppujen lopuksi yli kuukauden ajan. Sittemin kaupunkilaiset ovat olleet valmistautuneita hyiseen talveen ja valmistautumisessa on ollut puutteita itse kaupunkien taholla, joilta on ajoittain loppunut jopa tiesuola kesken taistelussa talvea vastaan.
Herkuttelua Riverwayn golfkentällä
Tammikuisen Dine Out Vancouver -ruokailutapahtuman tämänvuotinen toinen ravintolamme sijaitsi poikkeuksellisesti täällä Burnabyssä. Vaikka tapahtuma yhdistetäänkin yleensä nimensä perusteella Vancouveriin ja metropolialueen hienoimmat ravintolat toki löytyv0ätkin itse kaupungista, osallistuu tapahtumaan kymmeniä ravintoloita myös esikaupunkialueella.
Wild Tale
Kiireisen joulusesongin jälkeinen tammmikuu on yleensä hiljaista aikaa ravintoloissa. Meillä täällä Vancouverissa näin ei kuitenkaan ole, sillä tammikuussa vietetään nyt jo 17. kertaa järjestettävää vuosittaista Dine Out Vancouver -tapahtumaa, jossa yli 300 ravintolaa houkuttelevat reilut 100 000 hyvän ruoan ystävää kokeilemaan metropolialueen uusimpia sekä jo paikkansa vakiinnuttaneita illallispaikkoja. 🙂