Notch 8

Tämänvuotinen kolmiviikkoinen Dine Out Vancouver päättyi eilen sunnuntaina ja ehdimme vielä viimeisenä päivän vierailemaan toisessa ravintolassa kahden viikon takaisen Coastin lisäksi. Sunnuntainen ravintola on nimeltään Notch 8 ja se sijaitsee Downtownissa viiden tähden Fairmont Hotel Vancouverin historiallisen hotellirakennuksen aulassa.

Jatka lukemista ”Notch 8”

 

Coast

Joka vuosi tammikuun lopulla järjestettävä Dine Out Vancouver on mukava tapahtuma, johon olemme osallistuneet aiempina vuosina. Viime vuonna tapahtuma meni meiltä jotenkin täysin ohitse, mutta tänä vuonna lisäsimme jo hyvissä ajoin kalenteriimme. Harmillisesti jouduimme kuitenkin perumaan ensimmäisen ravintolavarauksemme minun tultua kipeäksi, mutta nyt viikkoa myöhemmin otimme suunnaksemme Downtownissa sijaitsevan Coastravintolan.

Jatka lukemista ”Coast”

 

Brix

Viime kuussa päättyneen Dine Out Vancouver -ravintolatapahtuman kolmas ja viimeinen vierailemamme ravintola oli Yaletownissa sijaitseva Brix. Kyseinen ravintola on kerännyt paljon kehuja normaalista poikkeavalla sisutuksellaan, joka käsittää vanhan tiilirakennuksen sisätilan lisäksi myös jännän lasikatolla vuoratun pienen sisäpihan. Itse asiassa sisäpihasta tulee mieleen Berliini, jossa monet ravintolat sijaitsevat vanhojen asuinkortteleiden sisäpihalla. 😮

Jatka lukemista ”Brix”

 

ARC

Kuten viime viestissä mainittua, Vancouverissa on paraikaa menossa Kanadan suurin ravintolatapahtuma Dine Out Vancouver. Tarkoituksemme on vierailla tapahtuman aikana kolmessa kaupungin paremmassa ravintolassa ja eilen sunnuntaina oli vuorossa ravintola nimeltä ARC. Myös tämä täysin ravintola on ja se avasi ovensa vasta viime vuonna Downtownin pohjoisosassa sijaitsevan viiden tähden Fairmont Waterfront hotellin yhteyteen.

Jatka lukemista ”ARC”

 

Boulevard

Tammikuu on ravintoloilla yleensä hiljaista aikaa. Joulunaluksen juhlakausi on ohitse ja varsinaiseen turistikauteen on vielä matkaa. Kelitkin ovat vaihtelevia ja varsinkin tänä talvena sangen sateisia. Tähän rakoon osuukin loistavasti tammikuussa järjestettävä Dine Out Vancouver tapahtuma. Tähän Kanadan suurimpaan ravintolatapahtumaan osallistuu yli 200 Vancouverin alueen ravintolaa, jotka tarjoavat kolmen viikon ajan kolmeen hintaluokkaan sijoittuvia kolmen ruokalajin menuja. Hinnat ovat 18, 28 ja 38 dollaria hengeltä ja kalleimpaan hintaan jopa kaupungin hienoimmat ravintolat asettavat tarjolle luomuksiaan.

Jatka lukemista ”Boulevard”