Ihmisvilinää ja rakkaushotelleja Shibuyassa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Seuraava päivä valkeni ilahduttavasti poutaisena ja niinpä jatkoimme Tokion tutkimusta suuntaamalla kaupungin ehkä kiintoisimpaan kaupunginosaan Shibuyaan. Shibuya sijaitsee Harajukun eteläpuolella Lounais-Tokiossa ja on tunnettu nuorison kaupunginosana. Suurella alueella onkin paljon kauppakeskuksia ja tavarataloja, jotka ovat täynnä nuorille suunnattuja liikkeitä. Alueella sijaitsee myös valtavasti ravintoloita, peliluolia sekä karaokepaikkoja, mitkä tekevät siitä vilkkaan varsinkin ilta-aikaan.

Jatka lukemista ”Ihmisvilinää ja rakkaushotelleja Shibuyassa”

 

Fast Lane

Netin kautta vastaan tulevat viraalimainoskampajat voivat olla joskus todella hauskoja ja oivaltavia. Välillä niissä näkee tuttuja maisemiakin, kuten Volkswagenin Fastlane -kampanjassa, joka on kuvattu eripuolilla Berliiniä.

Alexanderplatzin metroasema

Jatka lukemista ”Fast Lane”

 

Koti hakukoneessa

Mistä tietää, että asuu kenties sangen keskeisellä paikalla? Esimerkiksi siitä, että saattaa bongata valokuvan omasta asunnosta sekä asuinalueestaan suuren hakukoneen taustakuvana. Kyseessä on Microsoftin Bing -hakupalvelusta, jonka taustakuviksi käyttäjät voivat lähettää ottamiaan kuvia (näin oletan). Kuva on otettu korkeasta DDR:n aikaisesta kerrostalosta noin 200m metriä meiltä.

Olen ympäröinyt kuvaan etelänpuoleiset ikkunamme (näkyvät tosin huonosti). Kuvasta käyvät myös hyvin ilmi lähiseudun maamerkit.

 

Paholaiskukkulan hylätty tutka-asema

Berliini on urbaanien löytöretkeilijöiden paratiisi, sillä kaupungista löytyy valtavasti hylättyjä paikkoja, joilla on mielenkiintoisia taustoja. Kenties yksi mystisimmistä paikoista on Länsi-Berliinissä Grunewaldin kaupunginosan pohjoispuolella sijaitseva ”paholaiskukkula” eli Teufelsberg. Tämä Berliinin korkein piste kohoaa noin 80 metriä ympäröivän maaston yläpuolelle ja on ympäri kaupunkia näkyvä maamerkki. Erityisesti katseen kiinnittävät kaukaa ihmeellisen muotoiset rakennukset kukkulan huipulla, jotka näyttävät etäältä palloilta jonkinlaisten siilojen katolla.

Jatka lukemista ”Paholaiskukkulan hylätty tutka-asema”

 

Kolmen maan rajalla Aachenissa

Olemme Niinan kanssa jo tovin tuumailleet, että nyt loppukeväästä on mukava keventää töiden rasittamia viikkoja tekemällä viikonloppuina päivän mittaisia matkoja tässä Nordrhein-Westfalenin maakunnan alueella. Tällaisella reissulla kävimme esimerkiksi viikko sitten lauantaina, kun lähdimme katsastamaan miltä näyttää noin 260 000 asukkaan Aachen. Kaupungin erikoisuus on, että se on Saksan läntisin kaupunki ja sijaitsee aivan Hollannin ja Belgian rajalla (Hollantiin on kaupungin keskustasta viisi kilometriä, Belgiaan kuusi).

Jatka lukemista ”Kolmen maan rajalla Aachenissa”