Black Friday

Torstaina oli amerikkalaisten vuoro viettää kiitospäivää, jota vietettiin täällä Kanadassa jo aiemmin lokakuussa. Tästä huolimatta myös meidän työpaikan ruokalassa tarjoiltiin torstaina kalkkunaa erilaisilla täytteillä, sillä kukapa ei rakastaisi viettää Thanksgiving Dayta kahdesti vuodessa! Kanadalaisesta näkökulmasta amerikkalaista kiitospäivää kiinnostavampi juhla on kuitenkin heti seuraavana päivänä vietettävä ostoshullun taivas ”musta perjantai” eli Black Friday.

Jatka lukemista ”Black Friday”

 

Vaalisirkus huipentuu

On kulunut jälleen neljä vuotta ja maailman [aseta tähän oma superlatiivisi] kansa valitsee jälleen itselleen johtajan. Puhun tietenkin Yhdysvaltojen presidentivaaleista, jotka käydään tänään tiistaina täällä rajan eteläpuolella. Sattumalta satun olemaan juuri paraikaa työmatkalla itärannikolla Bostonissa, Massachusettsin osavaltiossa, joka on ollut viime vuosina demokraattien hallitsemaa aluetta. Täällä Obama on vahvoilla ja saattaa korjata potin tälläkin kertaa.

Jatka lukemista ”Vaalisirkus huipentuu”

 

Sateinen halloween

Halloween on anglosaksisissa maissa sekä erityisesti Pohjois-Amerikassa joka vuosi lokakuun viimeisenä päivänä vietettävä erittäin suosittu juhlapäivä. Juhlan nimi tulee pyhäinpäivän aatosta (All Hallows’ Eve), sillä perinteisesti Suomessakin vietettävä pyhäinpäivä on ollut heti seuraavana (marraskuun ensimmäisenä) päivänä. Halloween pohjautuu alunperin kelttiläisten kansojen talven alkamiseen, jolloin tämän maailman ja yliluonnolliset maailman rajat katoavat luonnon kuihtuessa syksyllä ja talven alkaessa. Keltit uskoivat, että rajojen katoaminen saa henget ja muut tuonpuoleisen asukkaat liikkeelle, minkä vuoksi asumusten lähistöllä poltettiin kokkoja pahojen henkien karkottamiseksi.

Jatka lukemista ”Sateinen halloween”

 

Thanksgiving Day

Maanantaina vietettiin Kanadassa Thanksgiving Dayta eli kiitospäivää. Kyseessä on lähinnä Kanadassa ja Yhdysvalloissa vietettävästä juhlapäivästä, jota juhlitaan Kanadassa lokakuun toisena maanantaina ja Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina. Juhlapäivä periytyy 1600-luvulla Amerikan mantereelle saapuneilta eurooppalaisilta uudisasukkailta, jotka viettivät syksyisin sadonkorjuujuhlia kiittääkseen taivaallisia voimia onnistuneesta sadosta. Koska Kanada sijaitsee maantieteellisesti pohjoisempana ja täällä sato korjataan yleensä hieman etelänaapuria aiemmin, vietetään päivää maissa eri aikaan. Syynä ovat myös vuosien varrella tehdyt lukuisat juhlapäiväuudistukset, jotka ovat lykänneet Yhdysvaltojen kiitospäivän marraskuun puolelle.

Jatka lukemista ”Thanksgiving Day”

 

Rajashoppailussa ennätyslukemat

Kanada on maailman toiseksi suurin valtio, jonka 35-miljoonainen väestö on pakkautunut sangen tiiviisti maan etelälaidalle Yhdyvaltojen rajan tuntumaan. Väestöstä 80% asuu 150km etäisyydellä rajasta ja lopuistakin suurin osa vain hieman kauempana, lähinnä Calgaryssä ja Edmontonissa. Tässä valossa ei olekaan ihme, että kanadalaiset käyvät suurin joukkoin rajan yli halvempien ostosten perässä. Tilastojen mukaan keskimääräinen hintaero maiden välillä on noin 14% luokkaa ja sekin on kaventunut merkittävästi vuoden takaisesta noin 20% lukemasta. Kuitenkin tietyissä tuoteryhmissä kuten elektroniikassa, polttoaineessa, vaatteissa ja ruoassa erot ovat merkittävät ja joitain tuotteita saa jopa puolet halvemmalla jenkkilän puolelta. Erotuksen houkuttelemana kanadalaiset kantavatkin vuodessa rajan yli rahaa jopa 20 miljardin dollarin arvosta. Se tekee noin 570 dollaria jokaista kanadalaista kohden.

Jatka lukemista ”Rajashoppailussa ennätyslukemat”