Telttaviikonloppu Harrison Lakella

Vancouverista noin sata kilometriä itään sijaitseva Harrison Hot Springs on pieni 1500 asukkaan taajama upealla paikalla. Kylä sijaitsee 60 kilometriä pitkän Harrison Laken eteläpäässä ja on suosittu vierailukohde kaupunkilaisille. Talvella järveä ympäröiviä vuoria koristavat valkoiset lumihuiput ja kesällä kylän edustan hiekkarannat valloittavat sadat auringonpalvojat. Kylä on myös tunnettu nimessään olevista kuumista lähteistä, joiden lämmöstä voi nauttia julkisessa kylpylässä sekä fiinin hotellin yhteydessä vuoden ympäri.

Jatka lukemista ”Telttaviikonloppu Harrison Lakella”

 

Berliinin kesäkeitaat

Sääennusteiden mukaan Berliinissä odotetaan ensi viikosta todella helteistä ja elohopea saattaa kohota jopa 37 asteeseen. Yli 35 asteen helteet eivät ole Saksan pääkaupungissa kesäaikaan harvinaisia ja vaikka uudisasunnoista löytyykin usein ilmastointi, on se silti monissa kodeissa harvinaista herkkua. Siksi kesä onkin monissa berliiniläiskodeissa tuskaista aikaa, asuntojen muuttuessa kuumiksi pätseiksi. Miten berliiniläiset sitten selviävät kuumuudesta?

Jatka lukemista ”Berliinin kesäkeitaat”

 

Kesämatkailua Suomessa

Kaukana kotoa asuttaessa lomasuunnitelmia on usein runsaasti, mutta itse lomaa vähän. Vierailut Suomessa joutuukin usein rajoittamaan vain yhteen vuodessa, sillä lomaa haluaa viettää myös muualla kuin Suomessa. Tilanne oli eri Berliinissä, josta käsin oli mahdollista käydä Suomessa vaikka lyhyellä viikonloppureissulla, mutta täältä Kanadasta käsin tällainen ei ole mahdollista. Niinpä olemmekin vierailleet Suomessa lähes poikkeuksetta jouluisin ja joinain vuosina minulta on jäänyt sekin matka välistä.

Jatka lukemista ”Kesämatkailua Suomessa”

 

Metsäpalokauden huipentuma

Kesät ovat olleet täällä länsirannikolla viime vuosina rutikuivia, kun yleensä heinäkuusta syyskuun loppuun ulottuvalla kolmen kuukauden jaksolla saadaan sadetta ehkä muutaman kerran. Vaikka kuiva kausi onkin länsirannikolla sangen tyypillinen, on kesän metsäpaloista muodostunut viime vuosina erittäin vakavia ja paksusta kaiken sisäänsä kietovasta savusta on tullut ongelma rannikko-osavaltioiden alueella.

Jatka lukemista ”Metsäpalokauden huipentuma”

 

Blogi kesätauolla

Blogini 12-vuotisen historian aikana en muista julistaneeni aiemmin virallista kesätaukoa, vaikka kesä onkin ajanjakso jolloin motivaatio istua tietokoneen äärellä on kaikkein pienimmillään. Viime viikkoina lukijani ovat saaneet kuitenkin huomata, että tänä kesänä meillä pitää kiirettä ja kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Osasyy tähän on ollut tyypillinen kesästä nauttiminen, mutta tänä kesänä meilla on myös käynnissä monenlaista kuviota.

Jatka lukemista ”Blogi kesätauolla”