Keväisiä polkuja

Kevättä on nyt ilmassa kaikkialla ja kaiken viimeiaikaisen laskettelun lomassa kävimmekin Niinan kanssa lauantaina tämän vuoden ensimmäisellä vaelluksellamme. Lyhyt, noin viiden kilometrin reittimme kulki Mount Seymourin laskettelukeskukselle johtavalta tieltä sisälle ympäröivään metsään ja pitkin kuuluisaa Baden-Powell Trailia pitkin kohti Deep Covessa sijaitsevaa Quarry Rockia. Olemme vierailleet tällä kivellä jo aiemminkin, mutta emme ole vaeltaneet sinne koskaan kyseistä polkua pitkin.

Jatka lukemista ”Keväisiä polkuja”

 

Maaliskuista laskettelua Whistlerissä

Kevät on kiintoisaa aikaa Vancouverissa. Kaupungissa lämpötila kohoaa päivisin jo +15 asteen tienoille ja ylikin, ja kukat kukkivat kaikkialla kirkkaina ja puiden lehdet aukeavat joka päivä yhä enemmän. Kuitenkin samaan aikaan vuorilla on vielä täysi talvi ja yleensä juuri maaliskuu on se kaikkein lumisin kuukausi.

Jatka lukemista ”Maaliskuista laskettelua Whistlerissä”

 

Petolintujen hoitokeskus sekä vilkas pikkukenttä

Kevät tekee vauhdilla tuloaan ja täällä Vancouverissa useiden puiden lehdet ovat olleet hiirenkorvalla jo reilun viikon ajan. Kauniin lauantain kunniaksi päätimme lähteä Niinan kanssa pienelle retkelle Deltaan, jossa sijaitsee meitä jo tovin kiehtonut petolintujen kuntoutuskeskus O.W.L.

Jatka lukemista ”Petolintujen hoitokeskus sekä vilkas pikkukenttä”

 

Aikainen kevät

Viime vuonna en tehnytkään kirjausta kevään tulosta ja lehtien ilmestymisestä puuhun, mutta kahtena aiempana vuotena pistin päivän ylös: huhtikuun 4. (2013) ja huhtikuun 11. päivä (2012). Tänä vuonna kevät onkin peräti pari viikkoa etuajassa, sillä tänään 20. maaliskuuta ensimmäiset lehdet ovat avautuneet keskustan puihin. Loputkin puut seurannevat lähiviikkoina, sillä hiirenkorvia on joka puolella.

Koko mennyt talvi on ollut hyvin lauha ja sateinen, mikä on auttanut kevään aikaista tuloa. Maaliskuun alun kaksi aurinkoista viikkoa saivatkin puihin vauhtia ja tämän viikon sateet sitten viimeistelivät urakan. Tulevana viikonloppuna onkin mukava katsella joka päivä entisestään vihertyvää kaupunkia. 🙂

 

Itärannikon Snowmageddon

Kuluva talvi on ollut vähintäänkin poikkeuksellinen. Täällä länsirannikolla Pineapple Express on tuonut koko talven lämpimiä kaatosadeaaltoja tyyneltä valtamereltä, mikä on varmistanut ettei paikallisille vuorille ole päässyt kertymään oikeastaan ollenkaan lunta, poikkeuksena lähinnä talven aikana hätäiset viisi metriä lunta saanut Whistler. Tällä viikolla kaunis kevätaurinko on sekoittanut luontoa entisestään ja Vancouverissa muun muassa kirsikkakukkapuut ovat monin paikoin puhjenneet kukkaan kevään saavuttua noin kaksi kuukautta etuajassa. 😮

Jatka lukemista ”Itärannikon Snowmageddon”