Syysulkoilua ja jättikurpitsoja

Kanadassa vietettiin viime viikonloppuna jokavuotista kiitospäivän pitkää viikonloppua. Viime vuosia sateisemman syyskuun jälkeen lokakuu on alkanut sangen aurinkoisessa säässä ja varsinkin viime viikon lauantaina keli oli mitä loistavin lähteä ulkoilemaan. Kelin innoittamana päätimmekin Niinan kanssa suunnata Maple Ridgen suunnalle, jossa sijaitsee kauniin vehreä Kanaka Creek Regional Park.

Jatka lukemista ”Syysulkoilua ja jättikurpitsoja”

 

Let’s go Vancouver

Syystalvinen pimentyvien iltojen suurkaupunki on tunnelmallinen paikka asua ja elää. Vaikka syksy tarkoittaakin täällä länsirannikolla sateisia ilmoja sekä synkkiä päiviä, tarkoittaa se samalla myös raikas luontoa, kauniita pilvimuodostelmia vuorten rinteillä sekä tuoreita lumihuippuja lähivuorilla.

Netissä vastaan tullut hyvin kokoon leikattu video syksyisestä Vancouverista välittää erinomaisesti tätä ajankohtaista tunnelmaa ja on ehdotomasti katsomisen arvoinen.

 

Kultainen aamunkoitto

Kun syksyinen kylmä sade vihmoo ulkona ja rummuttaa koko yön ikkunoita, saattaa moni tahtoa jäädä aamulla punkan pohjalle, peiton alle lämpimään. On kuitenkin syytä olla innoissaan, sillä edellisyön sade antaa odottaa, että aamu saattaa koittaa kauniissa sadepilvisissä maisemissa. Jos vain pilven antavat sopivasti tilaa, saattaa vuorten takaa nouseva aurinko värjätä koko maiseman kultaisella aamunkoitolla. 😛

Jatka lukemista ”Kultainen aamunkoitto”

 

Haaksirikkoinen Tofino

Viime viikon perjantaille osunut kaatuneiden muistopäivä tarkoitti että alkamassa olisi pitkä viikonloppu. Niinpä pakkasimmekin Suomen vieraamme kanssa tavarat autoon ja otimme suunnaksi tyynenmeren rannikolla sijaitsevan suosikkipaikkamme Tofinon. Tämä pieni rannikkokylä on meille tuttu kahdelta aiemmalta viikonloppulomaltamme, mutta kyseessä olisi ensimmäinen kertamme marraskuussa, joka on vuosittaisen myrskykauden aikaa. Ennusteessa olikin myrskyisää säätä, joten olimme innoissamme tiedossa olevista tyrskyistä!

Jatka lukemista ”Haaksirikkoinen Tofino”

 

Lupaus La Niñasta

Nykyisin on vaikea ennustaa tulevan talven säätä, sillä ilmastonmuutos on tehnyt jokaisesta vuodesta niin erilaisen. Vuoden 2013 talvi oli täällä länsirannikolla katastrofaalisen huono, mutta viime vuoden lämpimäksi pelätty El Niño talvi olikin yksi lumisimpia vuosiin ja esimerkiksi Whistlerissä nautittiin koko talvi eeppisistä lumimääristä, joissa  riitti ihmeteltävää vielä kesälläkin.

Jatka lukemista ”Lupaus La Niñasta”