Viisi vuotta Kanadassa

Tällä viikolla muistimme, että meillähän tulee täyteen jälleen yksi vuosi täällä Kanadassa. Mennyt vuosi olikin jo viides vuosi Kanadassa, mikä on kiintoisa tieto siinä valossa, että asuimme Saksassa yhteensä 5,5 vuotta ennen muuttoa Kanadaan. Näin ollen Kanadasta tulee tänä syksynä meille Saksaa pidempi seikkailu, mitä on jotenkin vaikea käsittää, sillä aika Saksassa tuntuu edelleen henkisesti niin paljon Kanadaa pidemmältä.

Jatka lukemista ”Viisi vuotta Kanadassa”

Kanada lisää maahanmuuttoa

36 miljoonan asukkaan Kanada on ollut aina maahanmuuttajien maa ja esimerkiksi Torontossa sekä Vancouverissa ei-kansalaisten (mihin mekin lukeudumme) määrä ylittää jo puolet kaupunkien väestöstä. Todellinen monikulttuurisuus onkin yksi ensimmäisiä asioita, jonka Kanadaan saapuva huomaa ja esimerkiksi täällä länsirannikolla Aasiasta tulleiden määrä on todella huomattava.

Jatka lukemista ”Kanada lisää maahanmuuttoa”

Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla

Elokuun 31. päivä 2006 – päivälleen kymmenen vuotta sitten. Se on minulle ja Niinalle merkittävä päivämäärä, sillä se on hetki jolloin jätimme Suomen taaksemme ja lähdimme maailmalle. Matkaan lähdettiin vain kaksi matkalaukkua mukana, ajatuksena palata jouluksi kotiin. Kumpikaan ei olisi voinut tuolloin edes aavistaa, että matkasta muodostuisikin yli vuosikymmenen mittainen elämämme seikkailu!

Jatka lukemista ”Elämämme seikkailu – 10 vuotta maailmalla”

Tulikuumana hohkaava talous

British Columbialla pyyhkii tällä hetkellä erittäin hyvin. Yli 4,7 miljoonan asukkaan provinssin talous kasvaa jo kolmatta vuotta huimaa vauhtia kaikilla ekonomisilla mittareilla mitattuna. Rakennusteollisuudessa vallitsee tällä hetkellä melkein täystyöllisyys, mitä ajaa Vancouverin asuntomarkkinoiden viimeiset kaksi hullua vuotta. Käynnissä on myös useita suuria infrahankkeita, kuten uusi Evergreen-linja sekä suunnitelmissa oleva jättimäinen George Massey Bridge. Myös korjausrakentaminen sekä remontointi ovat nyt monien mielessä ja monin paikoin onkin vaikea löytää työmiehiä työmaille.

Jatka lukemista ”Tulikuumana hohkaava talous”

Työttömyysturva Kanadassa

Osana juuri päättynyttä sapattiani tulin myös tutustuneeksi Kanadan työttömyysturvajärjestelmään. En ole ollut koskaan työttömänä, joten minulla ei ole ollut tarkkaa käsitystä erilaisista etuisuuksista, niiden määristä tai kestoista. Vakituisessa työssä vuosia olleena olen kuitenkin joka vuosi maksanut Employment Insurance (EI) nimellä tunnettuun kansalliseen työttömyysjärjestelmään maksuja, jotka vähennetään automaattisesti kaikkien kanadalaisten työntekijöiden palkasta.

Jatka lukemista ”Työttömyysturva Kanadassa”