Vancouver luopuu tietulleista

British Columbiassa pidettiin toukokuussa provinssivaalit, joissa vallan kahvassa 16 vuotta ollut liberaalipuolue menetti vallan täpärimmällä mahdollisella vain yhden paikan erolla Uuden demokraattisen puolueen sekä vihreiden muodostomalle hallituskoalitiolle. Vaikka älyttömän ärsyttävän Christy Clarkin tippuminen provinssin johdosta olikin ilahduttava asia, huolestuttaa uusi hallinto meitä kaikenlaisesta kehityksestä kiinnostuneita.

Aivan ensi töikseen uusi hallitus nimittäin asetti aiemman liberaalihallituksen voimakkaasti ajaman ja vain muutama kuukausi ennen vaaleja virallisesti rakentamaan aloitetun peräti 3,5 miljardin dollarin George Massey Bridgen silta- ja tiehankkeen epämääräiseen limbotilaan, jossa projekti on tällä hetkellä. Hanketta ei ole vielä virallisesti peruttu ja valmistelutöitä jatketaan edelleen jo sovittujen urakkasopimusten mukaisesti, mutta töpseli voidaan vetää seinästä poliittisella päätöksellä kalliista sopimusrikkomuksistakin huolimatta.

George Massey Bridge on nyt kysymysmerkki

Näin kävi eilen toisaalla, kun uusi hallitus toteutti yhden vaalilupauksistaan ilmoittamalla, että se poistaa tietullit kaikilta Metro-Vancouverin silloilta vain viikon päästä. Käytännössä tämä tarkoittaa vuonna 2012 valmistunutta 10-kaistaista Port Mann Bridgeä sekä 2009 valmistunutta kuusikaistaista Golden Ears Bridgeä, jotka ovat alueen ainoat tietullitetut sillat. Näistä varsinkin Port Mann Bridgen tullimaksu on ollut monen autoilijan hampaankolossa alusta saakka ja typerimmät kuljettajat ovat siirtyneet jopa käyttämään muita vielä ilmaisia siltoja, ruuhkauttaen ne erittäin pahasti.

Golden Ears Bridgestä tulee ilmainen

Henkilöautolta Port Mann Bridgen ylittäminen maksaa $3.15 per kerta, minkä olemme maksaneet asiaa edes ajattelematta kymmeniä kertoja. Osin juuri ihmisten lapsellisen boikotin vuoksi uuden supersillan liikennemäärät ovat jääneet jonkin verran alkuperäisistä ennusteista, joskin määrät ovat jatkuvasti kasvaneet ja tänä vuonna yltäneet aiemman 5-kaistaisen tullittoman ja aina ruuhkaisen sillan noin 128 000 päivittäiseen ylitykseen. Viime kesänä Port Mann Bridgellä nähtiin jopa 140 000 ylitystä, kun lähellä sijaitseva 4-kaistainen vanha ja huonokuntoinen Pattullo Bridge oli korjauksessa suuren osan kesästä.

Siltatullit ovat aiheuttaneet närää

Elektroninen tullitägi on kohta tarpeeton

Suurista liikennemääristä huolimatta uusi silta on kuitenkin tehnyt ensimmäisinä vuosinaan tappiota, sillä noin 2,46 miljardin dollarin megahankkeen lainakulut ovat olleet alussa suuret. Tämä ei ole kuitenkaan tullut minään yllätyksenä ja alkuvuosien tappio on sisältynyt taloussuunnitelmaan alusta saakka. Silti media on jaksanut sitkeästi väittää hanketta epäonnistuneeksi. Nykyajan tyypilliseen epärehelliseen uutisointiin on myös kuulunut väittää hintalapun olevan pelkälle sillalle, vaikka oikeasti siihen sisältyy yli 37 kilometriä uutta 8-kaistaista moottoritietä suurine eritasoliittymineen, joka on ollut ilmainen ajaa.

820 miljoonan silta

Sillan osuus koko hinnasta oli noin 820 miljoonaa ja tullien kanssa se maksaisi koko miljardihankkeen takaisin vuoteen 2050 mennessä, jonka jälkeen tullit poistettaisiin. Näin on menetelty Vancouverin alueella kaikkien aiempienkin siltahankkeiden kanssa jo vuosikymmenien ajan, poikkeuksena ehkä ainoastaan 1986 valmistunut Alex Fraser Bridge, jolla tietulleja ei ole koskaan ollut.

Alex Fraser Bridge on ollut aina ilmainen

Nyt kun tietullit poistetaan poliittisten pisteiden vuoksi, tulee se aiheuttamaan suuren ongelman tulevien hankkeiden rahoitukselle. Jos tietullit ovat poissa kysymyksestä, on George Massey Bridgen rakentaminen erittäin epätodennäköistä. Päätös ajaa myös metropolialueen liikenneyhtiö Translinkin hankalaan asemaan, sillä se menettää Golden Ears Bridgestä saamansa tulot, mutta silta pysyy edelleen sen hoidettavana. Yhtiö on kärsinyt jo pitkään rahoitusongelmista, kun vuonna 2015 metropolin asukkaat äänestivät Christy Clarkin huonosti junailemassa poliittisesti värittyneessä kansanäänestyksessä Translinkin rahoitukseen suunniteltua pientä veroa vastaan. Rahoitus on ollut siitä saakka epävarmalla pohjalla, kun kunnat ja provinssi ovat pallotelleet kuumaa perunaa toisilleen ja liittovaltion hallinto on pysynyt asiassa täysin hiljaa.

Ongelma on kuitenkin kiireellinen, sillä romahdusvaarassa olevien George Massey Tunnelin sekä Pattullo Bridgen korvaavat hankkeet ja esimerkiksi Skytrainin jatkaminen kohti UBC:n yliopistoa ovat nyt kovin epävarmalla pohjalla. On myös sanomattakin selvää, että nyt poistuvien tullitulojen menetys korvataan provinssin kassasta eli veronmaksajien rahoilla.

Milläs rahalla Pattullo Bridge nyt korvataan?

Vaikka koko homma vaikuttaakin tällä hetkellä pattitilanteelta, voi tilanteeseen kuitenkin löytyä ratkaisu, mikä ei kuitenkaan miellytä ketään. Suomen tapaan myös Vancouverissa on puhuttu jo pitkään jonkinlaisesta autoilumaksusta, jota maksaisivat kaikki autolla ajavat – siis nykyisen bensaveron ja muiden maksujen lisäksi. Tästä maksusta (oikeammin verosta) voi tulla vielä kalliskin kulu alueella, jossa ihmisten on pakko ajaa pitkiä matkoja äärettömän kalliiden asuinkustannusten vuoksi. Näyttääkin siltä, että päätöksen juhlinta saattaa jäädä hyvinkin lyhytaikaiseksi ja lopulta kaikki maksavat enemmän.

Autoilijana tämä tietysti ärsyttää ja ajatus kilometripohjaisesta maksusta suorastaan puistattaa, vaikka itse olisimmekin varmasti asiassa vähiten siitä kärsiviä, koska asumme lähellä työpaikkojamme. Itse olisin silti maksanut mieluusti siltojen ylityksestä jatkossakin enkä siten nauti nyt koittavasta hetkellisestä ”ilmaisuudesta”.

(Yhteensä 364 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.