Dortmund jälleen mestariksi

Dortmundin jalkapallojoukkue Borussia Dortmundilla (BVB) on takanaan monia vaikeita vuosia ja alla on ollut ajoittain jopa putoamisuhka Bundesliigasta. Kuitenkin viime vuosina joukkue on löytänyt pelinsä ja esimerkiksi viime vuonna meni kaikki nappiin ja kaupunki saavutti seitsemännen Bundesliigan mestaruutensa. Kahdeksatta ei tarvinnut odottaa pitkään, sillä lauantaina BVB uudisti mestaruutensa voittamalla kotonaan Mönchengladbachin komeasti 2-0. Voitto merkitsi että BVB:n ero liigassa toisena olevaan Bayern Müncheniin venähti kahdeksaan pisteeseen, mitä ei ole mahdollista saavuttaa enää kahden viimeisen pelikierroksen aikana.

Uutisten mukaan riemu Dortmundissa repesi välittömästi ottelun päätyttyä ja stadionin lähellä ammuttiin lukuisia ilotulitteita. Joukkueen väreillä koristeltuja autoja ajeli pitkin katuja yötä myöden tööttäillen ja kaupungin terassit pullistelivat iloisia juhlijoita. Tuhannet ihmiset kokoontuivat Innenstad-Nordin alueella sijaitsevalle Borsigplatzin aukiolle, jossa mestaruutta juhlittiin viimekin vuonna. Saksalaisissa nettilehdissä nähtyjen kuvien ja videoiden mukaan ihmiset olivat hyvin iloisia kauniin lauantai-illan keskellä mestaruutta juhliessaan.

Mestaruusjuhlintaa stadionilla ottelun päätyttyä

Berliinin oma Hertha BSC nousi täksi kaudeksi takaisin Bundesliigaan, mutta joukkueen peli ei siitä huolimatta ole kulkenut kummoisesti. Lauantaina joukkue kärsi kotonaan karvaan tappion liigajumbo Kaiserslauternille lukemin 1-2. Kyseessä oli oikea jumbojen mittelö, sillä Hertha on liigassa toiseksi viimeisenä. Onkin sangen mahdollista, että joukkue palaa jälleen ensi kaudeksi alempaan liigaan hakemaan teräänsä.

(Yhteensä 213 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Dortmund jälleen mestariksi”

  1. Bundesliigan kausi päättyi virallisesti eilen ja mestariksi jo kaksi viikkoa aiemmin kruunattu Dortmund päätti kautensa kotonaan komeaan 4-0 voittoon Freiburgista. Dortmund hävisi kauden aikana vain kolme ottelua ja ylsi ennätykselliseen 81 pisteeseen.

    Yhtä hyvin ei päättynyt Berliinin Hertha BSC:n kausi. Bremenistä irtosi kyllä lauantaina 2-3 voitto, mutta lopullinen liigasijoitus oli kolmanneksi viimeinen.

     
  2. En ole kummoinenkaan jalkapallofani, mutta silmääni pisti kiintoisa Borussia Dortmundiin liittyvä uutinen eiliseltä. Sen mukaan Dortmund koki eilen lauantaina ensimmäisen tappionsa yli vuoteen. ❗ Peräti 31 ottelua kestänyt voittoputki katkesi viimein eilen 2-3 tappioon HSV Hamburgia vastaan Dortmundin kotikentällä Signal Iduna Parkilla. Melkoinen saavutus tiimiltä välttää tappio yli vuoteen ja eipä siis ihme että viime vuosi toi mestaruuden. Saapa nähdä miten kovassa kunnossa joukkue tänä vuonna on ja tulisiko peräti kolmas mestaruus putkeen. Siihen on vielä matkaa, kun kausi on vasta alussa. Keväällä näemme. 😀

     

Vastaa käyttäjälle Klaus Johansson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.