Budjetti reilusti plussalla

Samaan aikaan kun Suomi velkaantuu vauhdilla ja valtiontalous on miljardeja miinuksella, menee Kanadalla taloudellisesti hyvin. Työllisyystilanne maassa on vahva ja kehittyy parempaan suuntaan, ja varsinkiin Länsi-Kanadan provinsseilla menee kaikilla talouden mittareilla todella hyvin. Luokan priimus on tietenkin öljytuloista elävä Alberta, mutta myös British Columbian talous on vahvassa kunnossa.

Provinssin talousministeri Michael de Jongilla olikin tiistaina ilo kertoa mediassa, että vuosien 2014-2015 välinen fiskaalivuosi tulee näillä näkymin olemaan mukavat 266 miljoonaa dollaria plussan puolella. Lukema on peräti 82 miljoonaa suurempi kuin on aiemmin arvioitu.

Syynä arvion tuntuvaan korotukseen on provinssin verokertymän lisääntyminen 515 miljoonalla dollarilla aiemmin arvioidusta. Vaikka myös menot ovat kohonneet peräti 433 miljoonaa arvioidusta (muun muassa arvioitua kalliimpien metsäpalojen torjuntakustannusten sekä mahdollisten tulvavahinkojen estämisen vuoksi, tullaan lukemat yhteen ynnättynä jäämään reilusti plussan puolelle. Veronmaksajien kontolle joudutaankin ottamaan tänä vuonna peräti 785 miljoonaa dollaria vähemmän lainaa, kun aiemmin oli arvioitu. 😮

Provinssin talous tulee myös jatkamaan vahvalla kasvulinjalla. Tämän vuoden bruttokansantuotteen kasvun ennustetaan olevan 1,9 prosenttia ja kahden seuraavan 2,3 ja 2,5 prosenttia. Nämä ovat lukemia, mistä Euroopan hallitukset voivat tällä hetkellä vain unelmoida. Vahvojen talouslukemien vuoksi onkin täysin varmaa, että British Columbian luottoluokitus tulee säilymään parhaassa kolmen AAA:n luokassa.

Talouskasvu on tietysti mukava asia ja sen huomaa ympäröivässä arjessakin. Vancouverissa rakennetaan tälläkin hetkellä valtavasti, tänne muuttaa paljon ihmisiä ja avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä etenkin hyväpalkkaisella IT-alalla runsaasti. Toki joillain talouden sektoreilla on ongelmia täälläkin, mutta yleisesti ottaen British Columbialla ja meillä bristishcolumbialaisilla menee hyvin, mikä on tietysti todella mukavaa. 🙂

(Yhteensä 300 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Budjetti reilusti plussalla”

  1. BC:n budjetti päätyi sitten peräti 1,68 miljardia dollaria plussan puolelle. BC onkin tällä hetkellä Kanadan talouden veturi kun aiempi ihmelapsi, öljyrikas Alberta, ihmettelee raakaöljyn alhaisen hinnan aiheuttamaa tulojen romahdusta.

     

Vastaa käyttäjälle Klaus Johansson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.