Tornado Vancouverin maaperällä

Vuorten ympäröimä Vancouver on harvoin äärimmäisen sään kohteena ja esimerkiksi ukkonen on kaupungissa kohtuullisen harvinainen vieras. Syksyisin tyyneltämereltä saapuu kuitenkin voimakkaita syysmyrskyjä, jotka kaatavat puita ja vaurioittavat rakennelmia, kuten White Rockin kuuluisan laiturin katkeaminen joulukuun 2018 myrskyssä. Nämä sääilmiöt kalpenevat kuitenkin kaikki lauantaina kaupunkiin iskeneen äärimmäisen harvinaisen tornadon rinnalla.

Äärimmäisen harvinainen tornado

Iltapäivällä noin viiden aikaan Vancouverin lentokentän edustalla havaittiin merellä muodostuva ja nopeasti pohjoiseen liikkuva vesipyörre (eng. waterspout). Environment Canada on vahvistanut että pyörteen tuulet ovat yltäneet alimman EF0-luokan tornadoksi, jossa tuulen nopeudet ovat rapsakat 90-110 km/h. Pyörre liikkui nopeaa vauhtia pohjoiseen, kohti Vancouverin kaupunkia, jonne annettiin nopeasti poikkeuksellinen tornadovaroitus.

Vesipyörre lentokentän taustalla

Hurjaa kuvamateriaalia

Tornado ei päässyt kuitenkaan kaupunkiin saakka, sillä se törmäsi University of British Columbian niemeen, kaataen siellä puita ja aiheuttaen tuhoa ennen haihtumistaan vain noin kymmenen minuutin jälkeen. Näin ollen itse kaupunki välttyi tuhoilta ja uhalta, johon kukaan täkäläinen ei ole lainkaan valmistautunut.

Poikkeuksellinen sääilmiö

Puolen tunnin mittainen poikkeuksellinen tapahtuma meni meiltäkin täysin ohitse siitäkin huolimatta, että asunnostamme näkee suoraan lentokentän takana olevalle merelle. Olin itse tuohon aikaan Fionan kanssa kävelyllä ja muistan ukkosen jyrähtäneen kahdesti jossain etäällä, minkä on täytynyt liittyä kyseiseen myrskyrintamaan.

Tornado meren yllä

Tornadot ovat Vancouverissa äärimmäisen harvinainen ilmiö, mutta eivät silti täysin tavattomia. Lauantain pyörre on järjestyksessään viides alueella koskaan havaittu tornado, kolmen aiemman EF0-luokkaan kuuluneen pyörteen iskeydyttyä New Westminsteriin vuonna 1954, Stevestoniin vuonna 1964 ja Port Moodyyn vuonna 1988. Pitt Meadowsiin vuonna 1991 iskenyt tornado on historian ainoa EF1-luokan pyörre, jossa tuulten voimakkuus on yltänyt peräti 180 km/h lukemaan!

Historian viisi tornadoa

Jälkikäteen harmittaa, että näin poikkeuksellinen asia meni meiltä täysin ohitse. Nettiin ladatut sumeat kännykkäkuvat ja videot kertovat kuitenkin poikkeuksellisen sääilmiön todellakin tapahtuneen ja meno näyttää olleen tilanteen ollessa käynnissä melko pelottava.

(Yhteensä 79 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.