Spanish Banksin kuumat hiekkarannat

Vaikka Vancouver onkin tyynenmeren rantakaupunki, ei kaupunkia tunneta laajoista hiekkarannoista. Käsitys on kuitenkin aavistuksen väärä, sillä Downtownin niemen länsipäässä sijaitseva English Bay ja sen kaksi uimarantaa tarjoavat kuuluisan merimaiseman sekä hiekkaiset rannat, joilla uskaliaimmat voivat pulahtaa viileään mereen.

Upeiden auringonlaskujen English Bay

English Bay on kuitenkin suurkaupungin kokoon nähden sangen pieni ja kesäaikaan ihmisiä täynnä, joten rantapäivästä haaveilevan kannattaakin suunnata sen sijaan Vancouverin todellisille hiekkarannoille Kitsilanoon ja West Point Greyn hienostoalueelle. Näitä kahta asutusaluetta yhdistää yhteensä neljä kilometriä pitkä suuri hiekkasärkkä nimeltä Spanish Banks, joka vetää kesäpäivänä puoleensa tuhansia auringonpalvojia.

Suosittu Kitsilano Beach

Vaikka kaupungin edustan Burrard Inlet onkin pohjoisrannaltaan kallioinen ja jopa toistasataa metriä syvä, on lahden eteläranta hyvin matala. Vancouverin sangen voimakkaan vuoroveden ollessa alimmillaan, paljastuu matalan rantaveden alta jopa kaksisataa metriä leveä ja useita kilometrejä pitkä hiekkainen merenpohja, joka muodostaa valtavan yhtenäisen hiekkarannan.

Kilometrien verran rantaviivaa

Uiminen on mahdollista ainoastaan hiekkasärkän itäisimmissä osissa Jericho ja Locarno Beachin alueella, Spanish Banksin kolmen läntisen osan soveltuessa parhaiten auringonottoon sekä picnicpäivän aktiviteetteihin. Matala ranta on myös erinomaista aluetta skimmaukseen sekä leijalautailuun, jotka ovat molemmat Vancouverissa suosittuja lajeja.

Kesäpäivän aktiviteetteja

Pitkältä hiekkarannalta aukeaa kerrassaan upea maisema Burrard Inletin ylitse North Shoren vuorille, jotka kohoavat ylväinä merestä, juurellaan West Vancouverin sekä North Vancouverin kaupungit. Itäistä maisemaa hallitsee puolestaan itse Vancouver, jonka pilvenpiirtäjät kohoavat viime vuosien rakennusbuumin avustamana yhä korkeammalle, luoden upean kaupunkisiluetin.

Maisema Vancouverin suuntaan

Rantapäivä urbaanilla taustalla

Maailman luokan siluetti

Mahtavien maisemiensa vuoksi Spanish Banks onkin suosittu päiväretkikohde, jonne on helppo saapua autolla tai pyörällä. Rantatien varressa olevat parkkipaikat täyttyvät kuitenkin kesällä aikaisin, eikä pysäköinti lähialueiden asuinkaduilla ole suositeltavaa, sillä alue on tunnettu erittäin herkästä väärinpysäköityjen autojen hinaamisesta, jonka kohteeksi saattaa joutua kiireisimpinä päivinä jopa satoja autoilijoita.

Parkkipaikka maisemalla

Meillekin Spanish Banks on lähellä sydäntä ja sinne tulee lähdettyä aurinkoisina kesäpäivinä, joita on riittänyt tänä kesänä erityisen runsaasti. Alueella tulee myös vierailtua vieraiden kanssa, jotka arvostavat sen hienoja maisemia rantakioskien verrattomia herkkuja.

Laivoja ankkurissa

Alueella on nähtävää myös ulkoilijoille, sillä länsipäässä ranta muuttuu kivikkoisesti suunnilleen Acadia Beachin kohdalla, josta on mahdollista vaeltaa aina niemimaan päässä olevalle Wreck Beachin nakurannalle saakka. Suurimmalle osalle Spanish Banks on kuitenkin Vancouverin parhaita paikkoja palvoa aurinkoa, mistä on kyllä vaikea olla eri mieltä.

(Yhteensä 220 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.