Lehti tuli puuhun

Kirjattakoon nyt ylös ensi vuonna vertailtavaksi, että tänään voi sanoa lehden tulleen puuhun Vancouverissa. Tässä auttoivat niin lämmin viikonloppu, kuin jopa +19 asteeseen yltänyt alkuviikkokin, jota seurasi tänään lämmin kevätsade. Niinpä monien puiden ja pensaiden lehdet lähtivätkin tänään aukeamaan ja viikonloppuun mennessä lienee jo hyvin vehreetä.

Se on erittäin mukavaa, sillä viikonlopuksi luvataan muutenkin kaunista ja lämmintä keliä. Tiedossa lieneekin ulkoiluviikonloppu joko vuoden viimeisillä lumilla lasketellen taikka sitten vehreässä metsässä kävellen. Kumpi suunnitelma realisoituu, päätetään varmaankin perjantai-iltaan mennessä.

 

Toinen aamu uudessa kodissa

Huomenta vaan uudesta asunnostamme Vancouverin yläpuolelta! Kaksi yötä on nyt nukuttu uudessa kodissamme, jonka löysimme lopulta noin kaksi viikkoa sitten ja jonne muutimme torstaina. Asunnon etsintäprosessi oli pitkä ja käänteitä täynnä, ja siitä pitääkin kirjoittaa tarkemmin hieman myöhemmin. Pääasia kuitenkin on, että löysimme lopulta kaikilla standardeilla mitattuna täydellisen asunnon, joka on ehdottomasti uniikki paikka asua tässä kaupungissa.

Jatka lukemista ”Toinen aamu uudessa kodissa”

 

Täydellinen päivä Cypress Mountainilla

Vancouverin hyviä puolia on, että luonto on lähellä ja ulkoilumahdollisuuksia riittää. Ehkä mahtavinta ovat North Shore Mountainsin vuoret sekä niiden kolme laskettelukeskusta. Kävimme maaliskuun alussa kokeilemassa keskuksista itäisimmän, Mount Seymourin, mutta harmillisesti keli oli tuolloin todella huono. Tuosta kerrasta jäi kuitenkin palava halu takaisin rinteeseen ja niinpä suuntasimme edellisviikonloppuna kokeilemaan keskuksista läntisimmän, Cypress Mountainin.

Jatka lukemista ”Täydellinen päivä Cypress Mountainilla”

 

Hyvästit pennylle sekä muita budjettileikkauksia

Kanadan Ottawassa kokoontuva konservatiivihallitus löi perjantaina pöytään valtiovarainministeri Jim Flahertyn johdolla ehdotuksensa vuoden 2012 budjetista. Kuten Suomessa ja muuallakin, vyötä pitää kiristää, sillä vuoden 2010 lopussa liittovaltion budjettivaje oli 34 miljardia dollaria. Miinusmerkki oli vielä tätäkin pidempi talousmylleryksen vuonna 2009, jolloin Kanadan valtio velkaantui vuoden aikana peräti 58 miljardia dollaria. Lukemassa oli pudotusta vuotta aiemmasta yli 50 miljardin verran, sillä vielä vuonna 2007 liittovaltion budjetti oli ylijäämäinen.

Jatka lukemista ”Hyvästit pennylle sekä muita budjettileikkauksia”

 

Asunnonmetsästystä Vancouverissa

Kuten yleensä toiseen maahan muutettaessa, myös meidän elämämme Vancouverissa alkoi kalustetussa väliaikaisasunnossa. Koska tilapäinen on aina vain tilapäinen, aloitimme noin kuukauden jälkeen varsinaisen asunnon etsintäoperaation. Ajatuksenamme oli päästä muuttamaan huhtikuun alussa, jolloin pitkän meri- ja junamatkan tehneiden muuttotavaroidemme pitäisi olla perillä ja myös arkemmekin olisi siinä kunnossa, että meillä olisi aikaa kierrellä katsomassa asuntoja.

Vaikka omistusasuminen onkin suosittua Vancouverissa, on vuokra-asuntojakin tarjolla runsaasti varsinkin Downtownin alueella. Asuntojen hintojen ollessa tällä hetkellä melkein kestämättömällä tasolla, on vuokralla asuminen nostanut suosiotaan viime vuosina. Silti vuokrallakin saa maksaa itsensä kipeäksi, sillä Vancouver on erittäin kallis kaupunki asua ja esimerkiksi alle tuhannen dollarin ei Downtownin alueelta saa mitään. Keskustan ulkopuolellakin tonnilla saa ainakin Vancouverin kaupungin alueella lähinnä asuintalojen yhteydessä olevia vuokrahuoneita taikka sitten pieniä kellari- tai ullakkohuoneistoja.

Jatka lukemista ”Asunnonmetsästystä Vancouverissa”